Pohjoismaiden mestaruuskilpailut ja Sramligan finaalin voitto


PM-kisojen startti
PM-kisat (UCI 1) pidettiin tänä vuonna Hortenissa, Norjassa. Niiden lisäksi viikonloppuna ajettiin myös UCI 2 kategorian kilpailu. Kategoriaerosta huolimatta rata ja matka olivat samat. Matkasimme Horteniin perjantai-iltana. Naisten startti oli lauantai-iltapäivällä ja suunnitelma oli tutustua vasta aamulla rataan, koska se kuvien perusteella näytti melko helpolta. No, sitä se ei ollut! Reitti oli koko matkalta teknistä kalliojumppaa, profiililtaan yksi pitkä nousu ja lasku. Teknisyys toki sopi minulle kuin nenä päähän, mutta vähän enemmän olisi alamäkien linjoja pitänyt hioa kisaa varten.

Viimeiset kummut ennen maalia
Kilpailu lähti osaltani erinomaisesti käyntiin. Ensimmäisen pitkän nousun päälle sain ajaa kisan piikkipaikalla, kunnes Tanskan Malene Deng (U-23 MM 4.) lähti pitämään omaa vauhtiaan. Nousun päällä kierrettiin noin 1km kierros ennen laskua. Laskun alussa Norjan Ingrid Boe-Jacobsen (Eliminator MM 2.) suihkaisi enduropyörällään ohi ja tykitti kalliolaskuun sellaista vauhtia, että meikäläiselle jäi vain pölypilvi syötäväksi. Minulle lasku oli yhtä tuskaa. En löytänyt hyvää linjaa millään. Ingrid sai minuun noin 30 s kaulan, jonka ajoin taas nousun aikana kiinni. Kissa-hiiri leikki jatkui parin kierrosta, kunnes voimani eivät enää riittäneet eron kiinni ajamiseen. Kisan lopussa pannutin vielä väsyksissäni eräässä juurakossa ilmat pihalle. Onneksi selviydyin maaliin ottaen PM-pronssia!
Jollakulla norjalaisella on hyvä maku pyörän suhteen: Trek Superfly Elite SL
Kisa meni tämän kauden karkeloista kakkoseksi heti Liedon SM-kisan perään. Mikä parasta, sunnuntaina sai vetää saman setin uudestaan. Auts! Sunnuntain kisa lähti huonosti liikkeelle ja jouduin heti alussa käyttämään paljon voimavaroja kärkikaksikon kiinni ajamiseen. Tuloksena kuitenkin 2 sija UCI 2 kategorian kilpailusta, ei huono!

PM-kilpailujen palkintojenjako
Norjan jälkeen kävin keräämässä täydet UCI-pisteet Korso XCO:sta. Sijoitus mailmanlistalla näytti tässä kohtaa aika hyvältä, kun oma nimi keikkui sijalla 79. Yleensä elokuun puolesta välistä kunto ja mieliala alkavat väsähtää kisareissaamisen seurauksena. Kokemuksesta viisastuneena merkkasin jo alkuvuonna kauden loppuun Tanskan kansallisen cupin osakilpailun, joka motivoisi treenaamiseen vielä syyskuussakin. Korson jälkeen siis pari viikkoa harjottelua ja valmistavana kisana Hyvinkää XCO. Sitten auto täyteen kamaa ja kohti Tanskaa.

Kuraisia harjoituskelejä on riittänyt (Kuva: Ilkka Sillankorva)

Tanskassa kisarata oli jälleen kerran aivan tajuttoman hieno. Oikein odotti, että pääsee ajamaan täysillä tiukkoja kurveja, hyppyreitä ja teräviä nousuja. Rata olisi muuten ollut erittäin nopea, mutta 10 minuuttia ennen starttia tuli sadekuuro, jonka ansiosta saatiin sitten vaihteeksi ajaa kurarännissä 2 tuntia. Kisa lähti erinomaisesti liikkeelle. Otin polulla kakkospaikan kovimman paikallisen kilpakumppanini, Helle Haugaard-Jenssenin peesistä. Ensimmäinen kierros mentiin tasatahtia yllättävän leppoista vauhtia. Toiselle kierrokselle lähdettäessä suunnitelmani oli ottaa ykköspaikka ja nostaa vauhtia reilusti. Yllätyksekseni Helle kurvasikin huoltoon. Hänellä oli teknisia ongelmia polkimen kanssa, joten jatkoin matkaa itsekseni kisan johdossa aina maaliin asti. Eroa toiseksi sijoittuneeseen Haugaard-Jensseniin oli 2 minuuttia. Ensimmäinen Sramligan voitto kruunasi kauden päätöksen!

Sramligan kisa käynnistynyt onnistuneesti

Kotimatkalla kävimme vielä tutustumassa Jönköpingissä ensi kevään XCO:n Em-kilpailuiden rataan. Luvassa on hyvä balanssi fyysistä ja teknistä ajoa, mikäli pystyn kisalipun ensi maaliskuussa lunastamaan kyseisiin karkeloihin.

Vääntöä kisan kärjessä

Nyt on aika siirtyä hetkeksi lepokaudelle ja suunnata sitten katse ja mietteet kohti tulevaa. Iso kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja tukijoukoille - ilman teitä kauden 2015 saavutukset eivät olisi olleet mahdollisia! 

Mukana menossa olleet väline- ja huoltopuolella: High5, Hydrapak, Pyöräliike Lundberg, Trek, LAS, Briko, Shimano ja Schwalbe

Rahalliset tukijani: Husqvarna, KSBR, Betonipumppaus, Teräsmiehet, Paslode

Hieronta: Kari Rissanen




-Noora


EM kilpailut Italiassa

Pari viikkoa on vierähtänyt Italian Chies D'Alpagossa ajetuista maastopyöräilyn olympialajin Euroopanmestaruuskilpailuista, jotka päättivät Tahkolta alkaneen viiden viikon kilpailu- ja reissuputken. Otimme Liedon SM-kilpailun jälkeen vauhtia Italian reissuun Kemistä, missä muutaman päivän huili kaikista arkivelvollisuuksista teki hyvää. Kemistä ajelimme torstaina illaksi kotiin. Pitkää ajomatkaa seurasi auton purku, pyykin pesu ja uusi pakkaus. Perjantaiaamuna lähdimme lentokentälle 6:15. Kisareissuille lähtöä helpottaa huomattavasti, että lentokenttä on vain 15 minuutin päässä kotoa.

