Tammikuun hiihtokilpailut on nyt saatu pakettiin. Enpä muista vuotta, milloin hiihto olisi treeneissä ja kisoissa tuntunut näin vaikealta, mitä tänä vuonna. Selvästikin se, että viime vuonna tuli tehtyä vain yksi rullahiihtolenkki, näkyy ja tuntuu yläkropassa lihaskestävyyden puutteena. Lisäksi, liekö elo-syyskuun sairastelu ja sitä seuranneet kovat maastopyöräkilpailut, joihin en ehtinyt palautua kunnolla, kummittelevat jossain päin kroppaa vieläkin: sydän tykyttää lenkillä kurkussa, vaikka kuinka hiljaa ladulla laahustaa.
Viimeksi blogia kirjoitellessa olin ottamassa ensi kosketusta lumeen Pohjois-Suomessa. Kovat pakkaset veivät lenkeistä parhaan rentouden, eikä kylmyyden takia yli kolmen tunnin lenkkejä voinut tehdä. Silti sain tehtyä puolitoista viikkoa hyvää määräharjoittelua ja mikä parasta, palautumisen sai hoitaa työpisteellä istumisen sijaan päiväunia nukkumalla ja kirjaa lukemalla. Vaikka palautumiseen sai keskittyä normaalia paremmin, kädet olivat silti kovilla. Kyllä se niin on, ettei mikään kuntosalitreeni korvaa sitä lihaskestävyyttä, mikä hiihdossa ja etenkin tasuritreeneissä tulee. Ensi kesänä täytyy yrittää pitää 1-2 kertaa rullahiihtoa ohjelmassa vaikka väkisin, että kädet pysyy kuosissa. Muutenkin sitä taas huomasi kesän satulassa istuskelun jälkeen, että hiihto se on melko raskasta puuhaa: Matalan pk-treenin tekeminen oli haastavaa varsinkin, kun kelit oli pakkasesta naheat.
Kun palasimme kotiin Lapin lomalta, oli paloheinäänkin jo saatu kilometrin tykkilatu tehtyä. Juoksu-, sauvakävely- ja salitreenin lisäksi pääsi siis ylläpitämään hiihtotuntumaa edes jollain tavalla. Suht nopeasti latu pidennettiin kahteen, ja lopulta kolmeen kilometriin. Ajoittaiset lumikuurot sallivat myös pidempien latureittien käytön parina päivänä, mutta perästä seuranneet vesisateet pakottivat siirtymään takaisin tykkiladulle. Viikko vuoden vaihteen jälkeen oli ensimmäisen kisastartin aika Espoon Leppävaaran perinteikkäissä Marjon hiihdoissa. Niistä karkeloista ei osaltani jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Keuhkot tuli aukaistua, mutta vitonen on ehdottomasti liian lyhyt matka meikäläiselle. Viikko eteenpäin oli vuorossa Suomen cupin osakilpailu Vantaalla. Siellä ensin revittiin kolmonen viestin kakkososuutta. Sunnuntaina sitten mielimatkani kymppi vapaata, tosin yhteislähdöllä. Yhteislähdössä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta jos joutuu starttaamaan vikasta rivistä, niin sieltä ei ihan hirveän korkealle näillä ladun leveyksillä nousta. Ihan ok ehjän suorituksen sain aikaiseksi ja sijoituskin parani parikymmentä pykälää lähtönumerosta.
Ennen Jämin SM-kilpailua ei oikein ollut mitään hyvää kisaa tarjolla lähiseudulla. Koska halusin hyödyntää viikonlopun tunnit laadukkaaseen treeniin ennemmin, kuin autossa reissaamiseen ympäri Suomea päätin hiihtää kympin vapaata omia Suomen cupin väliaikoja vastaan. Huoltojoukot tekivät sukset ja tulivat huutamaan aikoja Hakunilaan. Keli oli huomattavasti hitaampi edelliseen viikonloppuun nähden, kun uutta lunta tuli edellisyönä reilusti ladun pintaan. Suoritus oli kokonaisuutena melko samanlainen kuin Suomen cupissa: Ekan kierroksen jaksoi hiihtää hyvin, kakkoskierroksella tein kuolemaa ja kolmoskierroksen tsemppasin loppuun asti. Paras kunto ei todellakaan ole päällä, mutta ei auta kuin jatkaa treeniä.
Jämiviikolla kevensin harjoittelua selvästi yli viidestätoista tunnista alle kymmeneen, jotta olisin SM-kisoissa mahdollisimman levänneenä viivalla. Viikolla sykkeet pomppi taas korkealla ja vielä edellisenä päivänäkin mietin, että mitäköhän tästä tulee. Yllätyksekseni tein kuitenkin kelpohiihdon ja olin 38. sadasta matkaan startanneesta naisesta. Jämin pitkät nousut (pelkkää kuokkaamista) vissiin sopivat minulle. Suksi oli kisassa tosi liukas, kiitos siitä Startin voitelutiimille. Liukkaasta suksesta sai nauttia vielä tänäänkin pitkällä lenkillä Paloheinässä. Tunsin jonkinasteista vahingoniloa lasketellessani ohi muista, umpeensatanutta luistelubaanaa eteenpäin taistelevista hiihtäjistä =).
Tästä viikonlopusta sai paljon tsemppiä Finlandia-hiihtoon treenaamiseen, mikä on seuraava kisaetappini. Sitä ennen käymme Val d' Iseressä pöllyttämässä puuteria viikon verran.
-N
