Kohti hiihtokautta

Kuusi mennyttä viikkoa ovat menneet peruskunto- ja voimaharjoittelun merkeissä. Paljon on tullut hiivittyä hissunkissun sauvojen kanssa Paloheinän pururadalla pimeässä vesisateessa, ja jonkin verran myös pyöräiltyä poluilla valojen kera, sekä haettua käsiin kestävyyttä uintitreeneistä. 

Voimaharjottelun toimipisteenä käytän Pirkkolan uimahallia, koska se sijoittuu mukavasti työmatkani varrelle. Voimatasojen nostamiseksi olen noudattanut seuraavaa ohjelmaa: 6-8 toiston sarjoja sellaisilla painoilla, että viimeinen toisto tulee juuri ja juuri ylös x 4. Koska painot ovat kovat, käytän tässä harjoituksessa vain perusliikkeitä, jotka pystyn suorittamaan hallitusti: penkkipunnerrus, jalkakyykky, maastaveto ja dippipunnerrus. Palautusten aikana teen keskivartalojumppaa monipuolisilla liikkeillä. Loppuverraksi olen silloin tällöin pulahtanut altaaseen. Jouluviikon pidän lepoa salitreeneistä ja vuoden alusta siirryn kestovoimaharjoitteluun. Sitä pystyy toteuttamaan melko hyvin myös kotijumppana varsinkin nyt, kun kotoa löytyy useampi rappunen, joita voi kavuta kirjoilla täytetty reppu selässä. 

Joulukuun alusta olen myös ottanut vauhtikestävyystreenit mukaan. Pari kertaa viikossa olen  tehnyt   3-6 krt 10min vk1-tason vetoja sauvojen kanssa juosten paloheinän mäellä. Kovan kisakauden jälkeen teki päänupille hyvää olla tekemättä koko marraskuuna yhtään kovempaa lenkkiä, nyt on ollut kova motivaatio ja energiaa tehohajoitteluun, vaikka työpäivät ovat olleet pitkiä ja illat pimeitä.

Matkalla pohjoiseen auto oli täynnä =D
Joulun pyhinä olen päässyt vihdoin avaamaan hiihtokauden. Parina viime vuonna on avaus vähän venähtänyt, kun etelään ei ole tullut lunta ennen joulua. Viime talvena hiihto jäi ylipäätään melko vähälle huonon lumitilanteen vuoksi. Kemiin, missä vietimme jouluaaton, oli satanut juuri sopivasti edellisen viikon aikana ensilumi. Vaikka lunta oli ehkä 10 cm, ladut olivat Kallinkankaan hiihtokeskuksessa huippukun-nossa. Ei voi kuin ihailla, miten tuolla lumimäärällä saadaan niin hyvät ladut aikaiseksi. Ekat lenkit olivat melko raskaita, varsinkin käsille, kun kesällä taisi laskujeni mukaan tulla tehtyä vain yksi rullahiihtolenkki =D. 

Joulupäivänä huruttelimme Kemistä Ylläkselle viikoksi. Täällä on tuttuun tapaan ladut myös hienossa kunnossa ja lunta ehkä noin 30 cm. Kyllä kelpaa =). 






Skinnauksella Ylläsjärven puolelta Kellostapuliin ja takas. 
Olenpa ilmoittautunut jo muutamaan hiihtokilpailuunkin ensi vuodelle. Ensimmäinen startti näyttäisi olevan maakuntaviesti loppiaisena, jos lumi vaan pysyy etelässä. Sitten perinteikkäistä Marjon hiihdoista haen vielä vitosen vapaalta vauhtia Vantaan Suomen cupiin, jossa 18.1 on tarjolla mielimatkani: 10 km vapaalla tyylillä. Tammi-kuun lopulla on sitten toivottavasti keuhkot avattu ja sen verran hiihtokilometrejä alla, että SM-kilpailuissa Jämijärvellä luistaa kovaa. SM-kisojen jälkeen todennäköisesti lähdemme alpeille vuorihiihtämään ja sitten onkin jo Finlandia-hiihdon aika.




Aloituspuhe eli lektio meneillään
Sitten vielä vähän ei niin urheiluun liittyvää asiaa. Marras- ja joulukuu kun on sisältäneet paljon hienoja hetkiä. Kuukausi sitten, tarkalleen ottaen 28.11 puolustin julkisesti uunituoretta väitöskirjaani: " The healthy Nordic diet, obesity and obesity-related metabolic risk factors". Tässä linkki kirjan sähköiseen versioon. Tässä hiukan maanläheisempi tiedote väitöksestä sekä hesarin pääkirjoituksen kommentit.





Yksi siskoni tekemistä ihanista kukka-asetelmista
Vastaväittäjänäni toimi yksi maailman johtavista lihavuustutkijoista, Kirsi Pietiläinen. Tiesin Kirsin ennalta tiukaksi tenttijäksi varsinkin fysiologiaan ja metaboliaan liittyvissä kysymyksissä. Tilaisuus meni kuitenkin todella hyvin. Kuulemani perusteella (kolmen ensimmäisen kysymyksen jälkeen en enää muista juuri mitään tilaisuudesta loppulausuntoa lukuunottamatta) selvisin kysymyksistä hyvin, vaikka ihan kaikkeen en osannutkaan vastata.... vastaväittäjän on osoitettava paremmuutensa esittämällä vähintään yksi niin paha kysymys, että väittelijä ei osaa siihen vastata :). 


Illan karonkka oli ikimuistoinen juhla, josta kömmittiin vasta kolmen aikaan yöllä kotiin. Loppuvuosi onkin mennyt pilvissä leijuessa. Kirsikkana kakun päällä pokkasin vielä "Vuoden nuori epidemiologi" tittelin, jonka saaja valitaan korkeatasoisten tieteellisten julkaisujen keskuudesta. Tässä linkki artikkeliin, jolla voitto irtosi.

Kiitokset kaikille blogin lukijoille sekä tukijoilleni kuluneesta vuodesta 2014 ja menestyksekästä tulevaa vuotta 2015!



-N

Kauden päätöskisat, palautumispuuhia ja uuden kauden aloitus

Tanskan reissun jälkeen syyskuun suunnitelmat menivät hiukan uuteen uskoon. Hyvinkään kisa jouduttiin teknisten ongelmien takia siirtämään parilla viikolla eteenpäin. Lisäksi tuli epähuomiossa ostettua asunto Paloheinästä, jossa "pieni pintaremontti" ja pihan muokkaus ovat täyttäneet vapaa-ajan parilta kuukaudelta. Tutkimuspuolella syksyn tekevät kiireiseksi isot apurahahaut, joita varten meidänkin ryhmä teki paaaaljon töitä elo-syyskuun, että saatiin hakemus tehtyä ja lähetettyä.

Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista palautuminen oli melko hidasta, johtuen varmastikin siitä, että menin sairastelun jälkeen antibioottikuurin ollessa päällä aika riskillä kisaan. Sykkeet olivat 10 pykälää normaalia korkeammat vaikka kuinka hissukseen yritti hiipiä poluilla ja hiekkateillä. Sinänsä siis oli hyvä, että Hyvinkään kisa siirtyi parilla viikolla eteenpäin.


Norjan kisapaikan tunnelmia
Alunperin kauden viimeiseksi kilpailuksi suunniteltu Norjan Skullerudrittet XCO oli Oslon liepeillä järjestettävä UCI 2 kategorian kilpailu. Logististiikan kannalta voin lämpimästi suositella tätä kisaa Suomen kuskeille. Lento Norwegianilla kestää noin tunnin Gargermoenin kentälle, sieltä auto vuokralle ja noin 30 min ajo Osloon motoottoritietä. Perillä meillä oli vuokrattuna majoitus matkustajakodista, joka oli edullinen Oslon hintatasoon nähden. 





Kisapaikalle ajettiin samaa kehätietä kuin tullessakin ja sinnekin oli kyltitys isolta tieltä. Radan merkkaukset olivat taas toisaalta aivan ala-arvoista luokkaa. Saavuimme melko myöhään perjantaina radalle ja lauantai-aamuna oli tarkoitus kisata. Silti lähtöaluetta ei oltu vielä mitenkään merkattu, ja reittilläkin oli vain yksittäisiä lippusiiman palasia sidottuna puihin. risteyksissä joutui arpomaan maassa olevista pyörän renkaiden jäljistä, mihin suuntaan pitäisi mennä. Voimme Suomessa olla siis varsin ylpeitä tämän vuoden kolmen UCI kilpailun järjestelyistä, jossa kaikissa järjestelyt hoidettiin pilkulleen ohjekirjan mukaan.


Reittimerkinnät liehuvat taustalla. Kuva: Snorre Veggan

Naisten kilpailussa oli ennakolta hyvätasoinen. Mukana oli Ruotsista Kajsa Snish, joka tänä vuonna raivasi tiensä Ruotsin kovaan maajoukkueeseen. Norjasta oli mukana Ingrid Boe-Jakobsen, joka on eliminatorin tuore MM-pronssimitalisti. Oma kisani lähti muuten hyvin liikkeelle ja jalat tuntuivat jo verryttelyssä hyvältä. Kajsa Snish lähti pitämään kärjessä kovaa vauhti heti paukusta ja jäimme Ingridin kanssa ajamaan hopeatilasta. 




