Bike the Rock!

Kisa ei nyt meikäläisen osalta hirmuisesti rokannut, vaikka tapahtuman nimi lupasi paljon. Parin päivän vesisateiden jälkeen rata oli ihan hillitöntä mutavelliä! Luulin, että Briteistä löytyy eniten kuraa maailmasta, mutta se onkin Saksa, missä saa pyörän kuraisimpaan kuntoon. Jos keliä ei ota huomioon, niin kisa meni, niinkuin kauden ensimmäinen kisa uudella pyörällä voi mennä.

Ekaan mutkaan lähdöstä tulin ihan hyvällä sijalla, mutta etuvaihtaja tiputti ketjut, kun vaihdoin mäkeen pienemmälle eturattaalle. No nostin ne nopeasti takaisin ja lähdin hinkkaamaan mäkeä joukon perältä. Klosseissa oli jo muutaman askeleen jälkeen niin paljon kuraa, etteivät kengät kiinnittyneet polkimiin. Great! Eka mäki siis polkimet auki ylös. Lasku olisi ollut kuivallakin kelillä aika paha, joten pieni pelko takapuolessa kaarsin alamäkeen. Kilpasiskot laskettelivat aika jäätävää vauhtia ohi, mutta pannuttivatkin sitten aika rankasti. Eteen kaatuvia, kivusta huutavia ja itkeviä tyttöjä ohitellessani totesin, että otan mielummin rauhassa kuin riskillä. Uudelle kierrokselle lähdettäessä täytyi jalkautua ja juosta pyörän kanssa yksi lyhyt mutamäki ylös. Sitten oli taas klossit ummessa. ja pitkä mäki mentiin toistamiseen kengät irti polkimista. Lisäksi selkä veti tukkoon, kun oli pakko ajaa satulasta koko ajan. Mäen päälle päästessäni olin jo aika kypsä tähän kisaan. Toisella kierroksella laskussa ei onneksi tarvinnut jalkautua ja sain klossit kiinnit. Kolmannella kerralla pitkässä nousussa tunsin vihdoin saavani ajorytmistä kiinni ja kisaaminen muuttui siedettävämmäksi. Pääsin parista tytöstä jopa ohi. Laskun loppuosassa valitettavasti liukastuin ja jouduin taas taistelemaan jalkautumisen jälkeen kengät kiinni polkimiin. starttialueella järjestäjät sitten ohjasivatkin jo sivuun ja kisa oli siinä.

En tiedä, olinko niin hirveän pettynyt, etten saanut ajaa enempää. Kisassa kun ei hirveästi omalla kohdalla tuntunut olevan järkeä. Tämä oli kuitenkin hyvä kokemus, mitä täältä ensisijaisesti lähdinkin hakemaan. Nyt tiedetään, että pyörä sekä kuski vaatii vielä säätöä, ennen kuin hyvä taso saavutetaan.

Viikko saksanmaalla on ollut kauden aloittamisen suhteen kaikin puolin hyvä reissu. Alkuviikon määrälenkeille sattui hienot kesäkelit, ja juuri silloin kun piti alkaa huilia ja palautella kisaa varten, kelitkin viileni ja alkoi sataa vettä. Ohjelmani on treeni/kisareissulla ollut seuraavanlainen:

14.4 sunnuntai. matkustus + 3h iltapyörittely ja ympäristöön tutustuminen Munsingenissä.

Maanantai. 4h 20min porukkalenkki Medilazerin kanssa, pääosin hiekkateitä ja polkuja. Nousua ehkä noin 1800 metriä.

Tiistai. 5h 10min todella rauhassa hiekkateitä ja polkuja, sisältäen Kaksi noin 50 minuutin nousuosuutta. Nousua yhteensä noin 2000 metriä. Lenkin jälkeen siirtyminen Heubachin lähistölle Neuleriin.

Keskiviikko. 4h 45 min todella rauhassa hiekkaa ja asvalttia kohti Heubachin kisakeskusta, jossa yksi kierros kisareittiä. Nousua yhteensä 1800 metriä.

Torstai. 3h pyörittely Heubachiin, jossa kaksi kierrosta kisareittiä. Nousua 1000 metriä.