Menisikö Venetsiaan vai johonkin muualle? =)

Reissuun lähdettiin kolmen kuskin joukkueella: minä naiset elitessä, sekä Sasu Halme ja Toni Tähti miehet U23 sarjassa. Perille saapuessamme keli oli juuri sitä, mitä ennusteet lupasivat: lämmintä +35 ja rajuja ukkoskuuroja ilmassa. Venetsian lentokentältä matka jatkui autolla tunnin verran pohjoiseen päin kisapaikalle. Akkreditointien ja yleisen ihmettelyn jälkeen päästiin virallisen harjoitusajan puitteissa kiertämään rataa. Olin jonkin verran tutustunut rataan katsomalla aikaisemmista kisoista kuvattuja videoita. Harjoituksissa konkretisoitui, että rata ei ollut minulle lainkaan suotuisa: ei mitään teknistä, vain helppoa ruohikkopolkua, soratietä ja asvalttia (No oli siellä kaksi juurta yhdessä alamäessä =D). Nousumetrit (noin 1000 koko kisalle) olivat kokonaisuudessaan melko maltilliset huomioiden, että oltiin kuitenkin dolomiiteilla. Jopa Valkeakoskella on kierrosta kohden kovemmat nousumetrit. Juju olikin siinä, että lähes kaikki metrit tulivat yhdessä pitkässä nousussa. Tämä ei sovi minulle lainkaan. Olen selkeästi intervallikuski, joka puskee 2-4 min mäen täysillä päälle ja sitten kääntää alamäkeen. Kymmenen minuutin yhtämittainen ylöspäinpuurtaminen ei toimi minun elimistölleni.

Rataa treenaamassa
Hotellimme sijaitsi puolen tunnin ajomatkan päässä kisapaikasta Bellunon kylässä. Saavuimme kuuden aikaan hotellille ja lepäämään pitkän matkustuspäivän jälkeen. Lauantaina lähdimme kymmenen aikaan kisapaikalle, missä odotti märkä yllätys. Yöllä oli tullut vettä oikein urakalla ja junioreiden kisan aikana rata oli muuttunut melkoiseksi mutaralliksi. Jyrkimmät osuudet (joita oli aika paljon radalla) menivät pyörän tunkkaukseksi juniorimiesten kärkikuskeillakin. Ei auttanut kuin itsekin alkaa vaihtaa vähän järeämpää rengaskuviota alle. Mutaiset olosuhteet olisivat sopineet minullekin oikein hyvin,, koska se tarkoitti eknistä haastavuuslisää. Jännityksellä jäimme odottamaan, tuleeko päivän ja yön aikana vielä lisää sadetta.

Treenin jälkeen palarit ja kaffet nassuun
Lauantaina ajoin kilpailuun valmistavana harjoitteena seuraavanlaisen herätyssetin:


alkuverryttely 15 min
3 x 15 sek täysillä/ 15 sek palautus
1 min mahd isolla kadenssilla ajoa
1 min mahd pienellä kadenssilla ajoa
10 min palautus ja sen jälkeen sarjan toisto
loppuverryttely 30 min

Valmistavan harjoituksen jälkeen tuntui, että mäen junttaamisesta tullut juminen olo katosi. Kroppakin tuntui tottuvat kuumuuteen melko hyvin. Pyrin pysyttelemään varjossa niin paljon, kuin mahdollista.


Sunnuntaina fiilis oli hyvä. lähdimme jo puoli yhdeksäksi kisapaikalle huoltamaan ensin Sasun ja Tonin kilpailun. Pieneksi harmiksi yöllä ei enää tullut sateita ja rata oli ehtinyt kuivua lähes täysin. Sasu ajoi upeasti sijalle 16. Starttikierroksen lopussa Sasu oli sijalla 51. ja 15 parhaan joukkoa 45 sekuntia perässä. Kierros myöhemmin hän oli jo ajanut tuon eron kiinni. Aika mieletön alku! Tonilla valitettavasti ei hyvä päivä ja jäi omasta parhaastaan.

Kisa-aamuna kohta lähdössä verryttelemään
Tein perusverryttelyni ja yritin pysytellä varjossa. Naisten startti oli puolen päivän aikaan eli juuri päivän kuumimpaan aikaan... ja sen kyllä tunsi! Lähdössä jännitti kohtuullisesti. Sain hyvän startin, vaikka lähdinkin perältä ja pääsin monesta kilpakumppanista ohi lähtösuoralla. Kierroksen pitkä nousu alkoi todella jyrkällä osuudella. Ensimmäisellä kierroksella jalat eivät pelanneet nousussa niin hyvin kuin olisin toivonut. Otin oman vauhdin ja keskityin oman olotilan tarkkailuun. Toisen kierroksen puolivälissä tunsin, että elimistö "aukesi" ja pystyin ajamaan paljon rennommin ja tehokkaammin nousussa. Kolmannella kierroksella, puolessa välissä pitkää nousua kuulin, että alhaalla kylässä kello soi johtajan viimeiselle kierrokselle lähdön merkiksi. Siitä sain tosi paljon virtaa. Tiesin, että on sauma ehtiä viimeiselle kierrokselle. Viimeinen kierros meni sillä innolla, minkä tavoitteeseen pääsy antaa.

Starttia odottelemassa lähtökarsinassa
Tiedossa oli, että EM-kisojen taso on jäätävä ja tuloslistassa mennään häntäpäässä. Siksi en sijoitustavoitetta laittanut, tärkeämpää oli päästä ajamaan kaikki kierrokset. Aikaisempia tuloslistoja ja suomalaisten viimeaikaista menestystä vastaavan tasoisissa kisoissa peilaten se oli ainut realistinen tavoite. Olin suoritukseeni tyytyväinen varsinkin, kun takana oli reilun viikon mittainen flunssa ja kisarata ja lämpötila eivät suosineet.



EM-kisojen jälkeen tiedossa oli kahden viikon tauko kisareissuista. Pieni perusharjoittelujakso ja rauhalliset kotiviikonloput olivat todellakin tervetulleita. Viime viikonloppuna ajoin pitkiä rauhallisia lenkkejä, mitä ei ole tänä kesänä paljoa ehtinyt tekemään alituisen reissaamisen vuoksi. Pihahommia on myös tullut tehtyä, apuvoimina puutarhuri-sisko, ja vanhemmat. Ensi viikonloppuna kisat jatkuvat Pohjoismaiden mestaruuksilla Hortenissa, Norjassa. Sen jälkeen onkin ensi vuoden SM-esikilpailut Korsossa, joissa on mahdollista saada myös kansainvälisiä ranking-pisteitä.

Siskon taidonnäytteitä
Miehet sai savustuspöntön paikan valmiiksi

-N

Tuplasuomenmestaruus ja muita voitokkaita kisoja

Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet reissutäytteisiä. Tahkon jälkeen on käyty Latviassa, Valkeakoskella ja Liedossa. Kisat ovat sujuneet sen verran hyvin, että matkustusputki jatkuu vielä viikon, kun ensi perjantaina suuntaan maastopyöräilyn Euroopanmestaruuskilpailuihin Chies D'Alpagoon, Pohjois-Italiaan.

