Kausi 2016 käynnissä

 Syksyn viimeisen kilpailun jälkeen oli hyvä jäädä muutaman viikon mittaiselle lepotauolle. Lepo on enimmäkseen henkistä, sillä työssä täytyi käydä ja lisäksi keksimme aloittaa kotona kylpyhuoneen remontin, maalata pari paneelikattoa ja takapiha täytyi valmistella tulevaan talveen mm. haravoimalla kilokaupalla lehtiä. Lisäksi teimme pidennetyn viikonloppureissun Edinburghiin, jota emme ehtineet viime vuoden Skotlannin kiertueen päätteeksi koluta tarpeeksi tarkasti läpi.

Polkujuoksua Edinburghissa

Treenikauden aloitin lokakuun puolivälissä perinteisesti peruskestävyysharjoittelulla ja salilla voimatasoja nostattavalla treenillä: Paljon sauvakävelyä, rullahiihtoa, maastopyöräilyä hissunkissun ja salilla pari kertaa viikossa isojen painojen parissa hikoilua. Marraskuussa otin mukaan vauhtikestävyystreenit, joulukuun puolesta välistä lähtien anaerobiset kynnysvedot. Joulukuulla tein myös pienen lihaksia hermottavan nopeusvoimajakson, jotta salilla tehty duuni integroituisi lihakseen kunnolla. Nopeusvoimaharjoitteina suosin jalkalenkin ohessa tehtäviä loikkia ja kiihdytyksiä, pyörällä vauhdikkaampi, teknisessä maastossa ajaminen ja vaihtelevat, korkean kadenssin vedot toimivat hyvin lihasta hermottavina treeneinä. Tämän jälkeen aloitin salilla kestovoimatyyppisen treenin.

Edinburghin vanha kaupunki kukkuloilta kuvattuna

Kausi 2016 tulee olemaan monella tapaa erilainen verrattuna aikaisempiin harjoituskausiini: maastopyöräilyn (XCO) Euroopanmestaruuskilpailut pidetään tänä vuonna Ruotsissa, Huskvarnassa, jo toukokuun alussa. Jos niihin karkeloihin mielii, täytyy näyttöjä antaa jo aikaisessa vaiheessa kevättalvea ja pyörän päällä viettää aktiivisesti aikaa jo  viimeistään helmikuussa. Myös harjoittelun 
aikataulua pitää aikaistaa, että olisi parhaassa kunnossa jo heti alku keväästä.


20h treeniviikon lopuksi  kävin kiusaamassa itseäni Imatran SM-hiihtojen 10 km kisassa

Suunnitelmani on ollut seuraava: Tammikuussa hain kovia harjotteita (kelien salliessa) hiihtokisoista, samalla pitäen harjoitusmäärää suht korkealla. Määrän tekemistä jatkan Helmikuun loppuun asti. Ulkona pyöräilyn jätin joululomalle lähtiessäni ja sen jälkeen tuntumaa ylläpitävä pyöräily on tapahtunut sisätiloissa, muutaman kerran viikossa 1-1.5h kerrallaan. Treenit sisällä ovat olleet kadenssi- tai voimavetoja, tai ihan kevyitä, palauttavia tunnin mittaisia pyörityksiä. 

Maaliskuun alussa on tarkoitus tiputtaa määrää ja suunnata Espanjaan kisa/harjoittelumatkalle vajaaksi kolmeksi viikoksi Toni Tähden (CC Picaro) ja Sakari Lehtisen (HyPy) kanssa. Luvassa on kolme UCI-kategorian kilpailua: Chelva XCO 6.3, Banyoles XCO 13.3, ja Valladolid XCO 20.3.

Ensin tuli vähän vettä ja kura lensi lenkillä

Tällä hetkellä olen hakemassa hyvää määräviikkoa Pohjois-Portugalista, Aguedasta. Olin täällä viime keväänä tutustumassa maastoihin (enemmän tästä Fillari-lehden helmikuun numerossa) ja totesin paikan erinomaiseksi suomalaiselle maastopyöräilijälle: ei liian isoja mäkiä ja tekniseltä tasoltaan vaihtelevia maastoja riittävästi. Olen majoittuneena virolaispyöräilijättärien, Maaris Meierin ja Greete Steinburgin, treenikommuuniin. Kiva saada naisista treeniseuraa! Kelit ovat tähän aikaan vuodesta vielä epävakaiset. Ensimmäset kaksi päivää tuli vuoron perään vettä ja rakeita kuin aisaa.... mutta eihän se Pohjoismaisissa keliolosuhteissa karaistuja naisia haitannut, vaan lenkkiä vedettiin normaaliin tahtiin ;). 

Sitten paistoi aurinko ja hymyilytti, varsinkin kun takana 30min lasku vuorilta laaksoon

Nyt aurinko paistaa ja kelpaa pyöritellä pitkiä lenkkejä idyllisissä Portugalilaisissa maisemissa upouudella Trek Topfuel 27.5 täysjoustolla. Hiilikuituinen runko, rockshoksin iskareilla ja Shimano XT-osasarjalla painaa harjoituskiekkojen kanssa 10,5 kg. Kisakiekkojen kanssa paino saadaan tiputettua tasan kymmeneen kiloon. Aikaisemmasta 29'' Superflystani on rengaskoon lisäksi muita asetuksia, jotka täytyy ottaa haltuun ennen kisoja: tänä vuonna ajan ensimmäistä kertaa yhdellä eturattaalla ja 11-lehtisellä takapakalla. Tällä hetkellä eturieskassa on piikkejä 32, mutta Portugalilaisissa nyppylöissä olen todennut, että ehkä vaihdan sen 30-piikkiseen, jotta pyörittäminen jyrkimmissä ylämäissä sujuu vielä kisan viimeiselläkin kierroksella tehokkaasti =).


-N

Trek Topfuel 27.5