Perjantai. Lepopäivä. Illalla 30 min jalottelu ja vähän keskivartalojumppaa.

Lauantai. Kilpailuun valmistava pikkulenkki 1h 20min.

Sunnuntai. Aamulla ennen aamupalaa 10 min juoksu. Ennen kisaa 30 min verryttely. Kisassa x kierrosta, johon kului aikaa 1 h 10 min. 

Maanantai. Palauttava lenkki 2 h. Kotimatka.

Joka ilta tuli myös venyteltyä jalat kunnolla. Määrää tuli huomattavasti maltillisemmin kuin viime vuonna Gardalla. Olo on myös sen mukainen. Vaikka yhteismäärä ylittää 20 tuntia ja nousua tuli pitkillä lenkeillä Suomioloihin nähden paljon, eivät jalat ole missään vaiheessa tuntuneet yliväsyneiltä tai jumittuneilta. Huomenna ehdin ennen kotimatkaa käydä aamulla parin tunnin palauttavan lenkin. Sitten pyörä pakettiin ja autolla kohti Frankfurttia.

Seuraavaksi kisakalenterissa on luvassa Suomen XCO-cupin avaus. Sitten toukokuun lopulla menen muutamaksi viikoksi Ruotsi-Norja-akselille ajelemaan. Siellä kisaan ainakin Bourlängetourin ja ehkä myös Norjassa UCI kakkoskategorian kisan. Sitten onkin jo kesäkuun loppu ja Tahko. Saksasta raportoi, Noora

Pyöräkausi alkaa!

Joka vuosi kevät menee aina samalla tavalla: Maaliskuun alussa tehdään suuria suunnitelmia hiihdon suhteen ja asetetaan kovia tavoitteita kauden viimeisiin hiihdon SM-kisoihin. Sitten lumi alkaa sulaa maaliskuun puolessa välissä, lumipolut on vielä parhaimmillaan, aurinko paistaa ja juoksulenkeillä poluilla tulee vastaan maastopyöräporukoita. Ajatukset siirtyykin hiihdon SM-kisoista maastopyöräkauden aloitukseen. Tauot töissä menee pyöräkisoja kalenteriin merkkaillessa. Sitä  pohtii, mihin lämpimään lähtisi viikoksi ajamaan kilometrejä. Hiihtolenkeillä tiirailee, miltä polut näyttää ja onko pyöränrenkaan jälkiä. Tekisi mieli vain ajaa.

Pyöräilijän koti on täynnä pyöriä


Tänä keväänä tuntuu, että nämä ajatukset ovat ajoittain puskeneet entistä voimakkaammin päälle. Viime kesän suomenmestaruus on selvästi lisännyt nälkää ja ajohaluja. Lisäksi Korson kaiun porukan kanssa suunnitellaan virallista XCO-rataa ja kaupungin kanssa neuvottelut maastopyörätapahtumien suunnittelusta ja järjestämisestä käy positiivisessa mielessä kuumana. Korson maraton päätettiin irtaannuttaa maratoncupista ja uusi maratontapahtuma Korso 96 MTB ajetaan 2.6. Siitä tulee hieno tapahtuma! Matkoja on tarjolla 25 kilometristä 60 ja 96 kilometriin. Kisa kulkee tutuissa Mätäkivenmäen maisemissa osittain uudistetulla reitillä. Kisabuffit on tilauksessa ja Pyöräliike Lundberg sekä Trek ovat lähteneet tapahtuman tukijoiksi, joten hyvällä tiellä ollaan. Ilmoittautuminenkin on saatu auki.



Uusia tuulia puhaltaa seuran lisäksi myös omassa pyöräkalustossa. Pyörämessuilla löimme Pyöräliike Lundbergin ja Trekin kanssa kättä päälle yhteistyösopimuksesta. Ensikesän kisatykkini, Trek Superfly, saapui juuri eilen uuteen kotiinsa. Jatkan siis viime vuoden tyyliin jäykkäperäisellä 29 tuuman pyörällä. Kunhan lumet kunnolla sulavat on mielenkiintoista päästä testaamaan uutta kulkupeliä. Onhan siitä jo nelisen vuotta aikaa, kun viimeksi ajoin Trekillä.





