Pettymys maratoncupin finaalissa

Ei ole ollut tällä kaudella tuuria renkaiden suhteen tällä tytöllä. Maratoncupin finaali Tampereella päättyi ensimmäisen kierroksen lopussa revenneeseen ulkorenkaaseen ja puhjenneeseen sisäkumiin. Ei voi mitään, välineurheilu on tällaista. Samassa vain taisi mennä maracupin kokonaiskisan sijat ohi suun, kun en saanut kaikkia kuutta kisaa täyteen, kun tästä viimeisestä ei tullut pisteitä.

Ennen kisaa ei ollut odotukset taaskaan kovin korkealla. Viime sunnuntain Sm-kisassa kipeä issias veti selän oikean puolen aivan juntturaan. Maanantaina hierojani Rissasen Kari koitti saada issiaksen kuntoon, mutta se ei vaan ota parantuakseen. Perjantaina ei meinannut pystyä kävelemään, kun joka askeleella vihloi. Ajaessa kipu ei säteile jalkaan ollenkaan, mutta silti vähän mietitytti, miten kisan suhteen käy.

Lauantaina lähdin siskoni tupareihin Hämeenlinnaan ja siitä mökille Hauholle yöksi. Mökille päästessäni huomasin, etten ollut ottanut sadevaatteita, enkä edes pitkähihaista ajopaitaa tai hihoja mukaan. Voihan möhnä! En tiedä, mitä oli taas mielessä liikkunut kamoja pakatessa, mutta kotiin jäi vaatteet ja sunnuntaiksi luvattu jäätävää vesisadekeliä. Ei hyvä ennakkoasetelma tämäkään. Kisa-aamuna leikkasin sitten S-marketin muovikassin pohjasta auki ja vetäisin alupaidan ja ajopaidan väliin lämmittämään =), toimi!

Lamminpäässä veryttelemään lähtiessäni totesin, että vaihteet olivat kaksi pykälää väärässä. Takavaihtaja ei siis suostunut vaihtamaan kahdelle ylimmälle rattaalle. Niitä paniikissa säätäessä meni aika suuri osa alkuverryttelyyn budjetoidusta ajasta. Sain onneksi vaihteet aika hyvin paikoilleen, vaikka en ole mikään hyvä säätämään niitä. Veryttely jäi aika vähälle.

Loppuhuipentumana menin vielä ennen kisaa kumoamaan starttinumeron kanssa saadun juomajauhepussin kisapulloon... ihan hyvä, jos kyseessä olisi ollut urheilujuomajauhe, mutta kun se olikin palautusjuomaa! Siinä kohtaa mietin, että pitäisiköhän lähteä samantien kotiin, kun menee niin hyvin...

Kisa lähti kuitenkin yllättävän hyvin käyntiin. Irtaannuttiin kuraisilla ja liukkailla poluilla Alusniemen Sinin kanssa aikaisessa vaiheessa muista tytöistä ja ajettiin koko eka kierros yhdessä. Siniltä putosi aika alussa pullo ja hän joutui ajamaan puolet kierroksesta lähes ilman juomaa. Itselläni oli juomareppu, enkä voinut harmikseni jelppiä Siniä juomien suhteen. Ajaminen oli tästä huolimatta kivaa. Polut kulki hyvin,  reitti oli mitä mahtavin! Pelkkää polkua 30 km, se on maastopyöräilyä se. Vähän pitävemmät renkaat kuin Race Kingit olisi tosin olleet paikallaan ajonautinnon maksimoimiseksi.

