Friiraiderin talvihommia



Viime kirjoituksesta on vierähtänyt pari kuukautta aikaa. Osittain siksi, että aika on mennyt perusarkeen, ja osittain taas sen vuoksi, että syyskuusta lähtien vaivannut selkä on edelleen kipeä ja harjoittelu on ollut epämääräistä. Liikkunut olen, mutta täysin selän ehdoilla. Se on tarkoittanut, että tehoharjoitukset ovat olleet harvassa, eivätkä ne ole kovia. Ennen lumia lajivalikoima rajoittui pyöräilyyn, uintiin ja ylävartalon harjoittamiseen salilla. Perinteiset syksyiset sauvarinteet sekä juoksu ja rullahiihto ovat jääneet kokonaan pois.  Marraskuussa sain väännettyä itseni lääkäriin selvittämään, mistä jatkuva kipu johtuu. Röntgenkuvasta fysiatri löysi rakennevian, joka voi olla todennäköinen syy: nikamien 4-5 välissä olevat fasetit (jonkinlaiset sarananivelet) ovat "väärinpäin".  Selkänikama pääsee sen vuoksi liikkumaan liikaa ja painamaan välilevyä, mikä aiheuttaa samanlaista kipua, mitä välilevyn pullistumasta aiheutuu. Lisäksi selkänikamasta lähtevä transversus-luu on suurentunut ja todennäköisesti niveltynyt ristiluuhun. Tämä voi myös aiheuttaa kipua. Fysiatri haluaa vielä nähdä magneettikuvan selästä, ennen kuin  antaa tarkempia hoito-ohjeita.

Skinnausta
No, sentään en ole sidottuna sänkyyn ja välillä on (selän suhteen) hyviäkin päiviä. Itsenäisyysviikon olin Ylläksellä hiihtämässä. Reissu oli kohtuu mielenkiintoinen: Tarkoituksena oli asustaa viikko asuntoautossa... ja koko viikoksi oli luvattu parin kymmenen asteen pakkasia! Ensimmäisenä yönä kaasu pääsi yllättäen loppumaan, mutta siitä selviämisen jälkeen asuntoautoilu sujui mukavasti. Sentään kaksi yötä tuli vietettyä hotellin lakanoiden välissä: Muutaman päivä ilman suihkua ja Saagan kylpylä tuntui hienommalta kuin koskaan ennen. Kilometrejä kertyi selästä ja kovista pakkasista johtuen maltillisesti ja pääasiassa vapaalla tyylillä tuli kihnutettua.


Iloinen friiraideri hommissaan
Tällä lumileirillä tuli käytyä myös harrastamassa vähän erilaista hiihtolajia. Suunnilleen vuosi sitten sain ensimmäisen kerran kuulla "ski running" -kilpailuista, joita kisataan Alpeilla ja Jenkkien vuoristoissa. Niissä noustaan (kevyillä) laskettelusuksilla ja nousukarvoilla ylös vuoren päälle, päällä nousukarvat pois ja alas niin kovaa kuin lähtee offaria alas. Kuulemma kovimmat miesmaastopyöräilijät, kuten Schurter ja Kulhavy, käyttävät näitä kisoja kovina harjoituksina talvella. Homma kuulostaa sen verran hauskalta, että sitähän on pakko päästä kokeilemaan! Ylöspäin meno ei ole minulle ongelma, mutta viimeisestä suksilla laskettelusta on vierähtänyt aikaa 15 vuotta. Sitä tarvitsee siis vähän harjoitella, ennenkuin ryntää Alpeille kisaamaan. Val Senalesissa vuokrasin itselleni laskukamat ja asiantuntevaisen opettajan avulla sain aika hyvän kopin laskutekniikasta. Tilasin saman tein itselleni paljon kehutut Atomicin Century -rockersukset (kuvissa), joilla on kuulemma hyvä pöllytellä puuteria. Niihin otin Atomicin tracker-siteen, joka vastaa Salomonin Quest-sidettä. Siihen vielä Salomonin Quest100 monot ja paketti oli aika lailla valmis. Uusia suksiani pääsin kokeilemaan Ylläksellä. Rinteessä ne tuntuivat kömpelöiltä, mutta Kellostapulin offarissa ne oli hienot sukset! Ylöspäinmeno eli skinnaus oli myös tosi hauskaa puuhaa. Näiden kamojen painoluokassa (noin 5kg per jalka) Se oli kohtuu kovaa treeniä, jos vähänkin piti vauhtia yllä.