Kisan jälkeen sunnuntaina palauttavalla lenkillä Holmenkollenilla.
Matkaan tuli mutkia, kun ensimmäisen kierroksen puolessa välissä ainut juomapulloni tipahti telineestä. Edessä oli siis puolitoista tuntia ilman nestettä ja energiaa. Jaiks!  Neljännelle kierrokselle lähdettäessä näin, että tiimikaverini Kajsa oli tullut maaliin ja huusin hänelle, että tulee antamaan juomaa vikalle kierrokselle. Se pelasti ehdottomasti kisani. Tuloksena siis kolmas sija, johon olen tyytyväinen olosuhteet huomioiden. Lisäksi Kajsa ajoi upeasti hopealle N16-sarjassa, jossa voiton vei tämän vuoden Euroopanmestaruuskilpailuiden 5. paras tyttö. Hyvä Kajsa!


Kuva: Tua Paro-Salmela

Norjan kisa oli kokonaisrasitukseltaan kesän ylivoimaisesti raskain reissu... ehkä raskain, mitä olen koskaan tehnyt. Vasta seuraavana perjantaina tunsin oloni jokseenkin palautuneeksi, kiitos torstain hieronnan. Lauantaina uudella asunnolla oli paljon puuhastelua tehtävänä, enkä malttanut ottaa ehkä riittävän rauhassa ajatellen sunnuntain kisaa, Hyvinkää XCO:ta. Kisa meni sitten sen mukaisesti. Tein toisella kierroksella viimeisessä laskussa tyhmän ajovirheen ja ajauduin ulos radalta. Siinä tuli takkiin 15 sekuntia, jotka sain sitten ajaa kolmannella kierroksella kiinni. Erittäin raskaalla laskettelurinneradalla se oli jo lähtöasetelmista väsyneelle kuskille liikaa, ja kun Sonja repäisi neljännen kierroksen lopun raastomäessä, meikä jäi työntämään pyörää. Vikan kierroksen sitten ajelin maaliin. UCI-pisteitä tuli kuitenkin taas kerättyä ja Suomencupin kokonaiskisan voittokin varmistui... ja pääsinpähän vielä maksimisykkeeseen kauden viimeisessä kisassa väsymyksestä huolimatta =). Suuri kiitos Team 2020:n tukijoille huikeasta kaudesta! 



Lepokausi meni uudella asunnolla remonttia tehdessä, eikä lenkille ehtinyt ollenkaan... enkä lenkille varsinaisesti kaivannutkaan. Otettiin pieni irtiotto arjesta ja lähdettiin pari päivää Hyvinkään kisan jälkeen Skotlantiin, jossa oli pakko käydä vähän tutustumassa Fort Williamin maailmancup rataan, jossa on joskus ammoisina aikoina ajettu XCO:n MM-kisatkin. 
Selfie Skotlannin korkeimman nyppylän, Ben Neviksen, kanssa.
Urheilusta vapaa puuhastelu palautti mielen ja nyt on pari viikkoa menty uutta harjoituskautta hyvällä lenkkimotivaatiolla. Vielä toki kotonakin riittää puuhaa: tämä viikonloppu pyhitettiin pihahommille. Lehtien haravointi, kukkapenkkien kitkeminen, aidan pesu ja pyöränpesupaikan rakennus pitää saada ennen talvea tehtyä. Renkaatkin tuli vaihdettua autoon. Nyt saisi sitten vaan tulla reilusti lunta, että pääsee hiihtämään =) ! -N

Kaunis Eilean Donan linna Skyen saarelle vievän reitin varrella.













Sairastelun päälle Pohjoismaiden mestaruuskisoista hopeaa


Suomenmestaruuskisoista on vierähtänyt jo hyvä tovi aikaa. SM-kisojen jälkeen on joka vuosi aina yhtä tyhjä olo. Yksi kauden päätavoitteista on takana ja sen jälkeen pari viikkoa on kiva vain treenailla ja summata siihen astisia kisoja. 



Jäimme Rovaniemeltä viikoksi Keminmaalle sukulaisiin viettämään lomaa. Hellesäissä ei mitään himolenkkejä tullut tehtyä vaan maltillisia 2,5h päiviä lenkkijätskeillä ja palauttavalla uinnilla Kemijoessa höystettynä. Oli sellainen olo, että kaipasi uusia ärsykkeitä. Kuin tilauksesta paikallislehdessä ilmoitettiin, että viikonloppuna järjestetään Kemissä triathlonkisa. No eikun uikkareita ja laseja kaupasta hakemaan, että pääsee kokeilemaan miltä se triathlon parin vuoden tauon jälkeen tuntuu. Ihan hauskaahan se oli (ainakin hetkittäin). Ainakin sai tehtyä hyvän kovemman treenin, mihin muuten tuo + 30 asteen helle ei olisi houkutellut.




Elokuun puolessa välissä pakkasimme jälleen uskollisen Burstnerin ja valmennusjohdon kera Team2020 lipui lautalla Suomenlahden yli ja hurutteli Moraan kisaamaan Ruotsin suurimpaan maastopyörämaratoniin, cyckelvasaan. Kisa-aamu valkeni klo 5.00 aurinkoisena Morassa. Matkalla Säleniin lähtöpaikalle vettä alkoi tulla kuin aisaa ja lämpötila alle 10 astetta. Veryttelyä varten toki oli sadevaatteet mukana, mutta esim. kengänsuojat ja hihat eivät tulleet mukaan, Hurrr!


Kuraisena maalissa.
Lähtö tapahtui pitkään mäkeen, joten alussa oli hyvinkin lämmin ja pääsin kärkinaisten perään sijalle viisi. Sitten lähdettiin huruttamaan loivaan alamäkeen parikymmentä kilsaa. Jossain 15 km kohdalla läpimäriksi kastuneet kengät vetivät jalkaterät jäähän. Ajaminen muuttui tosi hankalaksi, kun ei tuntenut jalkoja yhtään. Sitten vielä piilolasi lipsahti kuran mukana silmästä ulos, enkä enää uskaltanut ajaa riittävän lähellä edellämenevän rengasta, kun en nähnyt mitään toisella silmällä. Neljäkymmentä kilsaa ajaminen oli ihan hanurista.

Kolmekymppiä ennen maalia tulee reitin isoin nousu, jossa viimeinkin sain jalkoihin lämmön päälle ja sykkeen takaisin ylös. Yhtäkkiä virtaa oli melkein muillekin jaettavaksi. Sadekin loppui ja aivot tottui toispuoleiseen näköön. Lensin maaliin, mutta harmillisesti en ehtinyt saada muutamaa helppoa sijaa kiinni, jotka huonolla hetkelläni jouduin päästämään ohitse. Kuitenkin sijoitus pari pykälää viime vuotista parempi ja aika 9 min nopeampi vaikka keli raskaampi, joten ei se nyt ihan huonostikaan mennyt.



Cyckelvasan jälkeen oli tarkoitus kilpailla oman seuran järjestämä Korso XCO, jolle oli ensi kertaa myönnetty kansainvälinen arvo. Harmillisesti jokin pöpö pääsi yllättämään ja jouduin suureksi pettymyksekseni seuraamaan kisaa huoltoalueelta. Seitsemän päivää meni niistäessä ja pienessä kuumeessa. Jouduin tosissani miettimään, uskallanko lähteä Tanskan PM-kisoihin, mutta koska sain antibiootit, joilla kuume laski, pääsin tiimin kanssa matkaan.

Kisarata Koldingissa oli tosi hieno. Oli rock gardeneita, lukuisia korkeita droppeja, mutkaa ja kallistettuja kurveja. Kokoajan radalla tapahtui jotain, eikä keskittymisen herpaantumiselle ollut sijaa. Teknisyyden lisäksi rata haastoi myös fyysisesti. Vaikka Tanska on tasainen maa, pienetkin nousut oli hyödynnetty reitillä tehokkaaksi intervalliksi, joka kilpailussa tuotti noin 900 nousumetriä. Saman verran kuin Rovaniemen SM-kisassa, mutta jaettuna kymmeneen töppyrään.


Rock garden alamäki
Porrasdropin korkeuden mittaus
Ajolinjoja tarkastelemassa
Kisapäivänä oma kunto arvelutti, kun en ehtinyt tehdä kuin kolme lenkkiä sairastelun jälkeen ennen kisaa. Eniten hirvitti se, että naisilla olisi viisi kierrosta matkaa, mikä ennakkolaskelmien mukaan kuraisessa kisassa kestäisi lähemmäs kaksi tuntia. Sain yllättävän hyvän lähtön ja pääsin Tanskan ykköstykin Annika Langvadin ja Sveitsin Natalie Schneitterin peesiin. Annikalta meni rengas heti ekassa alamäessä ja hän joutui jättämään leikin kesken. Seurasin Sveitsiläistä jonkin aikaa, mutta hänen selkänsä alkoi loitota tasaista tahtia. Keuhkoni toimivat hyvin, mutta jaloista puuttui kokonaan voima iskeä isolla tuumalla teräviin nousuihin. Ensimmäisen kierroksen lopulla tanskalainen Helle Haugaard Jessen, jonka kanssa painin kolmossijasta kauden avauskisassa Vardessa, saavutti minut. Ajoimme kahdestaan seuraavat kaksi kierrosta vuorotellen vetäen.

Neljännen kierroksen alussa huoltoon tullessani Tanskan tyttö iski kohteliaasti juuri sillä hetkellä, kun olin ottamassa uutta pulloa. Vaikka sainkin hänet vielä kiinni, voimat eivät enää riittäneet hänen perässään roikkumiseen. Päätin siirtyä varmistamaan, että säilytän podiumsijoituksen maaliin asti. Takana tullut nainen pääsi lopussa pelottavan lähelle, vain 30 sekunnin päähän. Onneksi voimat riittivät vielä viimeisen kierroksen ja maalissa sai tuulettaa Pohjoismaiden mestaruushopeaa ja C1 kategorian kisan kolmossijaa! Oman suorituksen täydensi tiimikaveri Kajsan pronssi N16 sarjassa ja Antt-Jussin 9. sija M-16 sarjassa. Aika kova kokonaistulos Team2020:lle! Iso kiitos viikonlopun kisamenestyksestä menee tiimimme tukijoiden lisäksi huoltojoukoillemme Ismolle, Jarmolle, Pasille ja Vellulle, joiden ansiosta urheilijoiden resurssit voitiin sijoittaa täysin kilpailuun valmistautumiseen.

