Viime viikonloppuna osallistuin neljättä kertaa Tahko MTB tapahtumaan. Aikaisempiin kertoihin verrattuna sää oli varmaan suurin poikkeus suorituksessa. Viime vuosina tutuksi käynyt helle ei tällä kertaa aiheuttanut hikipisaroita jo ennen kello yhdeksää, vaikka keli aurinkoinen ja lämmin olikin. Myöskään paarmaparvet eivät saapuneet herkuttelemaan hyvin paistuneella pyöräilijän reisipaistilla Kinahmin rinteille. Sen sijaan kaikki pääsivät tänä vuonna mutahoitoon.
 |
| Kinahmit takana, pyörä ja kuski vielä suht puhtaana |
Viikolla Tahkolla oli tullut melko paljon vettä ja maastosta löytyi paikoitellen puoleen reiteen asti upottavia mutahautoja (huom kyseessä 163 cm pitkän, persjalkaisen henkilön reiden korkeus). Maalissa tapasi niin miehiä kuin naisia, jotka olivat nauttineet täysin rinnoin näistä mutakylvyistä ja kastaneet molemmat kylkensä, hurjimmat hyppivät kuperkeikkoja tankojen yli mutavelliin. Keli ei tehnyt matkasta mielestäni kuitenkaan erityisen raskasta, sillä puolet matkastahan on hiekkatietä ja pitkiä pätkiämennään myös mäntykangastyyppistä maisemaa, jossa ei viikon vesisateista näkynyt merkkiäkään. Ajat näyttivät kuivasta kelistä hidastuneen itselläni ja kärkikuskeilla vain noin 10 minuutin verran.
 |
| Maalissa selkeä kakkonen |
Olin omaan suoritukseeni tyytyväinen. Edistystä viime vuoteen tuli kokonaissijoituksessa melko paljon. viime vuonna olin 60 km matkalla miehet mukaanlaskettuna sijoilla 60+. Tänä vuonna sijaluku oli 49. Viidenkympin joukkoon ajamista pidän melko kovana suorituksena naiselta. Positiivisin asia oli, että ensimmäisen 13 km matkalla, joka on pelkkää hiekkatiejauhantaa, kerrankin ajo sujui. yleensä olen saanut ajaa peräsuoli pitkällä ja silti tipahtanut kyydistä ennen kinahmia. Nyt tultiin voittonaisen eli Sini Alusniemen kanssa yhtämatkaa Kinahmin juurelle. Kinahmihan alkaa hiekkatienousuna, joka puolessa välissä rinnettä vaihtuu suht jyrkäksi poluksi. Kinahmin nousuun lähdettäessä tavoitteeni oli roikkua mahdollisimman pitkälle Sinin peesissä. Sini on ollut pari viime vuotta todella tiukassa mäkikunnossa, joten olisin pitänyt pienenä ihmeenä, jos olisin pysynyt nousun päälle asti hänen kyydissään. Niinhän siinä sitten kävi, että noin kilometri nousun alusta (15 km startista) jouduin antamaan periksi Sinin vauhdille.
 |
| Tiukkaa kisa-analyysiä Sinin kanssa =D |
Kaverin peesistä tippuminen on aina kuoleman paikka, varsinkin, jos ylämäkeä on vielä rutkasti jäljellä. Vanhuuden viisauttani osasin vissiin rauhoittaa vauhtiani viime hetkellä, koska en katkennut totaallisesti eikä tipahtamisesta selviäminen ei vienyt kauaa. Kun Kinahmin nousu muuttui hiekkatiestä poluksi seurasi kisan toinen positiivinen juttu: olin sen verran kärjessä, että ruuhkaa ei polulle ehtinyt vielä syntyä ja kaikki ajoivat polun ylös. Niinpä minäkin sain ensi kerran taluttamisen sijaan ajaa. Kyllä se taluttamisen voitti 6-0.
 |
| Podiumkuoharit |
 |
| Tuuletukset |
Loppumatka yritin pitää omaa reipasta vauhtia yllä ja tehdä taaksepäin tasaisesti eroa. Näin matkan varrella vain kourallisen miehiä, jotka hiekkatiellä jyräsivät ohi ja polulla olivat tukkeena. Oli hassua ajatella, että metsässä möyrii yli 1000 ihmistä, kun ei nähnyt juuri ketään. Töitä sai siis tehdä, kun ei ollut vauhdinpitäjiä. Onnistuin kuitenkin melko hyvin. Keskisyke kisasta oli 3-5 pykälää anaerobisen kynnyksen alla, mikä on käytännössä kovin teho, mitä noin pitkällä matkalla voi pitää. Maalissa toisena ja kolmanteen naiseen, Meiju Salmelaan, eroa sain tehtyä viisi minuuttia.
 |
| Kaikesta mömmöstä huolimatta Trek toimi koko matkan moitteetta |
Huomenna aamulla suuntaan huoltomiehen kanssa kohti Siguldaa, Latviaa. Siellä kilpailen lauantaina UCI 2 kategorian kilpailussa. Tästä alkaakin tiukempi kisaputki, kun seuraavaksi on Valkeakosken UCI 2 kategorian kisa, jota seuraa XCO:n SM-kilpailut, ja jos homma menee putkeen, heinäkuun lopussa olisi vuorossa XCO:n EM-kilpailut Italiassa. Tahko toimi siis erinomaisena valmistavana harjoituksena heinäkuun rupeamalle.
-N