Tetsaamista
Etelässä on aika kivat hiihtokelit. Pääsee taas kotiovelta suoraan laittamaan sukset jalkaan ja hilpaisemaan Paloheinään. Ensi viikon keskiviikkona kokeilen, mitä selkä sanoo hiihtokilpailuista ja käyn rykäisemässä Vantaan Hiihtoseuran kauden avaus kisan. Siitä sitten näkee, onko minusta tänä talvena hiihtämään ollenkaan kisaa. Joulun pyhät tulee vietettyä tänä vuonna kotosalla, mutta tapaninpäivänä suuntaan Lappiin vajaaksi viikoksi asuntoautolla jatkamaan friiraiderin hommia.

Huipulla on hyvä tuulettaa

-N


Kesälomailua ja urheilua Pohjois-Italiassa



Säästelin kesälomani syksyyn ja talveen mielessäni lomamatkailu enemmän tai vähemmän urheilullisissa merkeissä. Kun sain houkuteltua hyvää hiihtoseuraa mukaan ja kohteeksi valikoitui Val Senalesin jäätikkö Pohjois-Italiassa, niin siitä muodostui Nooramaiseen tyyliin enemmän urheilullinen reissu :). Olin kuullut Suomen maajoukkuehiihtäjien kehuneen paikkaa ja olosuhteita viime vuonna. Lisäksi vaihtelu virkistää: viime vuosina kovin harmaaksi käynyt Ramsaun jäätikkö sai nyt jäädä väliin. 



Viime viikon perjantaina lähdettiin matkaan. Ensimmäinen yö majoituttiin Gardajärvellä, koska lento Milanon Malpensan lentokentälle laskeutui vasta seitsemän aikoihin. Oli kiva käydä pyörähtämässä Gardan pyörä- ja ulkoilukaupoissa sekä ottamassa vähän tuntumaa vuoren seinän jyrkkyyteen parin tunnin jalkalenkillä. Upeita maisemia! Iltapäivästä ajelimme Val Senalesiin.



Alunperin olin suunnitellut, että jos lunta ei ole voin hätätapauksessa ottaa pyörän mukaan. Onneksi en sitä kuitenkaan tehnyt. Val Senales ei ollut kyllä yhtään maastopyöräilypaikka. Liian jyrkkiä ja kivisiä polkuja. Hotellin tasolta, alahissiasemalta kahdesta tuhannesta metrissä lähti todella kivoja ja hyvin merkittyjä vaellusreittejä, joita tassuteltiin joka päivä. Kiipeilyvaljaatkin oli mukana Via Ferrata-reittejä ajatellen, mutta maanantain lumisateen jälkeen oli selvää, ettei yli 2500 metrissä meneviä vaijeroituja kiipeilyreittejä olisi mitään syytä lähteä kokeilemaan. 



Meillä kävi hiihdon suhteen parempi kuin hyvä tuuri. Murtsikkarata oli auennut lauantaina eli pääsin heti ekana aamuna suksimaan. Aluksi paikan päällä oli vain Etelä-Suomalainen Team Premio ja Ruotsin maajoukkue. Viikon mittaan Italian ja Norjan maajoukkueet saapuivat paikalle Val Senalesiin. Loppuviikosta myös Saksan maajoukkue ja joitakin Venäläisiä, Sveitsiläisiä ja Slovakialaisia hiihtäjiä näkyi ladulla. Maanantaina satoi kunnolla lunta, ja pidettiin kaupunkipäivä. Iltapäivästä vähän tetsattiin lumihangessa, tehtiin hyvä salitreeni ja uitiin loppuverrat. Tiistaista lähtien aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila oli -1 ja +5 asteen välillä jäätiköllä. Kyllä kelpasi hiihtää! Tein yhteensä neljä hiihtoharjoitusta 1-1.75 h väliin ja yhden laskettelupäivän ylhäällä. Lopputreenit olivat pääasiassa vaellusta 2000 ja 3000 metrin välillä, vähän voimailua ja uintia. Keskiviikkoiltapäivänä hiihdin perinteisen rullilla hissiasemalle johtavaa tietä tonnin nousun ylös. Se oli aluksi tosi kivaa ja lopuksi aika rankkaa. 



Kokonaisuudessaan matka oli todella onnistunut. En oikein missään vaiheessa sopeutunut 3000 metrissä liikkumiseen, niinkuin yleensä olen sopeutunut. Sen vuoksi hiihtomäärä tuli pidettyä aika maltillisena ja tehot tosi alhaalla. Auringon paiste tuo aina lisää motivaatiota ja jaksamista. Voin suositella Val Senalesia kaikille, joita syyhyttää syksyisin suksille pääsy ja vuorilla liikkuminen. Toivottavasti itsekin palaan kyseiseen paikkaan, ehkä jopa jo tulevan talven aikana.