Sigulda XCO:n maaliintulon jälkeiset tunnelmat
Latvian kisaan osui kesän tähän mennessä kuumimmat päivät: Lämpötila nousi 30-asteeseen. Haastava kisa nesteytyksen puolesta siis tiedossa. Omalla kohdalla haaste tulee etenkin siitä, että urheilujuoman makeus alkaa helposti tökkiä kun on kuuma. Yksi vaihtoehto on tehdä laimeampaa urheilujuomaa, mutta se tarkoittaa pienempää energia- ja suolomäärää. lItse käytän High5 Isotonic -urheilujuomaa, joka on tehty näitä olosuhteita varten. Kisareitti oli myös haastava. Rataprofiili noudatti kaavaa: kärsimystä-hauskaa-kärsimystä-hauskaa eli jyrkkiä nousuja joita seurasi vauhdikkaat alamäet rakennettuine hyppyreineen ja droppeineen. Nousua kisalle kertyi 1000 metriä mikä tuntuu olevan nykyään lähes vakio vaikka ollaan niinkin tasaisessa paikassa kuin Baltianmaat. Kisassa sain tehtyä tasaisen suorituksen. Lähtökierroksen tieosuuden olin peesissä ja polulle mentäessä siirryin kärkeen. Kärjessä tein eroa takaa-tuleviin tasaisesti alusta pitäen. Lopputuloksena voitto ja täydet UCI-pisteet tilille.



Valkeakoski XCO. Kuvaaja: Vesa Laapas
Seuraavana viikonloppuna jatkettiin UCI-kisojen merkeissä Valkeakoskella tutummissa lämpötiloissa. Paikalla ei tänä vuonna valitettavasti ollut ulkomaalaisia kuskeja viime vuoden tapaan. Kotimaisista kärkinaisista mm. Meiju Salmela ja Susanna Laurila saapuivat viivalle. Valkeakosken rata on yksi Suomen suosikeistani: nousut ovat pituudeltaan ja jyrkkyydeltään minulle sopivia ja alamäissä löytyy teknistä haastetta. Radalla yhdistyy fyysisyys ja teknisyys hyvässä suhteessa. Kilpailu oli erityisen tärkeä, koska se oli ilmoitettu viimeiseksi näyttömahdollisuudeksi EM-kilpailuihin valintoja varten. Pari päivää ennen kisaa minulle iski kesäflunssa ja olotila viivalla ei ollut paras mahdollinen. Otin paukusta kärkipaikan ja lähdin kasvattamaan eroa takanatuleviin tasaisesti. Pidin tiukkaa puristusta koko kisan läpi yllä, koska oli kyseessä näyttöpaikka: pelkkä voitto ei riitä vaan pitää osoittaa mitä vauhtia pääsee. Alkavasta flunssasta huolimatta onnistuin tässä melko hyvin: Sain maksimisykkeet irti ja keskisykekin 1h 20 min kilpailusta oli maksimin puolella. Lisäksi stravatietojen mukaan kellotin parilla teknisellä alamäkipätkällä koko kilpailun (miehet mukaanlukien) nopeimman ajan. 
Valkeakoski XCO. Kuvaaja: Tarja Kivirinta

Kisa ei tappanut kesäpöpöä kokonaan vaan harmikseni maanantaina olo oli melko heikko. Vietin sohvanpohjalla muutaman päivän parhaina kavereina nenäkannu ja -liinat. Torstaihin mennessä tuntui, että olen jo voiton puolella ja uskaltauduin lenkille. Olo ihan ok, eikä lämpöä noussut illalla. Perjantaina uudestaan lenkille ja lauantaina jo Eliminatorin SM-kilpailuihin Mynämäelle. Aika-ajon voitin täpärästi ennen viime vuoden suomenmestaria Jasmin Kansikasta. Finaalissa oli draamaa, kun puolivälissä kierrosta, eräässä jyrkässä käännöksessä Jasmin valitsi huonon ajolinjan keulapaikalta ja sen seurauksena kaatui pahasti, joutuen keskeyttämään. Muut jatkoimme kisaa. Meiju Salmela ennätti Jasminin kaatumisen aiheuttaman shokin jälkeen ensimmäisenä polulle, mutta onnistuin kuittaamaan hänet kun reitti kaartui taas latupohjalle. Sen jälkeen pistin kaiken peliin ja saavuin maaliin voittajana 1 sekunnin erolla Meijuun. Uran toinen SM-kulta!


Eliminatorin jälkeen istuin maassa köhimässä ja yökkimässä keuhkoja pihalle viisi minuuttia. Ei hyvä ajatellen seuraavan päivän XCO-kisaa Liedossa. Lietoon oli saatu aikaiseksi alustavastikin teknisemmän puoleinen rata, jonka vaikeusastetta sateiset kelit nostivat huomattavasti. Osviittaa kelille ja siitä aiheutuneelle reitin raskaudelle saa, kun laskee Tahkon tämän vuoden olosuhteen potenssiin kymmenen. Taktiikkani oli lähteä paukusta kärkeen ja hyvällä ajotekniikallani tehdä ensimmäisillä kierroksilla mahdollisimman paljon eroa muihin. Suunnitelma toimi ja ensimmäisen kahden kierroksen jälkeen eroa oli pari minuuttia toisena tulevaan Meiju Salmelaan. 

Eliminatorin Finaalin lähtö
Loppukiri
Eron saavutettuani tavoittelin mahdollisimman tasaista vauhtia. Märkä ja mutainen alusta ei antanut yhtään senttiä ilmaiseksi ja liukkailla kallioilla oli vaikea löytää renkaisiin pitoa joten vauhtia oli pidettävä yllä jo ajon sujuvuudenkin takia. Lisäksi välinerikon riski tällaisissa olosuhteissa on kohtalaisen suuri eli jos jotain sattuu on parempi, että marginaalia taakse on mahdollisimman paljon. Niin siinä sitten kävikin viimeisellä kierroksella, että kolautin takarenkaani mutakuopan syvyyksissä vaanineeseen juureen. Onneksi huoltoalueelle ei ollut kuin 400m matkaa, joka sattui olemaan muuten polkupainotteisen kisareitin tasaisin pätkä eli pystyin ajamaan tyhjällä renkaalla huoltopaikalle. Takakiekon vaihtoon meni kierrosaikojen perusteella ehkä 1.5min, mikä riitti tuomaan mestaruuden vielä yli 3 minuutin marginaalilla. Maalissa sain tuulettaa uran kolmatta SM-kultaa!

