Tuplasuomenmestaruus ja muita voitokkaita kisoja

Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet reissutäytteisiä. Tahkon jälkeen on käyty Latviassa, Valkeakoskella ja Liedossa. Kisat ovat sujuneet sen verran hyvin, että matkustusputki jatkuu vielä viikon, kun ensi perjantaina suuntaan maastopyöräilyn Euroopanmestaruuskilpailuihin Chies D'Alpagoon, Pohjois-Italiaan.

Sigulda XCO:n maaliintulon jälkeiset tunnelmat
Latvian kisaan osui kesän tähän mennessä kuumimmat päivät: Lämpötila nousi 30-asteeseen. Haastava kisa nesteytyksen puolesta siis tiedossa. Omalla kohdalla haaste tulee etenkin siitä, että urheilujuoman makeus alkaa helposti tökkiä kun on kuuma. Yksi vaihtoehto on tehdä laimeampaa urheilujuomaa, mutta se tarkoittaa pienempää energia- ja suolomäärää. lItse käytän High5 Isotonic -urheilujuomaa, joka on tehty näitä olosuhteita varten. Kisareitti oli myös haastava. Rataprofiili noudatti kaavaa: kärsimystä-hauskaa-kärsimystä-hauskaa eli jyrkkiä nousuja joita seurasi vauhdikkaat alamäet rakennettuine hyppyreineen ja droppeineen. Nousua kisalle kertyi 1000 metriä mikä tuntuu olevan nykyään lähes vakio vaikka ollaan niinkin tasaisessa paikassa kuin Baltianmaat. Kisassa sain tehtyä tasaisen suorituksen. Lähtökierroksen tieosuuden olin peesissä ja polulle mentäessä siirryin kärkeen. Kärjessä tein eroa takaa-tuleviin tasaisesti alusta pitäen. Lopputuloksena voitto ja täydet UCI-pisteet tilille.



Valkeakoski XCO. Kuvaaja: Vesa Laapas
Seuraavana viikonloppuna jatkettiin UCI-kisojen merkeissä Valkeakoskella tutummissa lämpötiloissa. Paikalla ei tänä vuonna valitettavasti ollut ulkomaalaisia kuskeja viime vuoden tapaan. Kotimaisista kärkinaisista mm. Meiju Salmela ja Susanna Laurila saapuivat viivalle. Valkeakosken rata on yksi Suomen suosikeistani: nousut ovat pituudeltaan ja jyrkkyydeltään minulle sopivia ja alamäissä löytyy teknistä haastetta. Radalla yhdistyy fyysisyys ja teknisyys hyvässä suhteessa. Kilpailu oli erityisen tärkeä, koska se oli ilmoitettu viimeiseksi näyttömahdollisuudeksi EM-kilpailuihin valintoja varten. Pari päivää ennen kisaa minulle iski kesäflunssa ja olotila viivalla ei ollut paras mahdollinen. Otin paukusta kärkipaikan ja lähdin kasvattamaan eroa takanatuleviin tasaisesti. Pidin tiukkaa puristusta koko kisan läpi yllä, koska oli kyseessä näyttöpaikka: pelkkä voitto ei riitä vaan pitää osoittaa mitä vauhtia pääsee. Alkavasta flunssasta huolimatta onnistuin tässä melko hyvin: Sain maksimisykkeet irti ja keskisykekin 1h 20 min kilpailusta oli maksimin puolella. Lisäksi stravatietojen mukaan kellotin parilla teknisellä alamäkipätkällä koko kilpailun (miehet mukaanlukien) nopeimman ajan. 
Valkeakoski XCO. Kuvaaja: Tarja Kivirinta

Kisa ei tappanut kesäpöpöä kokonaan vaan harmikseni maanantaina olo oli melko heikko. Vietin sohvanpohjalla muutaman päivän parhaina kavereina nenäkannu ja -liinat. Torstaihin mennessä tuntui, että olen jo voiton puolella ja uskaltauduin lenkille. Olo ihan ok, eikä lämpöä noussut illalla. Perjantaina uudestaan lenkille ja lauantaina jo Eliminatorin SM-kilpailuihin Mynämäelle. Aika-ajon voitin täpärästi ennen viime vuoden suomenmestaria Jasmin Kansikasta. Finaalissa oli draamaa, kun puolivälissä kierrosta, eräässä jyrkässä käännöksessä Jasmin valitsi huonon ajolinjan keulapaikalta ja sen seurauksena kaatui pahasti, joutuen keskeyttämään. Muut jatkoimme kisaa. Meiju Salmela ennätti Jasminin kaatumisen aiheuttaman shokin jälkeen ensimmäisenä polulle, mutta onnistuin kuittaamaan hänet kun reitti kaartui taas latupohjalle. Sen jälkeen pistin kaiken peliin ja saavuin maaliin voittajana 1 sekunnin erolla Meijuun. Uran toinen SM-kulta!