-N

Pettymys maratoncupin finaalissa

Ei ole ollut tällä kaudella tuuria renkaiden suhteen tällä tytöllä. Maratoncupin finaali Tampereella päättyi ensimmäisen kierroksen lopussa revenneeseen ulkorenkaaseen ja puhjenneeseen sisäkumiin. Ei voi mitään, välineurheilu on tällaista. Samassa vain taisi mennä maracupin kokonaiskisan sijat ohi suun, kun en saanut kaikkia kuutta kisaa täyteen, kun tästä viimeisestä ei tullut pisteitä.

Ennen kisaa ei ollut odotukset taaskaan kovin korkealla. Viime sunnuntain Sm-kisassa kipeä issias veti selän oikean puolen aivan juntturaan. Maanantaina hierojani Rissasen Kari koitti saada issiaksen kuntoon, mutta se ei vaan ota parantuakseen. Perjantaina ei meinannut pystyä kävelemään, kun joka askeleella vihloi. Ajaessa kipu ei säteile jalkaan ollenkaan, mutta silti vähän mietitytti, miten kisan suhteen käy.

Lauantaina lähdin siskoni tupareihin Hämeenlinnaan ja siitä mökille Hauholle yöksi. Mökille päästessäni huomasin, etten ollut ottanut sadevaatteita, enkä edes pitkähihaista ajopaitaa tai hihoja mukaan. Voihan möhnä! En tiedä, mitä oli taas mielessä liikkunut kamoja pakatessa, mutta kotiin jäi vaatteet ja sunnuntaiksi luvattu jäätävää vesisadekeliä. Ei hyvä ennakkoasetelma tämäkään. Kisa-aamuna leikkasin sitten S-marketin muovikassin pohjasta auki ja vetäisin alupaidan ja ajopaidan väliin lämmittämään =), toimi!

Lamminpäässä veryttelemään lähtiessäni totesin, että vaihteet olivat kaksi pykälää väärässä. Takavaihtaja ei siis suostunut vaihtamaan kahdelle ylimmälle rattaalle. Niitä paniikissa säätäessä meni aika suuri osa alkuverryttelyyn budjetoidusta ajasta. Sain onneksi vaihteet aika hyvin paikoilleen, vaikka en ole mikään hyvä säätämään niitä. Veryttely jäi aika vähälle.

Loppuhuipentumana menin vielä ennen kisaa kumoamaan starttinumeron kanssa saadun juomajauhepussin kisapulloon... ihan hyvä, jos kyseessä olisi ollut urheilujuomajauhe, mutta kun se olikin palautusjuomaa! Siinä kohtaa mietin, että pitäisiköhän lähteä samantien kotiin, kun menee niin hyvin...

Kisa lähti kuitenkin yllättävän hyvin käyntiin. Irtaannuttiin kuraisilla ja liukkailla poluilla Alusniemen Sinin kanssa aikaisessa vaiheessa muista tytöistä ja ajettiin koko eka kierros yhdessä. Siniltä putosi aika alussa pullo ja hän joutui ajamaan puolet kierroksesta lähes ilman juomaa. Itselläni oli juomareppu, enkä voinut harmikseni jelppiä Siniä juomien suhteen. Ajaminen oli tästä huolimatta kivaa. Polut kulki hyvin,  reitti oli mitä mahtavin! Pelkkää polkua 30 km, se on maastopyöräilyä se. Vähän pitävemmät renkaat kuin Race Kingit olisi tosin olleet paikallaan ajonautinnon maksimoimiseksi.

Voitonnälkä ja ajohalut kasvoivat, kun tuntui kulkevan. Fiilikset tipahti nopeasti sadasta nollaan, kun huomasin, että takarengas tuntuu tosi lössöltä. Voihan ******! Ei auttanut kuin pysähtyä muutama kilsa ennen toiselle kierrokselle lähtöä ja kokeilla vaihtaa rengas. Se on aika toivotonta puuhaa noin kuraisessa kelissä: ulkorenkaan sisään pääsee paljon kuraa, mikä suurella todennäköisyydellä hankaa uuden sisärenkaan rikki. Lisäksi ulkorengas oli repeytynyt 2-3 cm ja sisärengas pääsi pullottamaan ulos. Ajoin kierroksen loppuun, mutta rengas tuntui tyhjenevän. Yritin lisätä vielä yhden hiilihappopatruunan, mutta rengas ei täyttynyt kunnolla. Oli pakko jättää kisa kesken. Otti vielä enemmän päähän. Olisi ollut kiva edes ajaa kisa loppuun. Podiumille olisi vielä siinä kohtaa ollut kaikki mahdollisuudet ajaa.