Seuraavaksi syyskuun puolessa välissä kilpaillaan Hyvinkäällä kauden kolmas Suomessa järjestettävä kansainvälinen XCO-kisa. Sitten onkin enää jäljellä Nordic cupin lopetuskisa Norjassa. Norjan jälkeen on lokakuun alulle varattuna viikon matka Skotlantiin. Monen vuoden haaveilun jälkeen pääsee vihdoinkin oikeasti kokeilemaan noita brittiläisissä maastopyörälehdissä kehuttuja maisemia =).

-N

Hopeaa SM-kilpailuista

Tämän vuoden SM-kilpailut Rovaniemellä päättyivät tällä kertaa ehkä hieman karvaaseen hopeamitaliin. Karvaaseen siksi, että tämä oli jo kolmas hopea XCO:n SM-kisoista ja koska tänä vuonna lähtökohdat voittoon olivat huomattavasti paremmat kuin viime vuonna. Viime vuonna olin erittäin tyytyväinen ja ehkä jopa yllättynyt, että hopeaa tuli ja kultakaan ei ollut paljosta kiinni, koska vuosi oli selkärankareuman puhkeamisen vuoksi ollut vaikea. Nyt alla oli kuitenkin hyvä treenikausi ja paljon onnistuneita kisoja, etenkin Valkeakosken kisan jälkeen näytti todella hyvältä. Rovaniemen rata suosi kuitenkin selvästi enemmän tuoretta suomenmestaria, Sini Alusniemeä, joka on tänä vuonna osoittanut ylivoimaista ylämäkikuntoa ja voitto meni siten oikeaan osoitteeseen. Kiva oli myös nähdä Tahko 120 km kisassa kovaa kuntoa osoittanut Pia Nieminen pronssipaikalla. 


Kilpailun lähtökiihdytys: Sini kärjessä, Sonja Kallio ja meikä takana

Kisarata

Tällä kertaa SM-reitti oli niin kutsuttu "vanhan liiton" rata, jossa oli vain yksi, pitkä nousu ja sen jälkeen yksi pitkä lasku alas. Nousu jakaantui kolmeen osaan. Ensimmäinen osa lähti Ounasvaaran hiihtostadionilta latupohjaa pitkin nousemaan aluksi loivasti parin perus kivikkopolun kautta. Ensimmäisen osan loppua kohti nousu jyrkentyi, kun punnerrettiin pystysuoraan laskettelurinteen heinikkoa ylös. Ensimmäiseen osaan meni noin 6-7 minuuttia. Sitten seurasi noin 1,5 km tasainen osuus, jossa suht sileää kangaspolkuajoa. Tämän jälkeen tultiin kolmanteen osaan, jossa noustiin 1,5-2 minuutin rykäisy vaaran huipulla sijaitsevalle laavulle hiekkatietä pitkin. Laavutömpäreeltä laskettiin nopsaan alas. Sitten vedettiin vielä 300 metriä kivikkojumppaa vaaran päällä. 

Kun siitä oli selvitty, päästiin vihdoin radan laskuosuuteen, joka oli ilmeisesti vanhaa DH-baanaa. Laskun yläosassa oli kaksi teknisempää kohtaa, joihin ei oltu varsinaisesti merkattu A- ja B-linjaa vaan laskea sai mistä tykkäsi. Ennen kisaa ensimmäiseen tekniseen kohtaan muodostuikin helppo linja, jota suurin osa taisi sitten laskea kisassa. Toisessa teknisessä kohdassa saattoi voittaa sekunnin, jos käytti hieman vaativampaa linjaa. Tämän jälkeen tultiin hissilinjan alle, jossa muutama vauhdikas, mutta turvallinen hyppyri (saattoi ajaa vain läpi) ja kurvi, sen jälkeen kaarrettiin laskettelurinteeseen, johon oli tehty neljä serpenttiinikäännöstä. Sitten lyhyt tömpäre ja oltiin stadionilla takaisin.

Rata oli huomattavasti parempi verrattuna viime vuoden Lahden rataan, jolla ajettiin ennemminkin latupohja-ajon SM-kilpailut kuin XCO:n SM-kilpailut. Kaikki kunnia Ounasvaaran pyöräpojille radan suunnittelusta, mutta kaksi teknistä kohtaa ei vielä ihan XCO-radan vaatimuksia mielestäni vastaa. Varsinkin merkkauksessa ja linjoituksissa olisi ollut toivomisen varaa ja tästä annoimmekin tiimin puolesta palautetta kisajärjestäjille jo ennen kisaa. No, rakennettujen XCO-ratojen aika on vasta aluillaan Suomessa ja tämäkin oli taas askel parempaan suuntaan =).

Starttia odotellessa


Kilpailun kulku

Kisapäivän asetukset olivat aika lailla samat, kuin Valkeakoskella eli radan tasaisuuden vuoksi vähän korkeammat rengaspaineet ja hellekelin vuoksi High5 Isotonicia pulloon, geeliä taskuun ja extra huoltonainen antamaan niskaan kaadettavaa vettä. Lämpötila oli tosiaan 30 astetta ja jo lähtöviivalla grillaantui tehokkaasti kypsää pyöräilijän reisifilettä paarmojen nautittavaksi. 

Startin otin samalla tavalla kuin Valkeakoskella eli tavoitteena peesipaikka Sinin takarenkaasta. Sini lähti kuitenkin hirmuvauhtia liikkeelle. Seurasin muutaman metrin päässä tarkkaillen jalkojen tilaa. Jalat toimivat hyvin, mutta selkä löi jo heti nousun ekassa osassa kunnon jumiin, mikä aiheuttaa sen, että happi ei oikein tahdo kulkea rennosti. Koska kisassa ei missään kohtaa päässyt kunnolla palauttamaan selkää se oli sitten juntturassa koko reissun. Laskuosuudella otin Siniä mukavasti kiinni ja olin toiselle kierrokselle lähdettäessä vielä iskutuntumalla noin 10-20 sekunnin päässä. Sini vissiin huomasi tämän ja laittoi vähän lisää kierrosta nousuun. Kolmannen kierroksen alussa ero oli 25 sekuntia eli säilytin vielä näköyhteyden Siniin. Ekalla kierroksella perässäni pysyneen Piian olin saanut karistettua irti takarenkaastani tässä vaiheessa. Muutenkin kisassa kuskien väliset erot repsahtivat heti alussa ja jokainen joutui tehdä itsenäisesti töitä.

Kolmannella kierroksella ratkaiseva ero minun ja Sinin välille syntyi. Neljännelle kierrokselle mentäessä ero oli jo minuutin verran ja tiesin, että sitä en enää pysty ajamaan kiinni, ellei Sinille tule välinerikkoa tai kaatumisia. Tämän tajutessani meni "vähän" hermo ja sen mukaisesti neljännellä kierroksella eroa tuli vain lisää. Viidennelle sain koottua pääni ja ajettua täysillä loppuun asti. 

Mitalikolmikko: Kultaa Sinille, hopeaa Nooralle ja pronssia Piialle.


Jälkitunnelmat

Kilpailun jälkeen verryttelyt saattoi unohtaa, kun dopingtäti oli maaliviivalla vastassa. Helpotukseksi pääsin antamaan näytteen heti, mutta se oli harmittavasti 0,001 yksikköä liian laimeaa, joten uusi kierros, eikä se siitä tietenkään vahvemmaksi muuttunut sittenkään. Dopingtädit onneksi armahtivat minut ja pääsin lähtemään huoltojoukkojen kera nauttimaan ihanan suolaista ja rasvaista burgerannosta Rovaniemen keskustan Meksikolaiseen ravintolaan. Illalla juntturaan mennyt selkä olikin sitten jo niin kipeä, että sai pitkästä aikaa kaivaa vahvemmat reumalääkkeet esiin.

Nyt kun olen päivän verran märehtinyt kisaa, ei ollut ehkä paras isku päällä sunnuntaina. Johtuiko sitten helteestä vai jumiin heti ekalla kierroksella iskeneestä selästä, tiedä sitä. Jokin "vitosvaihde" siitä kuitenkin jäi puuttumaan. Jokatapauksessa suoritus sinänsä oli onnistunut, että mitään havereita kuskille ja kalustolle ei sattunut, huolto pelasi jälleen täydellisesti ja vauhtikin oli suht ok etenkin alamäessä. Hopean karvautta vähensi seuramme junioreiden mahtava menestys: yhteensä 5 kultamitalia! Myös tiimimme suoriutui kokonaisuutena hienosti Kajsan ja AJ:n voittaessa omien sarjojensa mestaruudet.

Team 2020 palkintojen jaon jälkeen

Nyt lomailen viikon verran Keminmaalla ja sen jälkeen palaan töihin ja harjoitusjakson pariin. Seuraava varma kisa on elokuun puolessa välissä Ruotsissa ajettava Vaasa-pyöräily jota seuraa, Korson UCI 2 kategorian kilpailu, Pohjoismaiden mestaruuskilpailu Tanskassa, Hyvinkään UCI 2 kilpailu ja Nordic cupin päätöskisa Oslossa. Pieni treenitauko tulee siis tarpeeseen, jotta jaksaa rutistaa loppukauden kisat läpi. Töiden puolesta on myös tiedossa erittäin kiireinen elo-syyskuu, kun väitöskirja pitää viimeistellä esitarkastajien kommenttien jälkeen ja apurahojen hakukausi alkaa.