Eliminatorin jälkeen istuin maassa köhimässä ja yökkimässä keuhkoja pihalle viisi minuuttia. Ei hyvä ajatellen seuraavan päivän XCO-kisaa Liedossa. Lietoon oli saatu aikaiseksi alustavastikin teknisemmän puoleinen rata, jonka vaikeusastetta sateiset kelit nostivat huomattavasti. Osviittaa kelille ja siitä aiheutuneelle reitin raskaudelle saa, kun laskee Tahkon tämän vuoden olosuhteen potenssiin kymmenen. Taktiikkani oli lähteä paukusta kärkeen ja hyvällä ajotekniikallani tehdä ensimmäisillä kierroksilla mahdollisimman paljon eroa muihin. Suunnitelma toimi ja ensimmäisen kahden kierroksen jälkeen eroa oli pari minuuttia toisena tulevaan Meiju Salmelaan. 

Eliminatorin Finaalin lähtö
Loppukiri
Eron saavutettuani tavoittelin mahdollisimman tasaista vauhtia. Märkä ja mutainen alusta ei antanut yhtään senttiä ilmaiseksi ja liukkailla kallioilla oli vaikea löytää renkaisiin pitoa joten vauhtia oli pidettävä yllä jo ajon sujuvuudenkin takia. Lisäksi välinerikon riski tällaisissa olosuhteissa on kohtalaisen suuri eli jos jotain sattuu on parempi, että marginaalia taakse on mahdollisimman paljon. Niin siinä sitten kävikin viimeisellä kierroksella, että kolautin takarenkaani mutakuopan syvyyksissä vaanineeseen juureen. Onneksi huoltoalueelle ei ollut kuin 400m matkaa, joka sattui olemaan muuten polkupainotteisen kisareitin tasaisin pätkä eli pystyin ajamaan tyhjällä renkaalla huoltopaikalle. Takakiekon vaihtoon meni kierrosaikojen perusteella ehkä 1.5min, mikä riitti tuomaan mestaruuden vielä yli 3 minuutin marginaalilla. Maalissa sain tuulettaa uran kolmatta SM-kultaa!

Liedossa polkemassa kohti SM-kultaa

Seuraavaksi minulla on kunnia lähteä edustamaan Suomea ensimmäistä kertaa Euroopanmestaruuskilpailuihin. Lähtöluettelo on jäättävä: paikalla on käytännössä maailman kovimmat 50-kuskia. Tavoitteeni on päästä ajamaan kaikki kierrokset, mikä tarkoittaisi sijoittumista 40 parhaan joukkoon. Kisoja voit seurata osoitteesta www.mtbalpago.it. Naisten startti on sunnuntaina 26.7 klo 12.00.


-N

Mutatahko

Viime viikonloppuna osallistuin neljättä kertaa Tahko MTB tapahtumaan. Aikaisempiin kertoihin verrattuna sää oli varmaan suurin poikkeus suorituksessa. Viime vuosina tutuksi käynyt helle ei tällä kertaa aiheuttanut hikipisaroita jo ennen kello yhdeksää, vaikka keli aurinkoinen ja lämmin olikin. Myöskään paarmaparvet eivät saapuneet herkuttelemaan hyvin paistuneella pyöräilijän reisipaistilla Kinahmin rinteille. Sen sijaan kaikki pääsivät tänä vuonna mutahoitoon. 