Nyt siirryn parantelemaan kipeää issiastani ja toivottavasti nauttimaan hyvistä pitkistä viikonloppulenkeistä. Ajovalot pistän lataukseen: Illat alkavat pimetä sen verran aikaisin, että kohta voi ottaa valot mukaan, kun töiden jälkeen lähtee lenkille. Korson Kaiku järjestää vielä tiistaina 2.10 Etelä-Suomen Bianchicupin viimeisenä osakilpailuna pimeänajokilpailun, johon aijon toki osallistua. Tulkaapa kaikki muutkin sinne, niin saadaan hyvä tapahtuma aikaiseksi! Kuukauden pari otan ihan rennosti ja joulukuun alusta aloitan treenaamaan talven ja ensi kesän koitoksia varten.



Brightonin "Stilettos on Wheels" kisan raportti muuten löytyy netistä aika monelta maastopyöräsivustolta. Tässä yksi linkki kyseiseen raporttiin:


KLIKLIK



-Noora

Pronssia mtb maratonin Sm-kisoista

Tänään oli kova päivä Hyvinkään maastopyöräilyn maratonin Sm-kisoissa. Odotukset omalla kohdalla ei olleet korkealla. Kahden viikon työreissu painoi. Lisäksi issias, joka on ollut ajoittain riesanani jo muutaman vuoden ajan, on viimeiset kaksi viikkoa ollut aika kipeänä. Yritin kasata pääni kisaa varten mahdollisimman hyvin. Ajattelin, että mitali pitää irrota, maksoi mitä maksoi. Värillä ei niin väliä vaan kaikki on plussaa.

Taktiikka oli yrittää lähteä omaa vauhtia rauhallisesti liikkeelle, koska se tuntui Luukin maratonilla toimivan aika hyvin. Jojotin pääjoukon hännillä ensimmäiset pitkät hiekkatiesuorat. Ensimmäisessä laskettelurinne nousussa pääsin aika kivasti nostamaan sijoitustani toiseksi naisissa. Sain lisäksi toiselle puolikkaalle ekaa kierrosta hyvän miesporukan peesin. Ajo tuntui ihan mukavalta. Sitten toiselle kierrokselle lähtiessä tipahdin miesten peesistä ja jouduin hetken hakemaan omaa vauhtiani vastatuulisilla peltosuorilla. Laskettelurinteen loppuosassa Rossin Maija sai minut kiinni. Maija oli puskenut Lähtöalueelta laskettelurinteelle ihan mieletöntä vauhtia! Siinä sitten vuorovedettiin hieman yli puolivälin. Sitten tuli taas kovaa ajavia miehiä, jotka veivät Maijan mennessään. Itsekin ylitin kuoleman kolme kertaa yrittäessäni päästä siihen porukkaan, mutta vauhti hiekalla oli minun pyöritystaidoilleni liian kovaa. Viimeinen kierros teki todella tiukkaa, noutaja oli kokoajan ovella. En tiennyt eroa taakse, mutta ajoin pelko takamuksessa minkä vain enää jaksoin. Jaksoin juuri ja juuri tetsata viimeisen kerran laskettelurinteen päälle ja viimeiset mäet puolivälin huoltoalueelle. Sitten uskalsin jo alkaa uskomaan siihen, että pronssia tulee. Eroa kärkeen viimeisellä puolikkaalla tuli aika paljon, olin väsynyt. Maaliin ehdin kuitenkin kolmantena, mihin tänään olin kyllä tyytyväinen. Kisan voittaneeseen Alusniemen Siniin väliä kertyi kahdeksan minuuttia ja Maijaan noin kuusi, mikä ei mielestäni tällä valmistautumisella ja teknisesti näin helpolla radalla ollut katastrofi, vaan melko odotettu tulos. Sain todella kiittää jalkojani, että jaksoin loppuun asti, kun huomasin Niemisen Piian päässeen vain puolen minuutin päähän minusta. Huhhuh. Piialla oli ollut hyvä loppu.

Ensi viikolla vielä maraton cupin lopetus Tampereella. Sitten pääsee hengähtämään ja rullailemaan tyttöjen kanssa pitkiä viikkolenkkejä, sekä viikonloppuisin pullakahvilenkkejä =).


-Noora

London calling

Terveisiä Lontoosta!


Olen täällä ollut viikon verran opettelemassa tilastotieteen ihmeitä Lontoon yliopistolla. Vielä on viikko jäljellä kurssia ja sitten suhautan viikonlopuksi Suomeen ja reissufreessinä viivalle mtb maratonin sm-kisoihin.