Liedossa polkemassa kohti SM-kultaa

Seuraavaksi minulla on kunnia lähteä edustamaan Suomea ensimmäistä kertaa Euroopanmestaruuskilpailuihin. Lähtöluettelo on jäättävä: paikalla on käytännössä maailman kovimmat 50-kuskia. Tavoitteeni on päästä ajamaan kaikki kierrokset, mikä tarkoittaisi sijoittumista 40 parhaan joukkoon. Kisoja voit seurata osoitteesta www.mtbalpago.it. Naisten startti on sunnuntaina 26.7 klo 12.00.


-N

Mutatahko

Viime viikonloppuna osallistuin neljättä kertaa Tahko MTB tapahtumaan. Aikaisempiin kertoihin verrattuna sää oli varmaan suurin poikkeus suorituksessa. Viime vuosina tutuksi käynyt helle ei tällä kertaa aiheuttanut hikipisaroita jo ennen kello yhdeksää, vaikka keli aurinkoinen ja lämmin olikin. Myöskään paarmaparvet eivät saapuneet herkuttelemaan hyvin paistuneella pyöräilijän reisipaistilla Kinahmin rinteille. Sen sijaan kaikki pääsivät tänä vuonna mutahoitoon. 

Kinahmit takana, pyörä ja kuski vielä suht puhtaana
Viikolla Tahkolla oli tullut melko paljon vettä ja maastosta löytyi paikoitellen puoleen reiteen asti upottavia mutahautoja (huom kyseessä 163 cm pitkän, persjalkaisen henkilön reiden korkeus). Maalissa tapasi niin miehiä kuin naisia, jotka olivat nauttineet täysin rinnoin näistä mutakylvyistä ja kastaneet molemmat kylkensä, hurjimmat hyppivät kuperkeikkoja tankojen yli mutavelliin. Keli ei tehnyt matkasta mielestäni kuitenkaan erityisen raskasta, sillä puolet matkastahan on hiekkatietä ja pitkiä pätkiämennään myös mäntykangastyyppistä maisemaa, jossa ei viikon vesisateista näkynyt merkkiäkään. Ajat näyttivät kuivasta kelistä hidastuneen itselläni ja kärkikuskeilla vain noin 10 minuutin verran.
Maalissa selkeä kakkonen
Olin omaan suoritukseeni tyytyväinen. Edistystä viime vuoteen tuli kokonaissijoituksessa melko paljon. viime vuonna olin 60 km matkalla miehet mukaanlaskettuna sijoilla 60+. Tänä vuonna sijaluku oli 49. Viidenkympin joukkoon ajamista pidän melko kovana suorituksena naiselta. Positiivisin asia oli, että ensimmäisen 13 km matkalla, joka on pelkkää hiekkatiejauhantaa, kerrankin ajo sujui. yleensä olen saanut ajaa peräsuoli pitkällä ja silti tipahtanut kyydistä ennen kinahmia. Nyt tultiin voittonaisen eli Sini Alusniemen kanssa yhtämatkaa Kinahmin juurelle. Kinahmihan alkaa hiekkatienousuna, joka puolessa välissä rinnettä vaihtuu suht jyrkäksi poluksi. Kinahmin nousuun lähdettäessä tavoitteeni oli roikkua mahdollisimman pitkälle Sinin peesissä. Sini on ollut pari viime vuotta todella tiukassa mäkikunnossa, joten olisin pitänyt pienenä ihmeenä, jos olisin pysynyt nousun päälle asti hänen kyydissään. Niinhän siinä sitten kävi, että noin kilometri nousun alusta (15 km startista) jouduin antamaan periksi Sinin vauhdille. 

Tiukkaa kisa-analyysiä Sinin kanssa =D
Kaverin peesistä tippuminen on aina kuoleman paikka, varsinkin, jos ylämäkeä on vielä rutkasti jäljellä. Vanhuuden viisauttani osasin vissiin rauhoittaa vauhtiani viime hetkellä, koska en katkennut totaallisesti eikä tipahtamisesta selviäminen ei vienyt kauaa. Kun Kinahmin nousu muuttui hiekkatiestä poluksi seurasi kisan toinen positiivinen juttu: olin sen verran kärjessä, että ruuhkaa ei polulle ehtinyt vielä syntyä ja kaikki ajoivat polun ylös. Niinpä minäkin sain ensi kerran taluttamisen sijaan ajaa. Kyllä se taluttamisen voitti 6-0.


Podiumkuoharit
Tuuletukset
Loppumatka yritin pitää omaa reipasta vauhtia yllä ja tehdä taaksepäin tasaisesti eroa. Näin matkan varrella vain kourallisen miehiä, jotka hiekkatiellä jyräsivät ohi ja polulla olivat tukkeena. Oli hassua ajatella, että metsässä möyrii yli 1000 ihmistä, kun ei nähnyt juuri ketään. Töitä sai siis tehdä, kun ei ollut vauhdinpitäjiä. Onnistuin kuitenkin melko hyvin. Keskisyke kisasta oli 3-5 pykälää anaerobisen kynnyksen alla, mikä on käytännössä kovin teho, mitä noin pitkällä matkalla voi pitää. Maalissa toisena ja kolmanteen naiseen, Meiju Salmelaan, eroa sain tehtyä viisi minuuttia.


Kaikesta mömmöstä huolimatta Trek toimi koko matkan moitteetta

Huomenna aamulla suuntaan huoltomiehen kanssa kohti Siguldaa, Latviaa. Siellä kilpailen lauantaina UCI 2 kategorian kilpailussa. Tästä alkaakin tiukempi kisaputki, kun seuraavaksi on Valkeakosken UCI 2 kategorian kisa, jota seuraa XCO:n SM-kilpailut, ja jos homma menee putkeen, heinäkuun lopussa olisi vuorossa XCO:n EM-kilpailut Italiassa. Tahko toimi siis erinomaisena valmistavana harjoituksena heinäkuun rupeamalle.



-N


Viborg – Vårgårda – Borlänge tour

Loman alkaessa on vihdoin taas aikaa kerrata kuulumiset tänne blogille:

Viborgin kisa reilu kuukausi sitten päättyi välinerikkoon. Kulku oli hyvää. Ajoin Ruotsalaisen Åsa Erlanssonin kanssa, joka viime vuoden Sramligan avauksessa vielä höykytti meikäläistä 6-0. Kolmannen kierroksen puolivälissä jouduin pysähtymään noin 45 sekunniksi pyörän reistaillessa. Luulin, että ketjut tipahtivat, kun polkimet alkoivat pyöriä tyhjää. Ketjut olivat kuitenkin ok, mutta pikalinkku oli auennut. Kiristettyäni sen, sain hyvän draivin päälle ja onnistuin kierroksen aikana ottamaan Åsan vielä kiinni. Huomasin, että hän oli melko puhki, joten päätin lähteä saman tien ohi ja irti. Ohituksen tehtyäni seuraavassa ylämäessä pyörä taas reistaili. Tajusin, että vapaaratas oli hajonnut, mikä käytännössä tarkoitti, etten enää voinut jatkaa kisaa. Siitä sitten taluttelin maaliin. Reissusta jäi aika kökkö maku suuhun, koska menin sinne kahden viikon varoitusajalla ainoana tarkoituksena antaa näyttöjä Bakun Eurooppakisaa varten. Näyttö jäi keskeytyksen vuoksi antamatta ja paikka Bakuun lunastamatta.