-N







Valkeakosken Nordic cup

Pitkästä aikaa pääsin kisailemaan XCO:ssa kun sunnuntaina ajettiin Nordic cupin toinen osakilpailu, joka oli myös UCI 2 kategorian kisa. Olin järjestänyt työhommat silleen, että olin koko viime viikon vanhempieni mökillä Hauholla, josta oli sopiva 30min ajomatka Korkeakankaan laskettelukeskukseen, jossa kisarata sijaitsi. Kävin ensimmäisen kerran tiistai-iltana paikallisen aluecupin osakilpailun yhteydessä kiertämässä radan ja torstaina uudestaan Team 2020:n muiden jäsenten kanssa tekemässä valmistavan treenin. 

Kisareitti

Radan tiesin alustavien tietojen perusteella fyysisesti raskaaksi ja teknisesti suht helpoksi.  Neljän ja puolen kilometrin radalla startista lähdettiin heti pitkään, mutta ajettavaan nousuun latupohjaa pitkin, joka vei laskettelurinteen huipulle. Sieltä tultiin suht kivikkoista kalliosettiä alas. Matkan varrelle mahtui yksi hyppyri sekä tukin ylitys, joissa molemmissa oli chicken line mahdollisuus. Vaikka laskussa sai kikkailla, se oli sen verran pitkä, että alhaalla oli jo täysin palautunut ja valmiina iskemään seuraavaan nousuun, joka oli laskettelurinteen puoleen väliin asti kipuava serpenttiininousu. Serpan jälkeen tultiin syöksyä jyrkästi laskettelurinteen reunaa kulkevaa latupohjaa alas ja kurvattiin huoltoalueelle, jonka jälkeen tuli jyrkähkö polkunousu, joka lopussa vaihtui hiekkatieksi. Polun jyrkkyys ja muutamat kivet toivat nousuun teknisyyttä, minkä vuoksi piti olla tarkkana, ettei takapyörä sutase. Nousun päältä lähdettiin heti loivaan ja suht helppoon polkulaskuun. Tämän jälkeen alkoi reitin työosuus, jossa vaihtelivat nopea peruspolku ja hiekkatie muutamalla tiukalla mutkalla höystettynä. Osuus taisi olla noin 1,5 km pitkä. Sen jälkeen alkoi mielestäni reitin kovin nousu. Nousu oli pituudeltaan ehkä ensimmäisen nousun luokkaa, mutta raskaammaksi sen teki, että siihen ei lähdetty palauttavan laskun jälkeen vaan työosuuden jälkeen. Nousu huipentui noin 15 metrin jyrkkään hiekkatie "seinään", jonka jälkeen päästiin hetit mukavaan latupohjalaskuun. Sen jälkeen lyhyt spurtti laskettelurinteen päälle ja sitten sai nauttia viimeisestä alamäestä. Alamäki sisälsi kymmenkunta hyppyriä ja viitisen kallistettua kurvia sekä pari kivikkoa. Kaikki hyppyrit olivat tehty turvallisiksi niin, että niiden toisella puolella ei ollut pudotusta vaan hyppyri oli ennemminkin "kumpu", josta saattoi ajaa yli hyppäämättä, jos niin halusi. Alamäen jälkeen ajettiin hiekkakentän ympäri ja lähdettiin uudelle kierrokselle.

Tekninen säätö ennen kisaa

Koska reitti oli teknisesti helpohko, päätin lähteä kisaan vähän korkeammilla rengaspaineilla ja normaalilla satulakorkeudella. Taakse laitoin noin 2.0 baaria ja eteen noin 1,5 baaria ilmaa. Lukemat eivät ole ihan absoluuttisia, koska en luota pumppujen antamiin painelukemiin vaan käytän ennemmin näppituntumaa renkaan kovuudesta mittarina. Muutoksia rengaskuviointiin ei kuuma ja kuiva keli tuonut. Olen koko tämän kauden ajanut  yhdistelmällä schwalben rocket ron 2.2 edessä ja takana schwalben thunder burst snake skin 2.1. Molemmat tietenkin tubelessina eli sisärenkaan sijasta ulkorenkaan sisään laitetaan paikkauslitkua, joka tiivistää renkaan vanteelle ja haverin käydessä (toivottavasti) paikkaa renkaan ajossa. Olen ollut erittäin tyytyväinen tähän rengasyhdistelmään. Toimii hyvin kuivalla kelillä, useilla eri pinnoitteilla ja rullaa kovaa. Mutakelillä takarenkaasta toki loppuu pito nopeaan, mutta sellaista keliä ei tämän kesän kisoissa ole vielä ollut.

Energiat

Kisapäiväksi oli luvattu lähes kolmenkymmenen asteen hellettä, ja ennuste piti paikkansa. Tällaiset olosuhteet vaativat juomahuollolta paljon. Viidelle kisakierrokselle varasin viisi 0.5 litran kisapulloa ja niihin High5:n Isotonic-urheilujuomaa, joka on erityisesti suunniteltu kuumiin olosuhteisiin -> parempi imeytyvyys ja enemmän suoloja. Lisäksi varasin 1,5 tunnin kilpailuun kaksi geeliä, toinen kofeiinilla höystettynä. En ole ikinä uskonut hirveästi kisaa edeltäviin tankkauksiin vaan ennemminkin kilpailun aikaiseen energiatason ylläpitoon. Elimistöön kun ei voi määräänsä enempää laittaa hiilaria ja nestettä varastoon. Kilpailun aikana energiaa sen sijaan kuluu paljon ja sen korvaamiseen pystyy itse vaikuttamaan hyvinkin tehokkaasti. Kisaa edeltävinä päivinä huolehdin vain, että syön  ja juon niin, että varastot ovat täynnä.. muuten siis normaalisti, mutta parina edellisenä iltana pastaa. Kilpailupäivän aamuna keskityn erityisesti juomiseen. Juon ainakin kaksi 750 ml pulloa urheilujuomaa ennen kisaa muiden normaalien juomisten lisäksi. Kilpailun aikana käytän urheilujuomaa ja geelejä heti kisan alusta lähtien vähintään 20 minuutin välein. Kuumilla keleillä, niinkuin nyt, huollossa tarjotaan myös pullo vettä, jonka saa kaataa niskaan ja viilentää kehoa.

Kisan kulku

Kilpailun startissa olo oli kuumuudesta johtuen kuin keitetty makaroni. Löysän olon takia päätin taktiikakseni ottaa 2-3 sijan startista ja katsella siinä pari kierrosta meininkiä ja sitten ehkä yrittää irti, jos sen hetkinen olotila ja vauhti sen sallisivat. Lähdöstä Viroilaisnainen Maaris Meier otti kärkipaikan ja Jasmin säntäsi toiseksi. Ohitin ensimmäisessä nousussa Jasminin ja jäin Meierin peesiin. Päätin kokeilla kuinka kovilla hän ajoi ja yritin ohitusta ensimmäisen laskun jälkeen, jyrkän polkunousun päätteeksi sekä työosuudella parissa jyrkässä kurvissa, mutta hän kiristi vauhtia aina niin, etten ehtinyt päästä edelle ennen polkua. Koska hän torppasi yritykseni melko helpon näköisesti, päätin säästää voimia ja jättää ohitusyritykset sikseen. Ajoimme siis ensimmäisen kierroksen yhdessä. Ensimmäisen kierroksen lopussa muut olivat jo tippuneet kyydistämme. Uudelle kierrokselle lähdettäessä Meier epähuomiossa lähtikin kohti maalia eikä uutta kierrosta ja huomasi väärän linjavalintansa sekunnin liian myöhään. Pääsin kymmenisen metriä irti. En lähtenyt kuitenkaan nostamaan vauhtia, koska oletin Meierin ajavan minut nopeasti kiinni. Jatkoin vain oman tahdin ylläpitoa. Yllätyksekseni hän ei saanutkaan minua kiinni, vaan serpenttiininousussa ero oli pysynyt kymmenessä sekunnissa. Jatkoin oman kovan ajamista. Ensin eroa oli puoli minuuttia, sitten minuutti, ja lopulta jo puolitoista minuuttia. Tämä ero piti viimeiselle kierrokselle asti ja maalissa ero oli lopulta repsahtanut jo kolmeen minuuttiin.

Maalissa on hyvä tuulettaa Trekin kanssa
Ajatuksia kisasta ja tulevista XCO:n SM-kilpailuista

Oli mahtavaa ottaa voitto Valkeakosken kisasta ja kuitata täyden UCI 2 kategorian kisan pisteet. Oma vauhti ja lopullinen ero muihin kilpasiskoihin tuli yllätyksenä itselle. Sitä kun harjoittelee käytännössä yksin, välillä epävarmuus valtaa mielen. Kiva saada kunnon näyttö siitä, että oikeaan suuntaan on menty kokoajan. Nyt onkin sitten vain viikko ennen yhtä kauden pääkisaa: Rovaniemen XCO: SM-kilpailuja. Siellä on kova sakki naisia koolla ja saadaan varmasti jännä kisa aikaiseksi. Radan pitäisi sielläkin olla hyvin mäkinen. Toivottavasti teknisyyttä on saatu edes Valkeakosken kisan verran. XCO:n SM-kilpailuita on vaivannut se, että ne ovat pari viimeistä vuotta olleet kauden teknisesti helpoimmat kisat. Luotan, että Ounasvaaran pyöräilijät ovat hoitaneet ratasuunnittelun kunnolla ja reitti on sellainen kuin pitääkin. Arkipäivät tällä viikolla palautellaan ja perjantaina lähdemme seikkailuauto Burstnerillä köröttämään kohti Pohjoista. 