Viikonloppu oli kurssista vapaata ja mitä parantunut urheilija tekisikään kun olympialaiset ovat käynnissä tässä kylässä, kuin ottaisi rakkaan pyöränsä ja lähtisi ajamaan kisaan lähimpään mahdolliseen tapahtumaan. Siispä perjantaina koulupäivän päälle pakkasin reppuuni ja otin junan Brightoniin, tai tarkemmin sanoen Falmeriin. Ystäväni Irene (ja Charlie vahvasti myös ratamestarin roolissa) järjesti UK:n ensimmäisen naisten maastopyöräkilpailun stilettos on wheelsin viime lauantaina. Tapahtuma oli mitä onnistunein. Maastopyöräileviä naisia oli saapunut paikalle noin satakunta. Fiilis oli mukavan rento ja sää suosi: 30 astetta lämpöä ja aurinkoa :). Kyseessä oli nk kierrroskisa: aikarajan sisällä ajettiin noin 7 km rataa ympäri ja se joka ehtii pisimmälle. Kahden ja neljän tunnin sarjoista valitsin tietenkin neljän tunnin sarjan :). Tuloksena renkaan puhkeamiseen jälkeen toinen sija. Olen ajooni todella tyytyväinen, sillä ajoin jatkuvasti minuutin nopeampia kierroksia kuin toiseksi nopein kuski (eli kisan voittanut nainen). Voitto olisi siis tullut, ellei Schwalben mekaanikolla olisi mennyt sormi suuhun, kun kaarsin huoltopaikalle tyhjän renkaan kanssa. Kaverilla meni 20 minuuttia vaihtaessa rengasta, ei siis aivan pro-mekaanikko, mutta ei se mitään! Aurinko paistoi ja oli ihan kiva chillata huoltoalueella parin kovan kierroksen jälkeen. Lopussa eroa voittajaan ei kuitenkaan ollut kuin neljä minuuttia eli urakoinut aikaväliä kiinni melkoisesti kolmen tunnin aikana. Yhteensä ehdin heittää kymmenen kierrosta todella hienolla radalla. Enpä olisi uskonut, että läheltä Lontoota löytyy noin isoja kukkuloita. Käytännössä ensimmäinen puolikas radasta hinkattiin kukkulan päälle ja sieltä tultiin toinen puolikas alas mukavasti mutkittelevaa kapeaa savipolkua kovaa, välillä ottaen hyppyristä lisävauhtia. Ylämäki ei tuntunut yhtään niin pahalta, kun tiesi mitä sen jälkeen on luvassa :).

Majoituimme Falmerin puistossa legendaarisessa Wolkswagen Californiassa ja teltoissa: kunnon maastopyörähippimeno! Sunnuntaina oli myös kelit kohdallaan ja ratamerkkausten purkamisen jälkeen ajoin Charlien perässä seudun parhaat polut läpi... Ja täytyy sanoa, että hienoa oli! Kyllä kelpaa Suomen juurakoista välillä käydä sileämmillä poluilla nautiskelemassa pidemmistä ylämäista ja etenkin alamäistä. Ensi vuodeksi buukattiin toiseen paikalliseen kisaan BigDogiin ilmoittautuminen sekä aloitettiin Transalp 2013 suunnittelu. Kiitos Charlielle ja Irenelle jälleen kerran ihan top-viikonlopusta! Nyt jaksaa taas istua yliopistolla.



Lontoosta raportoi,

Noora

Korson XCO cup

Luukin maran jälkeen kävin sunnuntaina ajelemassa aika rennon 3h. Kävin valmentajani Ismon ja hänen tyttöjensä kanssa kiertämässä tämän päiväisen Korson XCO-cupin rataa. Tarkoitus oli hioa tyttöjen ajolinjat kuntoon. Aluksi ajo oli arkaa ja jalkautumisia tuli paljon. Käytiin jokainen vaikea kivikko ja lasku läpi. Minä ja Ismo näytettiin ajolinjat ja yritin antaa parhaan taitoni mukaan ohjeita, jotta ajaminen sujuvoituisi. Tytöt jaksoivat hienosti keskittyä ja loppujen lopuksi radalle ei jäänyt kuin yksi kohta, josta he eivät ajamalla päässeet. Kyseinen kohta oli sellainen, jota en itsekään joka kerta pääse jalkautumatta läpi. Hyvä tytöt! Tänään molemmat olivat hienolla ajolla palkintopallilla. Oli kiva muutenkin pyöritellä hyvissä ajoin tänään kisapaikalle ja kannustaa junnuja, joita oli ilahduttavan paljon viivalla. Erityisesti maastopyöräileviä tyttöjä tuntuu löytyvän kokoajan lisää. Se on hieno juttu.