Viborgin jälkeen muutama viikko meni treenaillessa ja töitä tehdessä. Pyörä oli viikon verran huollossa, minkä vuoksi eläintarhan Bianchi-cupin perinteinen avaus jäi kisaamatta. Leppävaarankin viikkorykäisy jäi työreissun takia ajamatta, joten taukoa kisoista tuli aika paljon. Perjantaina 15.5 lähdimme kisareissulle Vårgårdaan Ruotsiin. Kyseessä oli UCI 1 kategorian kisa ja paikalla Pohjoismaiden parhaimmistoa mm. alle 23-vuotiaiden maailmanmestari Jenny Rissveds sekä junioreiden maailmanmestari Malene Deng. Kisareitti oli suomalaiselle sopivan tekninen ja toi sen mukaisesti hyvän sijoituksen (4.). Podiumpaikka jäi vain 20 sekunnin päähän.

Vårgårdasta jatkoin Team2020:n Kajsan kanssa Göteborgiin viikoksi tutustumaan erääseen tutkimusryhmään, johon minun olisi tarkoitus mennä tekemään post-doc tutkimusta lähiaikoina. Göteborgista matka jatkui Faluniin, tutustumaan Kajsan tulevaan lukioon. Aika mahtavat puitteet on Falunin urheilulukion pyöräilijöille kasattu. Löytyy sisäveloa, kuntosalia, wattbikea ja tietenkin mahtavat maastot ulkona. Koululla on oma kisabussikin, minkä kyydissä pääsimme viikonlopuksi Borlängeen.

Eliminatorin aika-ajosta kärkipaikka finaaliin
Sunnuntain lähtökiihdytys
Borlänge tour on maastoltaan hyvin helppo etappikilpailu, joka alkaa 700 metrin eliminator kisalla, sen jälkeen vedetään perinteinen XCO-kilpailu, ja lopuksi vielä XC-kriterium (lyhyemmällä mutta hiukan teknisemmällä reitillä ajettava, 45min kisa). Tavoitteeni oli tänä vuonna yltää podiumille kokonaiskisassa sekä osakilpailuissa. Eliminator alkoi hyvin, tein pohja-ajan aika-ajossa, mutta finaalissa huono lähtö antoi vain 4. Sijan. XCO:ssa ja XC-kriteriumissa olin tiukkojen vääntöjen jälkeen molemmissa 3., mikä tarkoitti myös kokonaiskilpailussa 3. sijaa. Olin tyytyväinen suorituksiini.

Letkaa vetämässä

Borlängestä jatkamme seikkailuauto Burstnerillä perinteiseen tyyliin Norjaan, Stryniin lomailemaan pariksi viikoksi. Ohjelmassa ylhäällä vuorilla skitouringia, ja alhaalla laaksossa maastopyöräilyä.

Viikko Portugalissa

Keväinen maastopyöräilyreissu suuntautui tänä vuonna Pohjois-Portugaliin, Porton lähellä sijaitsevaan Aguedaan. Olen useamman vuoden haaveillut Portugalin matkasta. Yliopistossa tuli aikoinaan opiskeltua jonkin verran kieltä ja sitä kautta kiinnostuin myös maan kulttuurista. Tässä kirjoituksessa kerron melko perusteellisesti matkan kulusta, koska itse pidin paikasta kovasti ja sen vuoksi toivon, että muutkin sen löytäisivät.

Tapasin viime kesänä Valkeakosken Nordic cupissa virolaisen maastopyöräilijän, Maaris Meierin, joka edustaa portugalilaista tallia. Otin häneen vuodenvaihteen jälkeen yhteyttä kyselläkseni, missäpäin Portugalissa olisi parhaat ajomestat. Sattumalta hän oli juuri aloittelemassa maastopyörämatkojen järjestämistä Aguedaan yhdessä paikallisen pyöräliikkeen, GoinBiken, kanssa. MTBCampsin (www.mtbcamps.eu) tarjous viikon matkasta kuulosti sen verran hyvältä, että laitoin varauksen sisään sen enempää asiaa miettimättä.

Lennot täytyi hoitaa yhdellä välilaskulla joko Lissabonin tai Frankfurtin kautta. Matkustuspäivästä tuli suht pitkä, mutta sitä helpotti olennaisesti se, että Maaris oli meitä Porton lentokentällä vastassa pakettiautolla. Ei siis tarvinnut jonottaa autovuokraamossa, vaan pyörät pakuun ja kohti Aguedaa. Automatka lentokentältä kesti noin tunnin. Maaris oli huomaavaisena matkanjärjestäjänä ostanut meille muutaman pullon vettä, koska saavuimme perille myöhään, eikä pääsiäispyhien takia mikään paikka ollut auki.

Hotellimme sijaitsi 10 minuutin automatkan päässä Aguedan pikkukaupungista. Käytännön järjestelyt päivittäin menivät seuraavasti: pyörät säilytettiin pyöräliikkeellä, jossa GoinBiken mekaanikko, Andrea, pesi sekä huolsi pyörät päivittäin... Kyllä, luit oikein: pakettiin kuului hotellin, kuljetusten, ruokien ja opastuksen lisäksi kuului pyörän huollot ja pesut joka päivä. Lomaluksusta pyöräilijälle parhaimmillaan! Maaris haki meidät autolla aamulla sovittuun aikaan ja lähdimme liikkeelle pyörillä joko pyöräliikkeeltä tai sitten ajoimme 15-30 min autolla, mistä suuntasimme maastoon. Päivittäiset lenkkimme vaihtelivat 4-6 tunnin välillä plus pakollinen kahvitauko. Nousumetrejä kertyi päivittäin noin 1500 metriä per lenkki, paitsi kevyinä päivinä. Lenkin jälkeen meidät kyydittiin hotellille pariksi tunniksi vetämään henkeä, ja kahdeksan jälkeen lähdimme paikalliseen ravintolaan illalliselle.