Ensi kesälle on ollut tarkoituksena hankkia myös uudet ajokengät ja laittaa kaksi vuotta palvelleet shimanot kiertoon. Messuilla tuli Trekin osastolla sovitettua sitten yksiä Bontragerin ajokenkiä. Voin valehtelematta sanoa, että en ikinä ole pistänyt jalkaani yksiäkään paremmin istuvia jalkineita. Säästyipä kerrankin useita päiviä vievältä ostoskartoitukselta ja sai kertalaakista parhaat mahdolliset matkaan.



Huomenna aamulla lähden Saksaan viikoksi. Siellä ensin viikko treeniä ja kohokohtana HC-kategorian UCI-rankattu kilpailu.


-Noora

Hiihtokausi saatu päätökseen

Kontiolahden kolmeltakympiltä selvitty kunnialla maaliin ja auto rullailee kohti Helsinkiä.

Ehdin ennen tätä kilpailua kahtena edellisenä viikonloppuna tehdä kaksi pidempää tehoharjoitusta, jotka sujuivat suunnitelmien mukaan nousujohteisesti. Lisäksi pääsiäispyhinä tuli tehtyä mahtavia pitkiä lenkkejä ja nautittua auringosta. Kulunut viikko oli sitten vaan palauttelua kolmeakymppiä varten.

Kisa oli ihan positiivinen kokemus. Kymmenen asteen yöpakkanen oli pistänyt ladut rautatie kuntoon eli yleisesti ottaen ei tarvinnut hirveän huolissaan olla suksien luistosta. Salomonit toimivat oikein hyvin koko matkan. Mitä matkan aikana alamäissä tuli vertailtua suksea kisasiskoihin, niin ennemmin tunsin myötätuntoa monen muun luistoa kohtaan kuin omaani. 

Ensimmäinen kuuden kilometrin kierros tuntui helpolta, niinkuin sen pitääkin. Oikeastaan missään vaiheessa ei tuntunut hengityksessä tai väsymyksen puolesta älyttömän pahalle. Vauhtia rajoitti lähinnä jalat, jotka tuntuivat keräävän ikävän paljon happoa mäissä. En uskaltanut nostaa vauhtia, koska pelkäsin, että jalat loppuvat ennen aikojaan. Olisi ehkä pitänyt kuitenkin uskaltaa, sillä tuntui, että maalissa oli voimia vielä jäljellä. Lenkin viimeinen nousu nk "seinänousu" tuli vielä ilman suurempia vaikeuksia ylös ja jaksoin hakata nousun jälkeisen viimeisen tasaisen kilometrin maaliin kovaa. Saavutin esimerkiksi hiihtosuunnistuksen maailmanmestaria, Mervi Pesua, puoli minuuttia viimeisellä kilometrillä... Taisi Mervillä painaa matkanteko Kaisa Variksen peesissä.

Sijoitus ei ollut todellakaan sitä, mitä lähdin hakemaan (39.). Kahdenkympin joukossa tosin ei pahemmin ollut muita, kuin maajoukkuehiihtäjät ja terävin kansallinen ryhmä. Taakse jäi monta hyvää kansallisen tason naista, kelle olen tällä kaudella rehellisesti hävinnyt useampaan kertaan... Eli kait sitä pitää jossain määrin olla tyytyväinen. Olisi voinut mennä paljon huonomminkin, jos selkä tai lääkkeet olisivat alkaneet temppuilla. Kivempi se on tulla hyvävoimaisena maaliin, kuin keskeyttää huonovointisena.

Seuraavaksi sukset menevät huoltovahaukseen ja talvisäilöön. Ensi perjantaina tulee uusi pyörä (siitä lisää ensi viikolla) kotiin ja ensi sunnuntaina lähden Medilazer teamin kanssa Saksaan UCI rankattuun HC-kategorian XCO-kilpailuun. HC-kategorian kisathan ovat seuraava taso maailmancupista, mikä tarkoittaa sitä, että kylmää kyytiä luvassa heti ensimmäisestä pyörästartista lähtien. Tosi hauskaa lähteä ekaa kertaa näin kovatasoiseen kisaan, odotan sitä kovasti. Kiva myös päästä kuivaan maastoon harjoittelemaan viikoksi täältä Suomen lumikeleistä.



Noora