Tällä viikolla oli töissä kiirettä. Tuntui, ettei oikein ehtinyt käydä lenkillä. Maanantaina onnistuin kipeyttämään salilla issiakseni eli oikeaa jalkaa on särkenyt enemmän tai vähemmän koko viikon, eikä lihasten toiminta ole ollut ihan kymppi. En siis ollut kaikista varmimmalla tuulella kisajalan suhteen perjantai-iltana. Lauantaina pyöritellessäni kotoa kohti Korsoa huomasin kuitenkin, että jalat eivät olleet happoherkät, issias ei pahemmin vihoitellut ja mieli ajaa kisaa OK. Se on yleensä toimiva kombinaatio XCO-kisaan.

Teknisesti jo muutenkin haastava Vierumäen uusi rata nousi vielä yhden potenssin korkeammalle vaikeustasossa, kun kivet ja juuret olivat saaneet kosteutta. Mudassa uitetuilla renkailla ajettaessa, pito kivikoissa huononi kierros kierrokselta. Kisa oli melkoista liukastelua. Kokoajan sai ajaa sormet ristissä ja toivoa, ettei pyörä lähde käsistä ja että se pysyy ehjänä kaikki rytyytyskohdat. Olin valmistautunut henkisesti kuuteen kierrokseen. Seitsemän oli ohjeellinen kierroslukumäärä, mutta yleensä XCO- cupin kisoissa miesten kärki on ajanut minut kiinni. Tällä kertaa pääsin ensimmäistä kertaa ajamaan täydet kierrokset. JES! Se oli itselle iso asia. Väliin taisi jäädä 30 sekuntia eli tiukille se meni nytkin. Luukin mara ja tämän päivä kisa osoitti itselleni (ja ehkä muillekin) että olen hyvässä kunnossa. Siitä saa lisää tsemppiä tuleviin mara Sm-kisoihin Hyvinkäälle.

Tsemppiä seuraavaan kahteen viikkoon tarvitaankin, sillä olen lähdössä huomenna kahdeksi viikoksi Lontooseen työmatkalle. Tulen takaisin vasta päivää ennen Hyvinkään Sm-kisaa. Keväällä opin, että 1) työreissuilla ei pahemmin jaksa harjoitella 2) työreissujen jälkeen on ihan puhki eikä kisa kulje. Yritän saada mahdollisimman järkevän harjoitusohjelman Lontoon reissuun. Jotta kisatuntuma säilyy, käyn ajamassa Brightonissa ensi viikonloppuna neljän tunnin kierroskisan Stilettos on Wheels -tapahtumassa, jota järjestävät tuttuni Irene ja Charlie. He ovat myös lupautuneet ensi sunnuntaina näyttämään Lontoon seudun parhaat trailipätkät. Odotukset ovat aika korkealla =).


-Noora

Luukin maratonin voitto

Eilinen luukin maratonkisa sujui todella hyvin. Ennen kisaa vähän jänskätti, että mitenköhän maratonkisa kulkee, kun en ollut pitkään aikaan ajanut näin pitkää kisaa... Viimeksi Korsossa kesäkuussa tuli ajettua maratonkisa. Keli oli mukavan aurinkoinen ja muistin edellisvuodesta, että uusittu reitti on mieleeni: sopivassa suhteessa polkua ja hiekkatietä, sekä jonkinverran nousuja.

En muista, koska maratonkisassa olisi startattu noin rauhallisesti liikkeelle. Ennen ensimmäistä polkuosuutta ei kukaan miesten kärjessä tehnyt iskuyrityksiä. Rauhallinen alku sopii minulle todella hyvin. Varsinkin eilen tuntui, että kone lämpeni kunnolla vasta ensimmäisen kierroksen jälkeen. Ajelin Pirttimäkeen ja siitä puoli kierrosta miesporukan mukana. Solvallan tielle tultaessa osa miehistä katosi etukautta ja loput takakautta. Se tiesi kahden tunnin sooloajoa kisavauhtia. Pahimmat hätäilyt liukkaissa juurakoissa liian kovilla rengaspaineilla olin ehtinyt jo tehdä siihen mennessä, ajo rullaili mukavasti ja jalat toimi niin yritin vain pitää hyvää vauhtia yllä. Tavoitteeni oli päästä alle kolmen tunnin maaliin. Pirttimäestä kohti maalia lähtiessäni kello näytti 2.32. Mietin, että aikas kiire tulee. Ei auttanut kuin jauhaa täysillä ja keskittyä parit viimeiset juurakot. Jossain vaiheessa, kun meinasin jo masentua, etten ehdikään kolmeen tuntiin, muistin laittaneeni kellon kaksi minuuttia ennen starttia päälle. Siitä tuli lisää voimaa ja maaliviivan ylitin ajassa 2.55!