Kokonaisuudessaan ajoimme viikon aikana hyvin vaihtelevia maastoja vuoriston kärryteistä singletrack-polkuun sekä endurotyyppiseen alamäkiajoon. Pääsimme näkemään portugalilaista maaseutua aidoimmillaan ajaessamme siirtymiä lukuisten idyllisten pikukylien läpi. Seutu on myös kuuleman mukaan otollista DH-kuljettajille, mutta sitä emme tällä kertaa kokeilleet.

Päivä 1. kapusimme pitkän yhtämittaisen nousun hiekkatietä ja kärrypolkuja pitkin Caramulo-nimisen nyppylän päälle. Paikalliset pyöräilijät valloittavat porukalla vuoren perinteen mukaan joulukuun ensimmäisenä päivänä vuosittain. Matkalla huipulle ajetaan lukuisten tuulimyllyjen ohi ja hyvällä säällä maisema ulottuu merelle asti. Nousu oli suurimmaksi osaksi leppoisaa, mutta myös jyrkkiä pätkiä löytyi. Viimeiset kilometrit kavuttiin loivaa asfalttia, viimeiset metrit kavuttiin jalkaisin näköalapaikalle. Paluumatka huruteltiin miljoonaa kärrypolkuja alas.

Päivä 2. Jatkoimme mäkien kipuilua. Nyt mentiin selvästi jyrkempää settiä ja osalla porukastamme touhu meni jo punaisen puolelle. Kärrypolut olisivat olleet todella hauskoja, mutta matkamme ajankohdan aikaisuuden vuoksi tiet olivat paikallisen elinkeinon, eukalyptuspuun, lehtien ja oksien peitossa suurimmaksi osaksi. Jouduimme useasti pysähtymään, kun kepit hyökkäilivät pinnojen väliin. Hauska päivä siltikin.

Päivä 3. ajoimme autolla noin 20 minuutin matkan paikkaan, jonka paikalliset kuskit ovat nimenneet Paratiisiksi. Paikalliset ovat rakentaneet pienehköön metsikköön upeat polkuverkostot hyppyreineen, kallistettuine kurveineen ja droppeineen. Endurokuskille paikka oli käytännössä nimensä mukaan paratiisi. Harjoitusmielessä, XCO:ta varten paikka oli myös erinomainen, sillä laskujen mittaa ja haastavuutta saattoi vaihdella: metsikössä pystyi tekemään varioiden tunnin mittaisia kierroksia, joihin sisältyi muutama tekninen alamäki plus lyhyet, jyrkät nousut takaisin ylös. Kertaalleen laskimme koko vuoren rinteen alas asti, mistä kipuaminen ylös oli 40 minuutin puurtaminen erittäin jyrkkään asfalttimäkeen. Oli se sen arvoista kuitenkin!

Päivä 4. Otimme kevyesti palautellen edellispäivien nousuista. Oppaamme veivät meidät tutustumaan puolen tunnin automatkan päässä sijaitsevaan palatsiin ja sen puutarhaan. Kyseessä oli entisaikojen Portugalilaisten kuninkaiden kesäasunto, joka nykyisin toimi hotellina. Rullailimme pyörillä kevyesti pari tuntia paikkaan tutustuen ja maisemia ihaillen. Iltapäivällä menimme junalla käymään Portossa. Jos Portossa ei ole mitään erityistä, mitä haluaa nähdä, suosittelen ennemmin Aveiraan tutustumista, johon on vain lyhyt matka. Kävimme siellä viimeisenä päivänä syömässä ja ennen päivällistä oli tunnin verran aikaa katsella ympärille: Todella mukavan oloinen kaupunki! Ei sitä turhaan kutsutaan Portugalin Venetsiaksi.

Päivä 5. Saimme oppaiksemme kaksi paikallista ammattilaismaantiepyöräilijää, joista toinen ilmoitti olevansa kaiken lisäksi mäkispesialisti. Tarkoitus oli kiertää lähikylässä, Mortaguassa, viikon päästä järjestettävä maratonkilpailun reitti. Se oli upea ja huolimatta 1800 nousumetristä nautinnollinen suomalaiselle. Pitkiä yhtenäisiä nousuosuuksia ei ollut, vaan profiili kääntyi tasaisin väliajoin myös laskuun. Pari tiukempaa nousua toki löytyi, mutta ei mitään sellaista, mistä tasamaan kuljettaja ei olisi selvinnyt. Polkuosuudet menivät ajoittain ihmisten takapihojen poikki, mikä oli hauskaa... suomalaisittain toisten takapihoilla könyämisestä tuli aluksi vaivaantunut olo, mutta se kaikkosi nopeaan, kun ihmiset olivat niin ystävällisiä. Oppaamme olivat loistavat! Reissun huipentumana meidät vietiin viinikartanoon, josta saimme lahjana viisi pulloa viinejä maisteltavaksi illallisella.

Päivä 6. Ehkä viikon paras päivä. Menimme rannikolle hakemaan vähän tasaisempia reittejä. Ajoimme nelisen tuntia aivan hillittömän hienoa singletrackia välillä viinipeltojen keskellä, välillä vihreääkin vihreämmässä metsässä. Samalla saimme kuulla tarinaa muun muassa siitä, miten alue on joskus ollut merenpohjaa ja sen vuoksi kivikoista voi vieläkin löytää tuhansia vuosia vanhoja fossiileita. Ajoimme takaisin Aquedaan iltapäivästä ja lähdin vielä Maariksen kanssa heittämään parin tunnin sakkolenkin. Maariksella oli tulossa endurokisa viikonloppuna, joten ohjelmassa oli kropan herättelyvetoja. Ne tekivät hyvää viikon pelkkää pitkää siivua tehneelle.

Kokonaissaldo reissulle oli noin 26 tuntia ajoa, mojovat rusketusrajat ja 20 piikkipuskan raapaisua. Kotiinviemisenä oli puhtaammat ja paremmin toimivat pyörät.

Tämän tyyppisten pyörämatkojen yksi erittäin tärkeä osa on hyvät lenkkikahvit. Niitä vietettiin arviolta 3 tuntia koko reissun aikana (huom! ei laskettuna kokonaisajoaikaan ;) ). Portugalin maaseutukahvilat saavat hinta-laatusuhteeltaan minulta yhdeksikön arvosanaksi huomioiden, että pääsiäispyhien vuoksi useimmat kahvilat olivat kiinni ensimmäisinä päivinä. Neljän hengen sämpylät, cafe latet (paikalliselta nimeltään galao), leivokset ja kokikset maksoivat keskimäärin yhteensä 15€. Vähän perspektiiviä hintatasoon saa, kun menee Helsinki-Vantaan lentokentälle aamiaiselle, ottaa ruisleivän, pienen jogurtin, cafe laten ja tuoremehun yhdelle hengelle: hinta 17€.