Voitonnälkä ja ajohalut kasvoivat, kun tuntui kulkevan. Fiilikset tipahti nopeasti sadasta nollaan, kun huomasin, että takarengas tuntuu tosi lössöltä. Voihan ******! Ei auttanut kuin pysähtyä muutama kilsa ennen toiselle kierrokselle lähtöä ja kokeilla vaihtaa rengas. Se on aika toivotonta puuhaa noin kuraisessa kelissä: ulkorenkaan sisään pääsee paljon kuraa, mikä suurella todennäköisyydellä hankaa uuden sisärenkaan rikki. Lisäksi ulkorengas oli repeytynyt 2-3 cm ja sisärengas pääsi pullottamaan ulos. Ajoin kierroksen loppuun, mutta rengas tuntui tyhjenevän. Yritin lisätä vielä yhden hiilihappopatruunan, mutta rengas ei täyttynyt kunnolla. Oli pakko jättää kisa kesken. Otti vielä enemmän päähän. Olisi ollut kiva edes ajaa kisa loppuun. Podiumille olisi vielä siinä kohtaa ollut kaikki mahdollisuudet ajaa.

Nyt siirryn parantelemaan kipeää issiastani ja toivottavasti nauttimaan hyvistä pitkistä viikonloppulenkeistä. Ajovalot pistän lataukseen: Illat alkavat pimetä sen verran aikaisin, että kohta voi ottaa valot mukaan, kun töiden jälkeen lähtee lenkille. Korson Kaiku järjestää vielä tiistaina 2.10 Etelä-Suomen Bianchicupin viimeisenä osakilpailuna pimeänajokilpailun, johon aijon toki osallistua. Tulkaapa kaikki muutkin sinne, niin saadaan hyvä tapahtuma aikaiseksi! Kuukauden pari otan ihan rennosti ja joulukuun alusta aloitan treenaamaan talven ja ensi kesän koitoksia varten.



Brightonin "Stilettos on Wheels" kisan raportti muuten löytyy netistä aika monelta maastopyöräsivustolta. Tässä yksi linkki kyseiseen raporttiin:


KLIKLIK



-Noora

Pronssia mtb maratonin Sm-kisoista

Tänään oli kova päivä Hyvinkään maastopyöräilyn maratonin Sm-kisoissa. Odotukset omalla kohdalla ei olleet korkealla. Kahden viikon työreissu painoi. Lisäksi issias, joka on ollut ajoittain riesanani jo muutaman vuoden ajan, on viimeiset kaksi viikkoa ollut aika kipeänä. Yritin kasata pääni kisaa varten mahdollisimman hyvin. Ajattelin, että mitali pitää irrota, maksoi mitä maksoi. Värillä ei niin väliä vaan kaikki on plussaa.

Taktiikka oli yrittää lähteä omaa vauhtia rauhallisesti liikkeelle, koska se tuntui Luukin maratonilla toimivan aika hyvin. Jojotin pääjoukon hännillä ensimmäiset pitkät hiekkatiesuorat. Ensimmäisessä laskettelurinne nousussa pääsin aika kivasti nostamaan sijoitustani toiseksi naisissa. Sain lisäksi toiselle puolikkaalle ekaa kierrosta hyvän miesporukan peesin. Ajo tuntui ihan mukavalta. Sitten toiselle kierrokselle lähtiessä tipahdin miesten peesistä ja jouduin hetken hakemaan omaa vauhtiani vastatuulisilla peltosuorilla. Laskettelurinteen loppuosassa Rossin Maija sai minut kiinni. Maija oli puskenut Lähtöalueelta laskettelurinteelle ihan mieletöntä vauhtia! Siinä sitten vuorovedettiin hieman yli puolivälin. Sitten tuli taas kovaa ajavia miehiä, jotka veivät Maijan mennessään. Itsekin ylitin kuoleman kolme kertaa yrittäessäni päästä siihen porukkaan, mutta vauhti hiekalla oli minun pyöritystaidoilleni liian kovaa. Viimeinen kierros teki todella tiukkaa, noutaja oli kokoajan ovella. En tiennyt eroa taakse, mutta ajoin pelko takamuksessa minkä vain enää jaksoin. Jaksoin juuri ja juuri tetsata viimeisen kerran laskettelurinteen päälle ja viimeiset mäet puolivälin huoltoalueelle. Sitten uskalsin jo alkaa uskomaan siihen, että pronssia tulee. Eroa kärkeen viimeisellä puolikkaalla tuli aika paljon, olin väsynyt. Maaliin ehdin kuitenkin kolmantena, mihin tänään olin kyllä tyytyväinen. Kisan voittaneeseen Alusniemen Siniin väliä kertyi kahdeksan minuuttia ja Maijaan noin kuusi, mikä ei mielestäni tällä valmistautumisella ja teknisesti näin helpolla radalla ollut katastrofi, vaan melko odotettu tulos. Sain todella kiittää jalkojani, että jaksoin loppuun asti, kun huomasin Niemisen Piian päässeen vain puolen minuutin päähän minusta. Huhhuh. Piialla oli ollut hyvä loppu.