Yksi mies siitä porukasta, jossa ajoin alkumatkasta tuli sanomaan että hyvin ajoit. Mietin, että mites mä nyt muka niin hyvin ajoin, kun teiltäkin tipuin. En ollut loppupeleissä jäänyt heistä kuin minuutin verran. Katsellessani maaliintulevia miehiä totesin myös itse, että olin ajanut aika hyvin. Meinasin silti iltapyörittelyllä ajaa puuta päin, kun kuulin olleeni kokonaistuloksissa 24! Ei hitsiläinen, ikinä en ole noin hyvää sijaa marakisassa ajanut. Aikamoista. Tiistain Keimolan aluecupissa huomasin, että ajojalkaa löytyy, mutta silti en osannut tuloksellisesti näin hyvää kisaa odottaa. Tästä on hyvä jatkaa muutaman viikon päästä ajettaviin maratonin SM-kisoihin =).


-Noora

Lomaviikonloppu

Pidin kesän virallisen lomani viime viikonloppuna. Yhteensä kaksi lomapäivää, mutta kun kesä vielä oli niin kesälomaksihan se lasketaan. Loput säästyy syksymmälle. Perjantaina aloitin lomailun aivan mahtavalla tunnin avovesiuinnilla aurinkoisessa aamussa. Järven pinnalla oli vielä vähän usvaa, kun sukelsin veteen. En ole paljoa tänä kesänä uinut avovedessä, enkä yli 20 minuutin lenkkejä yhtäkään. Silti nyt uinti kulki todella helposti ja läiskin kirkkaassa ja tyynessä lammessa itselleni ihan hyvän mittaisen aamutreenin.



Päivä tuli seikkailtua ja illalla pyörän kasauksen päälle kävin ajelemassa reilun tunnin helppoa maastoa. Eka lomapäivä tuli siis otettua aika rennosti. Lauantaina kävin kiertämässä hyvässä seurassa Messilässä Finlandia maastopyöräilyn reitin. On se hieno reitti, ainakin kuivana. Itse kisassa oli tainnut olla vähän mutapainia. Todella leppoisaa latupohjaa ja riittävästi nousua, jotta pääsee nauttimaan alamäestäkin. muutaman tunnin lenkin ja uinnin jälkeen iltapäivä tuli vietettyä DH Suomicupin finaalia katsellen. Mahtavaa oli nähdä, miten paljon yleisössä oli innosta pinkeinä olevia, isolla lippiksellä ja t-paidalla varustettuja, vaahtosammuttimen kokoisia junioreita vanhempiensa kanssa.  Paras kommentti noin 5v pojalta oli:" Iskä tänään sitten rakennat mulle sellaisen superradan, ja mä käyn laittamassa pyörät kuntoon, ja sitten sä tulet ajamaan mun kanssa sitä rataa...." =D.



Sunnuntaina oli tarkoitus ajaa lisää määrää, mutta sateinen keli innosti laiskottelemaan. Kävin vasta illalla sään seljetessä tunnin verran pyörittämässä.

Maanantaina ajoin aivan mielettömän lenkin auringonpaisteessa loman loppumisen kunniaksi. Lähdin Haagasta ja suuntasin Taivaskallioiden polkujen kautta vanhan kaupungin koskelle, siitä Viikkiin, Kivikkoon,  ja Sipoonkorpeen. Siellä heitin peruskierrokseni. Sitten piti päättää menenkö Kuusikselle kahville, vai Keravalle kulmikseen. Päätös oli helppo: Keinarin kautta Kulmikseen, latte ja vuohenjuustosaaristolaisleipä aurinkoterassilla sai hymyn huulille =). Siitä pyörittelin assua pitkin mätikselle, josta hiekkaa pitkin Keravanjoen jaVantaanjoen vartta takaisin Haagaan. 5h 10min. Päivän kruunasi 1,5h hieronta. Ei huono lomapäivä!

Eilen kävin ajamassa Keimolassa Bianchicupin osakilpailun. Aluksi olin pettynyt, kun ajettiin vaan latupohjaa 3km reittiä. Kilpavauhdilla ajettaessa reitti muuttui yllättävän mukavaksi nousujen, mutkien ja palauttavien laskujen sopivaksi yhdistelmäksi. Jalka oli lisäksi tosi hyvä ja tuloksena hyvä tehoharjoitus viikonlopun Luukin maraa varten.