Seuraavana edessä on kilpailukauden avaus Tanskan Sramligassa Viborgissa. Omaa hyvää kisatuntemusta vahvisti torstaina tehty laktaattitesti, jossa havaittiin aerobisen kynnyksen nousseen lähes 20 pykälää ja anaerobinenkin kynnys oli viime kevääseen verrattuna kivunnut muutaman pykälän ylöspäin. Ylsin myös kauden korkeimpaan sykelukemaan ja kaikkien aikojen maksimihappoihin: 17 mmol/l. Tätä rataa pääsen ensi vuonna jo "happokerhoon".

Kisarapsa luvassa myöhemmin.


-N

Hiihtokausi paketissa


Noniin, pari kuukautta vierähti ja kisakausi ehdittiin saattaa loppuun, ennen kuin kerkesin kirjoittelemaan minkäänasteista raporttia kauden menestyksestä. Toisaalta viime kirjoituksen tunnelmat jatkuivat lähes maaliskuun puoleenväliin asti: Jämin jälkeen pukkasi kuume ja viikko meni kotisohvalla leväten. Kunto otti takapakkia ja Etelä-Suomen parhaat hiihtokelit menivät sivusuun. Taudin jälkeen sykkeet jatkoivat pilvissä liihottelua ja  kisoissa suoritukset olivat ailahtelevaisia. Maaliskuun toisen viikon pyörähtäessä käyntiin alkoi valoa viimeinkin näkyä tunnelin päässä.



Ensiksi vähän tunnelmia alpeilta. Kävimme siis Val d' Iseressä moikkaamassa aurinkoa helmikuun toisella viikolla. Hieman arvelutti lähteä, kun viikko oli tosiaan mennyt kuumeessa ja lähtöpäivänä pukkasi vielä kunnon migreenikohtauksen, mutta kokonaisuutena reissu oli onnistunut. Kelit olivat rinnekurvailijan kannalta kerrassaan mahtavat: mollukka paistoi pilvettömältä taivaalta koko viikon. Me puuterin metsästäjät olisimme toivoneet kunnon lumiannosta. Edellinen dumppi oli ajettu lähes loppuun ja koskemattomia offipätkiä sai etsiä kissojen ja koirien kanssa. Etsivä kuitenkin löytää ja saimme tehtyä hienoja laskuja. Matkustus- ja totuttelupäivän jälkeen uskaltauduin myös suksille. Kävin aamuisin ennen aamupalaa ja rinteeseen lähtöä heittämässä 1-2h lenkin. Voin suositella Val d' Isereä hiihtäjille mukavana paikkana. Ylhäällä pääsee noin 3km latua hiihtämään 2500 metrissä ja kylän korkeudella (1800m) on todella mukava 5 km latu. 

Finlandia-hiihto oli tänäkin vuonna pettymys, joka jälkianalyysin perusteella oli todennäköisimmin tulos nestehukka+huono suksi -kombosta. Plussakeliin nähden asetimme juottopisteet liian pitkälle välille toisistaan, ja ennen puolta väliä olin juonut vain kerran Messilässä. Metsäpätkillä, missä lumi oli vanhaa ja likaista, sukseni luistivat tasavertaisesti muiden kanssa, mutta tultaessa aukeille pelto-osuuksille luisto loppui tyystin. Pelto-osuuksien alkaessa tipahdinkin auttamatta porukasta, jossa hiihdin ja alkava nestehukka siivitti katastrofihiihdon huippuunsa. Puolimatkasta käytännössä taistelin maaliin. Maalissa oli lähellä, ettei ensimmäistä kertaa huoltojoukot joutuneet kantamaan autolle, kun kroppa oli niin tyhjä. Sijoitus taisi olla kuudes naisten kilpailussa.



Seuraavana viikonloppuna olikin ihan toinen ääni kellossa Puoli-Pirkassa. Puoli-Pirkka on todella mukava kilpailu naisen näkökulmasta: miehiä on huomattavasti vähemmän kuin Finlandiassa, mikä tarkoittaa, että naiset saavat hiihtää omaa kisaa ilman "häiriötekijöitä". Lunta oli nippanappa sen verran, että kisa pystyttiin viemään läpi. Viivalle oli kokoontunut mukavan tasokkaita naisia. Heistä Satu Heikkilän ja Pauliina Pohjan kanssa taivalsimme yhtä matkaa aina viimeiselle 7 km asti, missä ratkaisut tapahtuivat. Lopputuloksissa olin kolmas, mihin olin Finlandian jälkeen todella tyytyväinen. Hiihto tuntui ensimmäistä kertaa tänä talvena oikealle kilvan hiihdolle. Nesteytyskin onnistui kiitettävästi, kun asialleen omistautuneet huoltajani vetivät hankirallia ollen 5 km välein ojentamassa pulloa. 

Pitkien matkojen myötä fiilis kropassa parani viikko viikolta. Erkylän vitosen rykäisyn jälkeen (7.3) sykkeet viimeinkin tipahtivat kertaheitolla niille lukemille, millä niiden odottaisi tällä treenillä olevan. Samaan syssyyn osui kaksi viikoa kestäneet aurinkoiset lenkkikelit. Lumesta ei enää PK-seudulla ollut tietoa, mutta treeni maistui kummasti. Tuli avattua ulkonapyöräilykausikin. Maaliskuussa sain normi työviikkojen ohessa puristettua 17h-20h-18h harjoitusviikot. Ne sisälsivät neljä pitkää vk-harjoitusta (2 pyörällä sisätiloissa ja 2 hiihtäen ulkona). Hiihtolenkit keskittyivät viikonloppuun, kun oli aikaa lähteä etsimään lunta kauempaa. 


Viime keskiviikkona lähdimme töiden jälkeen ajamaan pohjoiseen ja saavuimme Rukalle hieman ennen kahta yöllä. Seuraavana aamuna tutustuin kilpailurataan todeten sen erittäin raskaaksi Paloheinän pikkutömpyröiden jälkeen. Lauantaina oli viesti, jossa joukkueemme paransi edellisvuotista sijoitustaan yhdellä pykälällä 25:ksi. Avausosuuden hiihtäjämme Eeva Ahervo törkättiin kumoon ja menetimme siinä paljon sijoja. Ilman haveria olisimme ehkä pystyneet jopa 20. sakkiin. 