Kinahmit takana, pyörä ja kuski vielä suht puhtaana
Viikolla Tahkolla oli tullut melko paljon vettä ja maastosta löytyi paikoitellen puoleen reiteen asti upottavia mutahautoja (huom kyseessä 163 cm pitkän, persjalkaisen henkilön reiden korkeus). Maalissa tapasi niin miehiä kuin naisia, jotka olivat nauttineet täysin rinnoin näistä mutakylvyistä ja kastaneet molemmat kylkensä, hurjimmat hyppivät kuperkeikkoja tankojen yli mutavelliin. Keli ei tehnyt matkasta mielestäni kuitenkaan erityisen raskasta, sillä puolet matkastahan on hiekkatietä ja pitkiä pätkiämennään myös mäntykangastyyppistä maisemaa, jossa ei viikon vesisateista näkynyt merkkiäkään. Ajat näyttivät kuivasta kelistä hidastuneen itselläni ja kärkikuskeilla vain noin 10 minuutin verran.
Maalissa selkeä kakkonen
Olin omaan suoritukseeni tyytyväinen. Edistystä viime vuoteen tuli kokonaissijoituksessa melko paljon. viime vuonna olin 60 km matkalla miehet mukaanlaskettuna sijoilla 60+. Tänä vuonna sijaluku oli 49. Viidenkympin joukkoon ajamista pidän melko kovana suorituksena naiselta. Positiivisin asia oli, että ensimmäisen 13 km matkalla, joka on pelkkää hiekkatiejauhantaa, kerrankin ajo sujui. yleensä olen saanut ajaa peräsuoli pitkällä ja silti tipahtanut kyydistä ennen kinahmia. Nyt tultiin voittonaisen eli Sini Alusniemen kanssa yhtämatkaa Kinahmin juurelle. Kinahmihan alkaa hiekkatienousuna, joka puolessa välissä rinnettä vaihtuu suht jyrkäksi poluksi. Kinahmin nousuun lähdettäessä tavoitteeni oli roikkua mahdollisimman pitkälle Sinin peesissä. Sini on ollut pari viime vuotta todella tiukassa mäkikunnossa, joten olisin pitänyt pienenä ihmeenä, jos olisin pysynyt nousun päälle asti hänen kyydissään. Niinhän siinä sitten kävi, että noin kilometri nousun alusta (15 km startista) jouduin antamaan periksi Sinin vauhdille. 

Tiukkaa kisa-analyysiä Sinin kanssa =D
Kaverin peesistä tippuminen on aina kuoleman paikka, varsinkin, jos ylämäkeä on vielä rutkasti jäljellä. Vanhuuden viisauttani osasin vissiin rauhoittaa vauhtiani viime hetkellä, koska en katkennut totaallisesti eikä tipahtamisesta selviäminen ei vienyt kauaa. Kun Kinahmin nousu muuttui hiekkatiestä poluksi seurasi kisan toinen positiivinen juttu: olin sen verran kärjessä, että ruuhkaa ei polulle ehtinyt vielä syntyä ja kaikki ajoivat polun ylös. Niinpä minäkin sain ensi kerran taluttamisen sijaan ajaa. Kyllä se taluttamisen voitti 6-0.


Podiumkuoharit
Tuuletukset
Loppumatka yritin pitää omaa reipasta vauhtia yllä ja tehdä taaksepäin tasaisesti eroa. Näin matkan varrella vain kourallisen miehiä, jotka hiekkatiellä jyräsivät ohi ja polulla olivat tukkeena. Oli hassua ajatella, että metsässä möyrii yli 1000 ihmistä, kun ei nähnyt juuri ketään. Töitä sai siis tehdä, kun ei ollut vauhdinpitäjiä. Onnistuin kuitenkin melko hyvin. Keskisyke kisasta oli 3-5 pykälää anaerobisen kynnyksen alla, mikä on käytännössä kovin teho, mitä noin pitkällä matkalla voi pitää. Maalissa toisena ja kolmanteen naiseen, Meiju Salmelaan, eroa sain tehtyä viisi minuuttia.


Kaikesta mömmöstä huolimatta Trek toimi koko matkan moitteetta

Huomenna aamulla suuntaan huoltomiehen kanssa kohti Siguldaa, Latviaa. Siellä kilpailen lauantaina UCI 2 kategorian kilpailussa. Tästä alkaakin tiukempi kisaputki, kun seuraavaksi on Valkeakosken UCI 2 kategorian kisa, jota seuraa XCO:n SM-kilpailut, ja jos homma menee putkeen, heinäkuun lopussa olisi vuorossa XCO:n EM-kilpailut Italiassa. Tahko toimi siis erinomaisena valmistavana harjoituksena heinäkuun rupeamalle.



-N