-N

Tahko MTB maraton

Jeejeejee! Parin viikon kisatauon jälkeen Tahkolta naisten 60 km matkalta irtosi viime lauantaina voitto =). Suomen suurimpana maastopyörätapahtumana Tahkon voitto on himottua tavaraa, joten hienoa saada itsellekin kuudelta kympiltä suurin pytty kaappiin kunniapaikalle.

Tämä oli vasta kolmas kerta minulle Tahkolla. vuonna 2011 olin 60 km kisassa toinen ja viime vuonna voitin 120 km matkan. En voi siis sanoa olevani mikään Tahko-konkari, eikä reitti ole vielä ehtinyt iskostua ihan joka kohdalta mieleen. Olisi ollut kiva mennä kisapaikalle jo aikaisemmin, käydä tarkastamassa radan kunto ja hiomassa ajolinjoja laskuihin, mutta tyydyimme perjantain alkuiltapäivän lähtöön. Kahden stopin taktiikalla saavuimme Tahkolle iltayhdeksän maissa. Olimme majoittuneena kaveriporukalla Ukkotahkon mökeissä eli aivan tapahtumapaikan vieressä, mikä helpotti huomattavasti myöhäistä saapumista ja aamun aikaista starttia. Kävimme veryttelynä hakemassa numerot kisakeskuksesta ja laitoimme pyörät kuntoon. Loppuilta meni jalkapalloa katsellen, nestettä tankaten ja porukalla kisaa jännittäen. Jo torstaina paikalle saapuneet kisailijat olivat ehtineet käydä kiertämässä radalla ja raportoivat sen olevan todella hyvässä ja kuivassa kunnossa. Jos yöllä ei sadekuuroja tulisi niin kisa päästäisiin vetämään läpi optimaalisissa olosuhteissa. Lämpötilastakin oli luvattu Tahkolle poikkeuksellisen inhimillistä 15-20 plusastetta, verrattuna normaaliin > 25 astetta.

Herätyskello soi aamulla klo 7. Starttiin aikaa kaksi tuntia. Normaalisti varaan 3-4h aikaa herätyksen ja startin väliin, mutta koska nukkumaan ei päästy kovin aikaisin niin piti löysätä heräämisaikataulua. Ensin aamupalaksi kaurapuuron ja rasvattoman maitorahkan sekoitus, ja sitten kisaeväiden valmistus. Koska minulla ei ollut erikseen huoltajaa juottamassa reitin varrella, käytin kisassa Hydrapakin avila- kisajuomareppua. Juomareppuun laitoin 1,5 litraa vettä höystettynä kahdella High5:n Zero-tabletilla. Energialähteeksi otin Hydrapakin 1,5 dl pehmeään juomapulloon neljä tavallista High5-geeliä  plus taskuun mukaan kaksi vastaavaa, kofeiinilla höystettyä geeliä. Ääritilanteiden varalta otin vielä 5dl juomapulloon Zero X-kofeiinitabletin, mistä saa tarvittaessa hyvän säväyksen El Grandeen. Klo 8.20 lähdin verryttelemään puoleksi tunniksi.

Klo 8.50 tunkeuduin väkijoukon läpi pyöräni kanssa ja otin sopivan lähtöpaikan Jasmin Kansikkaan takaa. Jasmin oli ennakolta kovin vastustaja kisaan ja uskoin voiton ratkeavan meidän välillämme. Jasmin lähti startista napakasti liikkeelle. En ole asvaltti- ja hiekkatiepätkillä vahvimmillani ja sain taaskin kärsiä ensimmäiset 10 km jyystön Kinahmi 1:sen polulle asti. Koska viime kisasta on hiukan aikaa ja en selvästikään ollut saanut tehtyä riittävän kovia treenejä tässä välissä, kroppa oli aivan jumissa alkumatkan. Syke jumittui anaerobiselle kynnykselle eikä suostunut nousemaan kovasta puuskutuksesta huolimatta. Inhottava tunne. Vaikka Jasmin oli välillä 5-10 sekuntia karussa yritin malttaa mieleni ja ajatella, että polulla sitten ajan kiinni. Kinahmi 1:llä ei homma lähtenyt käyntiin niinkuin toivoin. Jalkautumisosuudella kaaduin kyljelleni, kun poljin ei auennut ja muutenkin sähelsin niin, että Jasmin pääsi katoamaan näköpiiristäni. Kinahmin päällä yritin epätoivoisesti pyytää tietä edessä meneviltä miehiltä, mutta tilaa ei tullut. Vasta kun suutahdin ja syytin heitä naisten kärkitaiston pilaamisesta tilaa aukesi. Sittenkin sain perään kuulla, että "katso sitten ettet ole laskuissa tiellä!" =D Eipä näkynyt niitä miehiä kisan aikana enää laskuissa eikä nousuissa... 

Tykitin alamäen riskillä ja onnistuin saamaan Jasminin näköpiiriin juuri laskun alla. Hiekkatieosuudelle saimme molemmat miespeesin. Sain oman vetoapuni kanssa vuorovedon hyvin päälle ja saimme Jasminin porukan Kinahmi 2 alla kiinni. Koska Kinahmi 2 on jyrkkä ja kapea polku, otin kärkipaikan jonossa, jotta saan määrätä tahdin sekä ajolinjan. Laskuun lähdettäessä tykitin taas täysillä, jotta saisin rakoa Jasminiin. Sainkin noin 5 sekunnin kaulan. Seuraavalla osuudella, joka nousee hiljalleen aina rahasmäen päälle asti tiesin olevan pitkät pätkät suht teknistä polkua. Päätin kokeilla kunnon irtiottoa ja se onnistui. jossain neljänkymmenen kilometrin paikkeilla näin pitkässä hiekkatienousussa Jasminin olevan noin 30-60s päässä. Nousua seuranneelle asvalttiosuuden roikuin parin miehen perässä tietäen, että jos Jasmin ei siinä minua kiinni saa niin sitten olen vahvoilla. Asvalttiosuuden jälkeen katsoin taakse ja ketään ei näkynyt. Huh! Loppumatkan keskityin ajamaan tasaisen kovaa ja pitämään renkaat ehjinä. Kovasta rytyytyksestä huolimatta Trekkini toimi taas loistavasti koko matkan. El Gandella sai hyvää tsemppausta, kun kisakeskuksen kuulutukset kantautuivat korviin: enää muutama kilometri maaliin! Voittajana maaliin tulo Tahkolla oli hieno hetki, kun kannustajia ja varsinkin seuramme jäseniä oli sankka joukko paikalla. 


Onnellinen uuden telekkarin omistaja

Kisan ja kukitusseremonian jälkeen tein 15 min loppuverryttelyn ja menin kannustamaan maaliin saapuvia kavereitani. Kaikilta kisa sujui krampeista ja kaatumisista huolimatta loistavasti, sillä jokainen paransi ennätystään tai vähintäänkin ylitti omat tavoitteensa. Erityisten mahtavaa oli kun hyvä ystäväni, Tahko-Suurmestari, Tuula Kurkipää sijoittui 120 km naisten kilpailussa ensimmäistä kertaa podiumille ollessaan kolmas!

Seuraavaksi alkaa valmistautuminen Valkeakosken Nordic cupin osakilpailuun ja siitä viikko eteenpäin Rovaniemellä kisattavaan XCO:n SM-kisaan.

-Noora

Borlänge - Stryn - Korso

Noniin.. nyt sitten vihdoin tarinaa viimeisimmistä väännöistä Nordic cupin avauksen jälkeen. Vaikka otsikossa ei Suomicupin avausta Liedossa mainitakaan, niin sieltä kävin nappaamassa voiton lähes kuukausi sitten. Kisasta ei oikeastaan ole mitään kummoista raportoitavaa. Lihaksisto oli suht väsynyt vielä Tanskan reissusta ja erittäin intensiivisestä työviikosta. Tuli nimittäin puristettua väitöskirja valmiiksi =). Vaikka yleisesti ottaen tykkään siitä, että kisat ovat ennemmin lauantaina sunnuntain pyhittyessä pitkälle lenkille, niin nyt olisin kaivannut lauantain palautumispäiväksi. Liedosta tuli kuitenkin hyvä treeni melkoisessa jumppamaastossa. Lisäksi, ensi vuonna XCO:n SM-kilpailut järjestettään Liedossa, joten ei huono homma käydä tarkistamassa paikat etukäteen.

Liedon jälkeen aika meni enimmäkseen pakkaamiseen ja matkajärjestelyihin. Torstaina nimittäin täytimme asuntoauto Byrstnerin hiihto- ja pyöräkamoilla ja ajoimme lauttaan. Edessä oli kolmipäiväinen Borlängetour Ruotsin maalla. Osallistuin samaan kisaan viime vuonna ja siitä kisasta jäi aika karvas muisto. En ollut kovin hääppöisessä kunnossa ja toimin lähinnä peränpitäjänä koko viikonlopun. Tanskan Nordic cupin jälkeen olin luottavaisin mielin lähdössä parantamaan sijoitusta.