Lomalta sorvin ääreen palannut,

Noora

Uusi alku

Heinäkuun lopussa minulle on yleensä iskenyt jonkinlainen taantumisvaihe. Niin kävi myös tänä vuonna. Kunto on saatu nostettua tärkeimpään koitokseen eli SM-kisoihin hyväksi ja kaikki keskittyminen on ollut yhdessä kisassa. Sellaisen latautumisen jälkeen, kun suoritus on ohi, sitä on ihan mukava ottaa vähän rennommin ja tehdä vain sellaisia lenkkejä, mitä on kiva ajaa eli minun tapauksessani ei ainakaan hirveitä tehotreenejä, vaan nautintopolkujen koluamista tunnista kahteen töiden jälkeen. Tänä vuonna Kouvolan Suomen mestaruuksien jälkeen tauko oli varsin paikallaan monesta syystä. Olen pitänyt hiukan taukoa kisoista ja myös harjoittelu on ollut aika epämääräistä ja epäsäännöllistä. Sitä vain lipsahtaa ulos hyvästä harjoitteluputkesta ja treeneistä tulee pelkkää puuroa, kun ei huvita tehdä mitään muuta kuin ajaa peruslenkkiä teknisillä poluilla, silloin kun lenkille on ehtinyt. Ei tule käytyä salilla, ei tule tehtyä hyviä oheisharjoitteita, kuten juoksua ja rullahiihtoa, ei tule tehtyä kunnon tehoharjoituksia, eikä oikein jaksa ajaa tarpeeksi pitkiä lenkkejä tarpeeksi hiljaa. Kiva nähdä välillä kavereita ja käydä esimerkiksi kiipeilykurssilla sunnuntaina sen sijaan, että lähtisi koko päiväksi metsään pyörän kanssa. Yritin väkisin käydä kesken tällaisen harjoittelujakson vetämässä Jämin 84 km marakisan. No eihän siitä mitään tullut. Lähtökiihdytys oli hyvä ja siihen se vauhti sitten jäikin. Pää ei ollut mukana, mikä tarkoittaa, ettei silloin pyörä voi kulkea kovin hyvin. Silloin kannattaa keskeyttää.



Taantumisjaksoa kun on jatkunut noin kolme viikkoa, alkaa olla sellainen olo, että voisi pikkuhiljaa taas kunnon treeni maistua. Ryhdistäytyminen on tällöin hyvä aloittaa Bianchi Cupin iltakisalla. Tänään se kisattiin Korson Vierumäessä, oman seurani järjestämänä siis. Seuran talkooporukka on koko kesän rakentanut uutta maastopyörärataa Vierumäkeen. Tavoitteena on saada pysyvästi merkattu rata maastopyöräkäyttöön. Rata valmistuu 2013 aikana, mutta tänään ajettiin jo osaa uudesta radasta. Täytyy sanoa, että ihan kammo hieno rata! Hienoja rakennettuja rock gardeneita, kallistettuja kurveja, ja mutkaisia laskuja sekä pari lisänousua. Hiekkatiepätkiä oli teknisen polkuosuuksien väleissä sopivasti hengähtää. Kaikki tekniset kohdat olivat ajettavia, vaikka näyttivätkin pahoilta. Kivaa oli! Ajo kulki ihan jees, miten nyt taantumiskauden jälkeen voi kulkea. Ainakin tekninen kunto on edelleen hyvä. Tämä oli hyvä uusi alku syksyn kisapaketille, joka on: 

Keimolan Bianchicup
Luukki mtb maraton
Korso XCO
Stilettos on Wheels 4h maastokierrosajo (Iso-Britannia)
Mtb maraton SM hyvinkäällä
Tampesterin kauden päätösmaraton
Bianchi Cup pimeänajokisa

Olen Korson XCO cupin kilpailun jälkeen kaksi viikkoa Lontoossa työmatkalla ja käyn siinä ohessa ajamassa Brightonissa naisille suunnatun 4h kierroskisan. Kisan järjestää Brittihippituttuni Charlie ja Irene, jotka ovat isännöineet meitä 12 h Dusk till Dawn kilpailussa, johon olen osallistunut kaksi kertaa. Ihan mahti tyyppejä, kiva päästä viikonlopuksi heidän opastaminaan kiertelemään Lontoon ympäryskylien parhaita traileja. Lontoon olymppialaisten rataa tuskin käymme kiertämässä, hiekkatien ajamisessa kun ei mitään erikoisen hienoa ole, vaikka kuinka olisi olympialaiset siinä ajettu. Maratonin SM-kilpailukunto tulee olemaan kysymysmerkki. Kaksi viikkoa työreissua ennen kisoja on jo havaittu huonoksi valmistautumistavaksi, mutta parhaani lähden siihen kisaan tekemään, jotta saisin kirkastettua viime vuoden hopean. 



Uuteen nousuun lähtenyt

Noora