Sunnuntaina hiihdettiin 30 km vapaalla tyylillä. Ensimmäiset kaksi kierrosta olivat todella vaikeat. Mäet eivät lähteneet kulkemaan, happo vaan jylläsi reisissä vaikka kuinka yritti edetä töppösaskelin. Pelastuksekseni sukseni toimi loistavasti. Startin voitelijat tekivät jälleen upeaa duunia! Erityiskiitos Kaikkosen Eerolle avusta suksivalinnan kanssa. Viimeiselle kierrokselle pääsin erääseen pitkään loivaan laskuun yhtäaikaa nuorten suomenmestarin, Jasmi Joensuun, kanssa. Jasmi otti vauhtia laskuun meikäläisen hörppiessä vielä juomaa. Silti laskin Jasmin vielä kiinni! Tällaisia positiivisia referenssejä tein matkan aikana useampia. Kisan puolivälissä kroppakin aukesi ja loppumatkan hiihto kulki. Tuloksena 40/79 sija, suorituksena OK-hiihto.

Maanantaina ajelemme takaisin Helsinkiin. Kauaa ei kotona ehdi hapantua, sillä lauantaina lähdemme Portugaliin viikon pyöräleirille. Viime kesänä tutustuin erääseen Virolaiskuskiin, joka ajaa Portugalilaisessa tallissa. Hän oli sattumalta alkanut järjestää mtb-matkoja Porton seudulle melko huokealla hinnalla. Pyöräleiri Portugalissa on ollut jo viitisen vuotta haaveena, joten todella hienoa päästä näkemään, minkälaisia polkuja sieltä löytyy. Seuraava kisakausi pyörähtää käyntiin näillä näkymin 19.4 Tanskan Sramligan osakilpailulla.


-N

Kisailua ja tuskailua

Tammikuun hiihtokilpailut on nyt saatu pakettiin. Enpä muista vuotta, milloin hiihto olisi treeneissä ja kisoissa tuntunut näin vaikealta, mitä tänä vuonna. Selvästikin se, että viime vuonna tuli tehtyä vain yksi rullahiihtolenkki, näkyy ja tuntuu yläkropassa lihaskestävyyden puutteena. Lisäksi, liekö elo-syyskuun sairastelu ja sitä seuranneet kovat maastopyöräkilpailut, joihin en ehtinyt palautua kunnolla, kummittelevat jossain päin kroppaa vieläkin: sydän tykyttää lenkillä kurkussa, vaikka kuinka hiljaa ladulla laahustaa.

Viimeksi blogia kirjoitellessa olin ottamassa ensi kosketusta lumeen Pohjois-Suomessa. Kovat pakkaset veivät lenkeistä parhaan rentouden, eikä kylmyyden takia yli kolmen tunnin lenkkejä voinut tehdä. Silti sain tehtyä puolitoista viikkoa hyvää määräharjoittelua ja mikä parasta, palautumisen sai hoitaa työpisteellä istumisen sijaan päiväunia nukkumalla ja kirjaa lukemalla. Vaikka palautumiseen sai keskittyä normaalia paremmin, kädet olivat silti kovilla. Kyllä se niin on, ettei mikään kuntosalitreeni korvaa sitä lihaskestävyyttä, mikä hiihdossa ja etenkin tasuritreeneissä tulee. Ensi kesänä täytyy yrittää pitää 1-2 kertaa rullahiihtoa ohjelmassa vaikka väkisin, että kädet pysyy kuosissa. Muutenkin sitä taas huomasi kesän satulassa istuskelun jälkeen, että hiihto se on melko raskasta puuhaa: Matalan pk-treenin tekeminen oli haastavaa varsinkin, kun kelit oli pakkasesta naheat.

Kun palasimme kotiin Lapin lomalta, oli paloheinäänkin jo saatu kilometrin tykkilatu tehtyä. Juoksu-, sauvakävely- ja salitreenin lisäksi pääsi siis ylläpitämään hiihtotuntumaa edes jollain tavalla. Suht nopeasti latu pidennettiin kahteen, ja lopulta kolmeen kilometriin. Ajoittaiset lumikuurot sallivat myös pidempien latureittien käytön parina päivänä, mutta perästä seuranneet vesisateet pakottivat siirtymään takaisin tykkiladulle. Viikko vuoden vaihteen jälkeen oli ensimmäisen kisastartin aika Espoon Leppävaaran perinteikkäissä Marjon hiihdoissa. Niistä karkeloista ei osaltani jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Keuhkot tuli aukaistua, mutta vitonen on ehdottomasti liian lyhyt matka meikäläiselle. Viikko eteenpäin oli vuorossa Suomen cupin osakilpailu Vantaalla. Siellä ensin revittiin kolmonen viestin kakkososuutta. Sunnuntaina sitten mielimatkani kymppi vapaata, tosin yhteislähdöllä. Yhteislähdössä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta jos joutuu starttaamaan vikasta rivistä, niin sieltä ei ihan hirveän korkealle näillä ladun leveyksillä nousta. Ihan ok ehjän suorituksen sain aikaiseksi ja sijoituskin parani parikymmentä pykälää lähtönumerosta. 

Ennen Jämin SM-kilpailua ei oikein ollut mitään hyvää kisaa tarjolla lähiseudulla. Koska halusin hyödyntää viikonlopun tunnit laadukkaaseen treeniin ennemmin, kuin autossa reissaamiseen ympäri Suomea päätin hiihtää kympin vapaata omia Suomen cupin väliaikoja vastaan. Huoltojoukot tekivät sukset ja tulivat huutamaan aikoja Hakunilaan. Keli oli huomattavasti hitaampi edelliseen viikonloppuun nähden, kun uutta lunta tuli edellisyönä reilusti ladun pintaan. Suoritus oli kokonaisuutena melko samanlainen kuin Suomen cupissa: Ekan kierroksen jaksoi hiihtää hyvin, kakkoskierroksella tein kuolemaa ja kolmoskierroksen tsemppasin loppuun asti. Paras kunto ei todellakaan ole päällä, mutta ei auta kuin jatkaa treeniä. 

Jämiviikolla kevensin harjoittelua selvästi yli viidestätoista tunnista alle kymmeneen, jotta olisin SM-kisoissa mahdollisimman levänneenä viivalla. Viikolla sykkeet pomppi taas korkealla ja vielä edellisenä päivänäkin mietin, että mitäköhän tästä tulee. Yllätyksekseni tein kuitenkin kelpohiihdon ja olin 38. sadasta matkaan startanneesta naisesta. Jämin pitkät nousut (pelkkää kuokkaamista) vissiin sopivat minulle. Suksi oli kisassa tosi liukas, kiitos siitä Startin voitelutiimille. Liukkaasta suksesta sai nauttia vielä tänäänkin pitkällä lenkillä Paloheinässä. Tunsin jonkinasteista vahingoniloa lasketellessani ohi muista, umpeensatanutta luistelubaanaa eteenpäin taistelevista hiihtäjistä =).

Tästä viikonlopusta sai paljon tsemppiä Finlandia-hiihtoon treenaamiseen, mikä on seuraava kisaetappini. Sitä ennen käymme Val d' Iseressä pöllyttämässä puuteria viikon verran.



-N