Lautalla

Borlängen kisa on todella hyvin järjestetty tapahtuma, joka vetää noin 300-400 XCO kuskia junnusta ikämiehiin. Radat ovat suomalaisittan helppoa, Korso 96 MTB-reitiltäkin tuttua mäntykangasta. Radalta tulee kuitenkin ihan kivasti korkeusmetrejä ja teknisyyttä lukuisista tiukoista mutkista. Matka Tukholmasta Borlängeen kestää noin 3 tuntia. Kilpailupaikan yhteydessä on leirintäalue, jonne on kätevä majoittua viikonlopuksi. Leirintäalue tosin vaatii asuntoauton tai teltan, sillä vuokrattavia mökkejä on vain muutama ja kisaviikonlopun osalta ne ovat kaikki varattuja, jollei ole ajoissa liikkeellä. Korson Kaikulaiset perustivat oman kommuuninsa kahdesta asuntoautosta ja teltasta. Meitä oli seurasta yhteensä parisen kymmentä kuskia: Team 2020:n lisäksi liuta junnuja, jotka tulivat mittaamaan oman tasonsa ruotsin koviksi tietettyjä kilpasiskoja ja -veljiä vastaan.

Lauantaina starttiviivalla

Perjantain sprintti kulki mukavasti, pääsin jatkoon. Aika-ajoon startattiin klo 17 aikaan. Sprinttirata oli 700 metriä pitkä ja sisälsi noin 5 tiukkaa mutkaa, pari tukkia ja yhden hyppyrin. Helpohko rata, jossa tarvitsee kuitenkin ajaa tarkasti, ettei menetä sekunteja. Finaaleita saatiin odotella useampi tunti ja lopulta naiset pääsivät matkaan klo 20 aikaan. Sain todella hyvän startin ja tulin ensimmäiseen mutkaan neljäntenä. Edellä ajava nuori kuski oli räjähtävän nopea, mutta valitettavasti hän ajoi tekniset kohdat todella hitaasti. Teknisissä kohdissa tuppaa yleensä olemaan melko ahdasta, enkä päässyt hänen ohitseen. Metri ennen loppuviivaa totesin tyytyväni neljänteen sijaan, mutta ihmetyksekseni takaani tuli raketin lailla yksi naiskuski ohi. Olin hämilläni ja jokseenkin huvittunut, sillä on ihan juniorimoka laittaa kampi suoraksi metri ennen maaliviivaa tarkistamatta, ettei ketään tule takaa. En ollut kuullut kyseisen naisen tulevan takaa, koska hän oli vielä maalisuoran päässä ollut metritolkulla perässä. Hän kuitenkin veti loppuun asti niin kovaa kun lähtee ja hyödynsi tilanteen, jossa kärjessä himmattiin.



Lauantaiksi jo perjantaina vallinnut helle senkuin yltyi. Naisten kisa vielä alkoi päivän kuumimpaan aikaan päivästä eli puoli kolmelta. Siinä vaiheessa oli jo aika keitetty makarooni. Yritin vain miettiä, että olosuhde on kaikille sama. Sain jälleen hyvän startin heti lähdöstä. Etukäteen olin ajatellut taktiikakseni ajaa kolmannella tai neljännellä sijalla mahdollisessa letkassa tilannetta tarkkaillen. Kisaan lähdettiin kuitenkin niin kovaa, että porukka meni palasiksi heti alussa. Kärki kolmikko lähti karkuun ja minä jäin kahden muun naisen kanssa taistelemaan neljännestä sijasta. Kun alun puristuksesta oli toivuttu yllätyin hieman, miten rauhassa porukassani otettiin teknisemmät osuudet. Kolmannella kierroksella päätin lähteä vetämään letkaa ja pistää tytöt koville poluilla. Tytöt pysyivät vielä mukana ja viimeisellä eli neljännellä kierroksella nostettiin vielä lisää vauhtia. Sitten toinen ruotsalaisista siirtyi kärkeen ajamaan. Tiputimme kolmannen tytön puolivälin pitkässä nousussa. Pari kilometriä ennen maalia myös minulla rupesi ahdistamaan jo liikaa ja jouduin hellittämään peesistä. Saavuin maaliin jälleen viidennellä sijalla... ja todella tyytyväisenä omaan ajooni. Viime vuoden huono kunto oli selvästi enää vain muisto ja nyt pystyi ajamaan tasavertaisesti kisaa ruotsityttöjen kanssa.

Lauantain kisan jälkeen

Sunnuntaina vuorossa oli ns. XCO kriterium eli lyhennetty, hiukan teknisempi (lue aivan tolkuttoman mutkainen) rata. Keli viileni ja startissa olo oli huomattavasti iskukykyisempi lauantaihin verrattuna. Sain jälleen aivan loistavan startin ja otin toisen sijan kun mentiin ekalle polkuosuudelle. Yllätyksekseni pysyin kärkikaksikon mukana ensimmäisen kierroksen kokonaan. Sitten he kiristivät vauhtia niin, että minä tipuin. Lauantain nelonen ja kolmonen saavuttivat minut puolentoista kierroksen kohdalla ja rupesimme ajamaan porukassa tiputusmeiningillä. Lauantain kolmonen yritti vimmatusti tiputtaa minua ja lauantain nelosta siinä onnistumatta. Homma meni lopulta loppukiriin ja olin jälleen viides. Oma suoritukseni oli kuitenkin mennyt nappiin. Olin niin huojentunut siitä, että Tanskan hyvä kisa ei ollut mikään tuuriveto, vaan oikeasti osoitus hyvästä kunnosta.

Maalissa sunnuntaina
Kisan jälkeen suuntasimme viime vuotiseen tapaan Stryniin Norjan puolelle, jossa oli tarkoitus viettää viikko vuorihiihtoa harrastaen. Maanantaina teimme lyhyen palauttavan pyörälenkin ja puolen tunnin hiihdon läheiselle kukkulalle. Tiisaina paikallinen, suomalainen ystävämme lähti oppaaksemme 4.5 tunnin hiihdolle. 

Huipulla muutaman tunnin kampeamisen jälkeen
Hieno reissu, josta kaupanpäällisinä kunnon rakot kantapäihin ja päänahkan kärventyminen. Tiistaista perjantaihin ohjelma oli noin 2h hiihtoa päivään ja 1-1.5 h pyöräilyä. Kelit suosivat oikein kunnolla. Aurinko paistoi joka päivä ja lumitilanne oli huomattavasti parempi verrattuna edellisvuoteen. Lauantaina lähdimme ajamaan kohti Norjan kuuluisinta serpenttitietä, Trollstigeniä. Tavoitteena oli joko tehdä hiihtoreissu tien yläpäässä tai sitten vaellusta alhaalla. Koska leirintäalue, jolla yövyimme, sijaitsi pitkän serpenttinitien alaosassa, ja matkamme jatkuisi sunnuntaina serpenttinitiestä poispäin kohti Ålesundin lentokenttää, päätimme antaa jaloille lepoa ja tehdä vain vaelluksen. Se osoittautui hyväksi valinnaksi. Vaellusreitti oli todella mukavaa köpöteltävää ja maisemat jälleen kerran upeat.

Auringonlasku

iltahiihto
Viikko Strynin reissun jälkeen olin aivan puhki. En ollut käytännössä ehtinyt palautua missään vaiheessa Borlängen kisoista kunnolla ja Strynistä tuli lähemmäs 20 tuntia kovempaa pk-treeniä. Erityisesti lihakset joutuivat koville, kun raahasi reilua kymmentä kiloa tavaraa joka päivä 1000 metriä ylöspäin. Lauantaina oli eka päivä, kun tunsin itseni palautuneeksi. Se olikin korkea aika, sillä sunnuntaina kisattiin Korso 96 MTB. Kylläpä saatiin Korson kaiun porukalla hieno tapahtuma aikaan! Väkeä oli tullut kiitettävästi paikalle ja kisakeskuksen tunnelma oli loistava. Tuntuu, että hyvät startit ovat tänä vuonna meikäläisen juttu, sillä pääsiin taas hyviin asemiin heti paukusta. Jasmin Kansikas ja Sini Alusniemi jäivät muutaman kymmenen metrin päähän ekoilla poluilla. Jasmin saavutti minut miesletkan kanssa noin 15 minuutin ajon jälkeen ja hän lähti melko nopeasti irtiottoon Medilazerin mieskuskien kanssa. Sinin kanssa päätimme säästää jalkoja myöhemmäksi ja jäimme viiden miehen kanssa ajamaan porukassa. Ensimmäisen kierroksen puolivälissä Jasmin oli jo puoli minuuttia edellämme. Kierroksen viimeisellä neljänneksellä Jasminin selkä tuli taas näkyviin. Hän oli jäänyt yksin hinkkaamaan pitkää linjan alustaa ja saavutimme hänet miesten kanssa radan isoimpaan nousuun tultaessa. Nousussa vauhti tyssäsi. Sini pääsi tunkemaan itsensä kapealla polulla kahdesta miehestä ohi. Minäkin yritin, mutta kun ei mahtunut päätin malttaa mieleni. 

Trollstigenin maisemia
Se oli kuitenkin virhe, sillä mäen päällä Sini oli päässyt kahden miehen kanssa irti ja meinasi kadota horisonttiin. Ajoin raivolla heitä kiinni, mutta noin 15 sekunnin rako ei millään suostunut pienentymään. Kulutin aivan liikaa voimiani yrittäessäni ajaa letkaa kiinni ja hetken jo pelkäsin sippaavani. Onneksi pari kilometriä uudelle kierrokselle lähdön jälkeen tuli kaksi miestä takaani kiinni, joiden peesiin lyöttäydyin. Tällä välin Sini oli tippunut omasta letkastaan ja saavutimme hänet. Sitten seurasi porukassa ajoa toisen kierroksen puoleen väliin asti, kunnes Sini teki siirtonsa ja lisäsi vauhtia. Minulla oli siinä kohtaa kaikki eväät jo syöty, enkä pystynyt vastaamaan vauhtiin. Jäin yksin etsimään omaa vauhtia. Hetken jo pelkäsin, että Jasmin tulisi takaa kiinni. Viimeinen väliaikatieto nimittäin kertoi, että hän oli vain minuutin päässä minusta ja Sinistä. Onnistuin pitämään kakkossijan ja minuutin eron Jasminiin maaliin asti. Lopun kuoleman hetkiä lukuunottamatta kisa oli minusta ihan onnistunut. Kisan jouduin kuluttamaan luvattoman paljon energiaa, mikä kostautui sillä, ettei loppuun enää jäänyt paukkuja.

Nyt seuraa kesän treenitauko, jonka aikana käyn ajamassa Tahko MTB:n kovana treeninä. Seuraava kova koitos on Valkeakosken UCI kilpailu. Toivottavasti sinne saadaan myös kansainvälistä vertailukohtaa paikalle. Valkeakosken jälkeen onkin vain viikko XCO:n SM-kilpailuihin, jotka tänä vuonna ajetaan Rovaniemellä.


-N


Kauden avaus Nordic cupissa

 
Epävirallinen maastopyöräilyn kisakauden avaus tapahtui perinteisessä Etelä-Suomen alueellisen cupin kilpailussa Helsingin Eläintarhan mäellä. Kroppa ei ollut täysin palautunut Italian viikosta ja se tuntui kisassa. Jokainen pikku nyppylä puski runsaasti happoa reiteen. Lisäksi ensimmäisen kisan perusvaivat, kuten keuhoahdistus ja epäsujuva ajo, vaivasivat. Tuntui, ettei päässyt mihinkään. Hyvä treeni se kuitenkin oli ja sai pahimman kisatärinän pois alta, jotta Nordic cupin avauksessa Tanskassa meno olisi rennompaa.
 
Eltsun jälkeen pidimme vielä Team2020:n kanssa kilpailukauteen valmistavan viikonloppuleirin Solvallan urheiluopistolla Espoossa. Viikonloppu ei määrällisesti ollut kova, mutta laadullisesti sitäkin parempi. Perjantaina vedettiin nopeusvoimaa, lauantaina kestovoimaa ja tekniikkatreeniä. Sunnuntaina tehtiin kilpailunomainen harjoitus, kestoltaan noin 30 min, jossa mitattiin hapot ennen ja jälkeen suorituksen. Keuhkoissa ei tuntunut enää niin pahalta, kuin tiistaina Eltsussa ja sain maksimihapotkin irti lihaksista. Sunnuntain lenkin päätteeksi ajeltiin Leppävaaraan tarkistamaan seuraavan aluecupin kisarata.
 
Alustavista suunnitelmista huolimatta en osallistunut Leppävaaran aluecupiin. Solvallan viikolta tuli  19h treeniä ja oli vain muutama päivä aikaa palautua ennen Tanskaan lähtöä. Reissuun oli lähdettävä levänneenä, koska matkarasitus lisäisi kuormaa ennen kisaa. Lensimme perjantaina 9.5 Kööpenhaminaan Kajsan kanssa jo seitsemältä aamulla lähtevällä lennolla. Meillä oli pitkälle iltapäivään asti aikaa kierrellä kaupungilla ja katsella Euroviisuhuumaa ennen kuin joukkueen huoltotiimi mukanaan AJ poimisivat meidät asuntoauton kyytiin. Köpiksestä matka jatkui vielä nelisen tuntia, ennen kuin olimme perillä Vardessa. Majoittumisen ja iltapalan jälkeen olimme koko porukka aivan puhki ja venyttelyiden jälkeen painuimme suoraan nukkumaan. Aamuksi ei laitettu kelloa soimaan.
 
Lauantaina starttasimme tutustumaan kisarataan noin kello yhdentoista aikaan. Rata yllätti meidät kaikki teknisyydellään. Paikallinen seura oli tosiaankin nähnyt vaivaa sen rakentamiseen. Alueelle oli pysyvästi merkattu kolme erilaista rataa, joiden yhdistelmästä muodostui reilu viiden kilometrin kilpailurata. Rata alkoi alueen suurimmalla nyppylällä, joka oli noin 2-2.5 min nousu helppoa kapeaa hiekkauraa. Samaa reittiä tultiin puoleen väliin alas, jonka jälkeen kaarrettiin kahteen nopeasti toisiaan seuraavaan tekniseen alamäkiportaikkoon. Sen jälkeen seurasi pätkä ns. paikallista peruspolkua. Peruspolku oli kapea ja sileä, mutta erittäin mutkainen hiekkapolku. Suomeksi sanottuna siis hauskaa ajettavaa. Sitten alkoi rajutempoinen ylös-alas osio: Jokaisessa lyhyessä ja jyrkässä alamäessä oli 1-2 droppia, joiden jälkeen tehtiin jyrkkä käännös ja vedettiin sama nousu ylös. Tätä settiä vedettiin muutama nousu, jonka jälkeen oli noin 400 m tasaista ennen kuin tultiin uudestaan samanlaiseen W-osioon. W-osio päättyi ylöspäin ajettavaan portaikkoon. Porrasaskelmat olivat suht jyrkät ja portaiden väliin mahtui juuri ja juuri meikäläisen pikkuinen Trek Superfly 29. Kohta vaati tarkkuutta, jotta sen selvitti puhtaasti ylös. Tämän jälkeen seurasi huoltopiste ja hiekkatieosuus, joiden jälkeen jatkettiin nopeatempoista droppi-kurvi-ylämäki ajoa. viimeisellä 1.5 kilometrillä oli vaativa kivikkonousu. Teknisen siitä teki se, että kivet olivat niin sileitä, ettei niihin saanut millään rengaskuviolla pitoa. AJ:lla riitti vauhti punnertamaan ylös kivikosta. Minä ja Kajsa testailimme A ja B-linjan nopeuksia erilaisilla tekniikoilla ja päädyimme siihen, että nopeimpaan lopputulokseen pääsemme, kun ajamme B-linjaa. B-linja kiersi hieman, mutta helppoutensa vuoksi oli yhtä nopea kuin A-linja. Päädyimme tähän taktiikkaan jo siksikin, että kisapäivälle oli luvattu kaatosadetta, jolloin A-linjalla joutuisi varmuudella jalkautumaan. Viimeiseltä kilometriltä löytyi muutama muukin teknisempi kivikko, joiden jälkeen kurvattiin maalisuoralle. Vaikka korkeuseroa reitillä ei ollut juuri ollenkaan, jatkuva ylös-alas meno tuotti kisassa lähes 600 nousumetriä.
 
Lauantaina otimme loppupäivän rennosti lepäillen, leffaa katsellen ja tankaten sunnuntaita varten. Sunnuntaina starttasimme jo seitsemältä kisapaikalle, jotta saimme asuntoauton hyvään paikkaan. Jännitin aamupäivän AJ:n ja Kajsan ajoa (varmaan enemmän kuin omaani =)). Heidän upeat suorituksensa, AJ 7. ja Kajsa 3., motivoivat itseänikin. Viivalle oli saapunut suht kovatasoinen porukka naisia. Mukana oli mm. maailman cupin avauskilpailussa neljänneksi sijoittunut Tanskalainen Annika Langvald. Alkuverryttelyssä jalat lupailivat hyvää, joten uskalsin tehdä kovan aloituksen ja otinkin heti kolmannen paikan jonosta. Ajelin siinä ensimmäiset 2 kierrosta noin 10 sekunnin päässä kakkostilasta. Hurjaa nousua tehnyt Ruotsalainen kuitenkin ohitti minut ja Tanskalaisen kilpakumppanini ja jäimme kamppailemaan kolmannesta sijasta. En saanut säästettyä viimeiselle kierroselle riittävästi paukkuja ja kilpasiskolla oli vielä varaa puristaa, joten saavuin maaliin neljännellä sijalla.
 
Kokonaisuutena olin ajooni ja sijoitukseeni erittäin tyytyväinen. Emmepä uskaltaneet ennen reissuun lähtöä odottaa näin kovaa suoritustasoa tiimiltä, vaikka olimmekin asettaneet tavoitteet korkealle. Kisan jälkeen vetäsimme High5-palautusjuomat, pakkasimme tavarat pikavauhtia ja lähdimme ajelemaan kohti Köpiksen lentokenttää. Kajsan kanssa olimme puolen yön aikaan Helsingissä ja pääsimme omiin sänkyihin nukkumaan. Huoltojoukot reissasivat vielä päivän verran Ruotsin lautalla ennen kotiin saapumista. Kaikki olimme matkan jälkeen todellä väsyneitä, mutta onnellisia onnistumisesta. Näistä asetelmista on mahtava lähteä Suomicupin avaukseen Lietoon 17.5 ja sen jälkeen seuraavaan kansainväliseen taistoon Ruotsin Borlängetourille, joka kilpaillaan 23-25.5.


Kisaterkuin,

Noora

Sukset laitettu huoltovahoihin, pyörän ulkoilutus aloitettu


Tämä kevät etenee kohinalla! Väitöskirjan yhteenvedon kirjoitus ja huhtikuussa kiristynyt treenitahti on pistänyt meikäläisen niin puhkinaiseksi, että iltaisin on jaksanut vain painaa pään tyynyyn. Blogin kirjoittelu on siksi jäänyt vähemmälle. Ehkä myös 10h tiukka tietokoneen ruudun tuijotus virka-aikaan ei ole ollut paras motivaattori blogin kirjoitukseen. Noniin, selitykset sikseen ja asiaan!

Majapaikan kujat
Hiihtokausi tuli ja meni. Siitä ei tällä kertaa paljoa käteen jäänyt. Onneksi etelässä nyt pääsi jonkin verran lyhyillä radoilla sivakoimaan, mutta suorastaan hävettää tämän vuoden kokonaiskilometrit: pääsin juuri ja juuri  tuhanteen kilometriin. Yleensä ollaan valmennusjohdon kanssa kisattu, kumpi saa ensimmäisenä ennen vuodenvaihdetta tonnin täyteen =D. Niin moni hiihtäjä on surkutellut blogissaan, miten ei päässyt treenaamaan ja SM-kisoissa oli märkää ja kökköä, että en viitsi sitä samaa laulua toistaa sen enempää omassa blogissani. Sen sijaan voisin kertoa positiivisista asioista eli pyöräilystä.

Molini di Triora
SM-kisojen jälkeen annoin itselleni virallisesti luvan lähteä maastopyörällä ulos polkemaan. Siihen asti pysyin trainerin kanssa sisällä, osittain ylläpitääkseni hiihtomotivaation kauden loppuun asti jotenkin kuosissa. Kelithän on jo pitään olleet hyvät etelässä pyöräilyä ajatellen. Polut ovat pysyneet yllättävän kuivina, kiitos ehkä ahkerille talvimaastopyöräilijöille, jotka ovat roiskutelleet kurat pois polku-urilta. Trainerilla ajaminen tuntui heti ensi metreiltä tuoneen uuden asteen kevätpyöräilyyn. Jaloissa oli paljon voimaa ja mitään kolotuksia ei tullut, vaikka ajoin heti ensimmäisenä pyöräilyviikonloppuna 4+4 tuntia. Ennen Italiaan lähtöä tehty wattbike-testi varmisti omat tuntemukseni. Sykkeet sekä happolukemat olivat selvästi alhaisemmat, mitä helmikuussa tehdyssä testissä. Hapot nousivat yli lepolukemien vasta anaerobisella kynnyksellä. Oli hyvä mieli lähteä kohti Alppeja näillä lukemilla.

Tänään palauduin kotiin viikon pyöräilyreissulta Molini di Triorasta, Pohjois-Italiasta. Kyseinen idyllinen pikkukylä sijaitsee San remosta pohjoiseen noin 25 pituuskilometriä ja 500 vertikaalimetriä.  Kiitos Gian Andrea Dholle eli Anterolle vinkeistä ja opastuksesta matkakohteen suhteen. Reissun ohjelmassa oli oikeastaan vain ajaa hissunkissun vuoristoteitä ylöspäin ja yrittää löytää mukavia polkuja alaspäin. Siinä onnistuttiin vaihtelevasti. Tiistaina eksyimme polulle, joka oli "hieman" talven jäljiltä osittain sortunut ja osittain lumen peitossa. Ylöskään ei enää halunnut taluttaa, joten päädyimme vetämään 50 metriä talutusta, 50 metriä ajoa - settiä parin tunnin ajan, ennen kuin pääsimme pois vuorenrinteeltä. Viimeisenä päivänä tuli vielä tehtyä hyvä 30 min mäkitreeni nousevalla teholla. Viikon ohjelma oli seuraava:

su: verralenkki matkustuksen jälkeen 1h 20min
ma: 4 h pk
ti: 5 h pk
ke: 6 h pk
to: lepopäivä sisältäen 1.5 h vaelluksen
pe: 5 h pk
la: aamupäivällä 1.40 h todella rauhallinen valmistava lenkki tehotreeniä varten, ei paljoa mäkeä;
iltapäivällä 2.20h sis: 30min verra + 30 min nouseva teho vk1-mk + loppuverra 1h 20 min.
su: matkustus kotiin


Vaikka hyviä polkuja ei löytynyt niin paljoa, mitä olisi toivonut, viikko oli silti tosi onnistunut. Aurinko paistoi lähes joka päivä ja vain viimeisenä päivänä ripotteli vähän vettä. Majoituksen lämpötila pysytteli kymmenen asteen tienoolla, mutta suihkusta tuli lämmintä vettä ja vessassa oli toimiva lämmitin. Ruoka oli joka aterialla hyvää ja sitä oli riittävästi. Mitään haavereita ei sattunut ja kroppa ei ruvennut reistailemaan. Ei voi siis valittaa =). Pääsiäismaanantaina saa vielä nauttia lomasta kotona ja käydä palauttavalla lenkillä. Tiistaina taas sitten töiden pariin. 


Juustolautanen



Nyt onkin sitten enää viikon verran aikaa ensimmäiseen harjoitusstarttiin perinteisessä Eläintarhan bianchicupissa. Sen jälkeen vietämme tiimin kanssa viikonlopun Solvallassa viimeistelemässä kisakauden alkuun ja äitien päiväksi menemme avaamaan kauden Tanskan Vardeen, XCO:n Pohjoismaisen cup-kiertueen avauskilpailuun.






-N


Maisemia läheltä merta






Uusi tiimi

Vihdoin se on julkistettu: Team2020 maastopyörätiimi! Koko syksyn kestäneet yhteistyökuvioiden selvittämiset ja neuvottelut ja sopivien kuskien kartoitus. Iso työ on tehty ja nyt päästään keskittymään olennaiseen eli treenaamiseen ja ensi kesän kisoihin valmistautumiseen. Ensi kaudella minä ja muut tiimiläiset tulemme ajamaan jo viime kaudella erittäin toimivaksi peliksi todetulla Trek Superfly Elite SL:llä. Tiimillä on takanaan Trekin lisäksi tukku isoja merkkejä kuten High5, Hydrapak, Schwalbe, Briko ja LAS, joten vehkeistä ei ensi kesänä mitalit jää kiinni ;). Eipä tässä enää kisakauden avaukseenkaan ole kuin pari kuukautta...

Tiimi Go-expossa. Kuva: Hevoskuuri.fi


Solvallan leirillä helmikuun alussa tehty kuntopyörätesti jotenkin avasi paikat ja sen jälkeen muutama viikko kunto nousi päivittäin sellaista tahtia, että korvissa vain kohisi. Olen pyrkinyt käymään arkena 2-3 kertaa ladulla sen mukaan, miten töiltä on ehtinyt, ja viikonloppuna molempina päivinä. Perushiihtolenkit ovat olleet vauhdiltaan tosi rauhallisia, kestoltaan 1-2 h ja sisältäneet 5-10x10'' herkistäviä nopeusvetoja. Hiihtäen tehoiksi on riittäneet kisat, tai kisavapaalla viikolla yksi 30-45 min mittainen vauhtikestävyysjauhanta. Sunnuntaisin olen mahdollisuuksien mukaan hiihtänyt noin 3h pitkän lenkin. Aamuisin olen joko juossut töihin 40 min lenkin tai sitten ajanut trainerillä 50 min treenin ja juossut sen jälkeen 10 min matkan töihin. Iltapäivällä sitten taas vähän juoksua, salia tai traineriä, jos ei hiihtämään ole ehtinyt lähteä. Trainerilla olen pyrkinyt ajamaan kerran viikkoon 1.5 h "kunnon" treenin, joka on sisältänyt esim 3x10 min anakynnysvetoja. Salilla olen tammi-helmikuun tehnyt kestovoimaa, jonka viime viikolla vaihdoin nopeusvoimatyyppiseen kuntopiiriin.

Ehdinpä käydä tämän ja viime blogikirjoituksen välissä muutamissa hiihtokisoissa, mitkä tykkilumien ansiosta on pystytty järjestämään. Hiihdin helmikuun puolivälissä seuran omissa kisoissa Hakunilassa vitosen vapaan sijoittuen toiseksi. Tässä kisassa ensimmäistä kertaa meno tuntui sellaiselta, kun täysillä mentäessä pitääkin.Olin todella innoissani lähdössä Finlandiaan tekemään kovaa sijoitusta. Harmikseni omasta kalustosta ei löytynyt kisapäivän todella märälle ja likaiselle lumelle riittävän liukasta suksea. Sain hyvän startin ja lähdin melko raivoisasti yrittämään kahden venäläisnaisen letkaan. Laskut olivat myrkkyä ja ero kasvoi kärkeen. Olin jo ajaa itseni kuutamolle ennen ensimmäistä kympin väliaikapistettä. Messilään tultaessa pääsin palautumaan pitkässä alamäessä ja lataamaan lisää energiaa isän ojentamasta juomapullosta. Sitten totesin, että näillä palikoilla ei tänään kovempaa mennä ja parempi ottaa oma rytmi ja hiihtää maaliin kuin pilata koko päivä vetämällä liian kovaa ja kesteyttää. Siitä se hiihto sitten menikin melko mukavasti. Fyysisesti jaksoin pitää kovaa lyöntiä yllä, energiat riitti hyvin ja juotot sujui. Heinsuolla vähän söi, kun Kivikon Noora suhahti isänsä kanssa alamäessä ohi ja samantien kymmenen metriä edelle. Pitihän siinä yrittää rimpuilla peesiin, mutta kun ei luista niin ei luista. Teki mieli jäädä kiukuttelemaan. Nopeasti sain kuitenkin mielen takaisin, kun peesissäni oleva mies rupesi säestämään kiroiluani huonoista suksista. Vertaistukea ei voita mikään! =) Maalissa tuloksena kuudes sija. Ihan ok, mutta ei sitä, mitä lähdettiin hakemaan. Hyvä pitkä ja kova treeni jokatapauksessa. Finlandian jälkeen hiihdettiin taas Hakunilassa, vuorossa maakuntaviesti. Hiihdin 3 km vapaalla tyylillä. Nyt sukset taas luisti ja meno maistui. 

Tämä viikko menee treenaillessa ja valmistautuessa ensi viikolla Jyväskylässä hiihdettäviin SM-hiihtoihin. Jos kisat pystytään viemään läpi, starttaan perjantaina vitosen vapaalle ja lauantaina viestissä kakkososuudelle. Sen jälkeen laitan sukset kesävahoihin ja alan mankeloimaan todenteolla =).


-N