Ensi viikolla vielä maraton cupin lopetus Tampereella. Sitten pääsee hengähtämään ja rullailemaan tyttöjen kanssa pitkiä viikkolenkkejä, sekä viikonloppuisin pullakahvilenkkejä =).


-Noora

London calling

Terveisiä Lontoosta!


Olen täällä ollut viikon verran opettelemassa tilastotieteen ihmeitä Lontoon yliopistolla. Vielä on viikko jäljellä kurssia ja sitten suhautan viikonlopuksi Suomeen ja reissufreessinä viivalle mtb maratonin sm-kisoihin.

Viikonloppu oli kurssista vapaata ja mitä parantunut urheilija tekisikään kun olympialaiset ovat käynnissä tässä kylässä, kuin ottaisi rakkaan pyöränsä ja lähtisi ajamaan kisaan lähimpään mahdolliseen tapahtumaan. Siispä perjantaina koulupäivän päälle pakkasin reppuuni ja otin junan Brightoniin, tai tarkemmin sanoen Falmeriin. Ystäväni Irene (ja Charlie vahvasti myös ratamestarin roolissa) järjesti UK:n ensimmäisen naisten maastopyöräkilpailun stilettos on wheelsin viime lauantaina. Tapahtuma oli mitä onnistunein. Maastopyöräileviä naisia oli saapunut paikalle noin satakunta. Fiilis oli mukavan rento ja sää suosi: 30 astetta lämpöä ja aurinkoa :). Kyseessä oli nk kierrroskisa: aikarajan sisällä ajettiin noin 7 km rataa ympäri ja se joka ehtii pisimmälle. Kahden ja neljän tunnin sarjoista valitsin tietenkin neljän tunnin sarjan :). Tuloksena renkaan puhkeamiseen jälkeen toinen sija. Olen ajooni todella tyytyväinen, sillä ajoin jatkuvasti minuutin nopeampia kierroksia kuin toiseksi nopein kuski (eli kisan voittanut nainen). Voitto olisi siis tullut, ellei Schwalben mekaanikolla olisi mennyt sormi suuhun, kun kaarsin huoltopaikalle tyhjän renkaan kanssa. Kaverilla meni 20 minuuttia vaihtaessa rengasta, ei siis aivan pro-mekaanikko, mutta ei se mitään! Aurinko paistoi ja oli ihan kiva chillata huoltoalueella parin kovan kierroksen jälkeen. Lopussa eroa voittajaan ei kuitenkaan ollut kuin neljä minuuttia eli urakoinut aikaväliä kiinni melkoisesti kolmen tunnin aikana. Yhteensä ehdin heittää kymmenen kierrosta todella hienolla radalla. Enpä olisi uskonut, että läheltä Lontoota löytyy noin isoja kukkuloita. Käytännössä ensimmäinen puolikas radasta hinkattiin kukkulan päälle ja sieltä tultiin toinen puolikas alas mukavasti mutkittelevaa kapeaa savipolkua kovaa, välillä ottaen hyppyristä lisävauhtia. Ylämäki ei tuntunut yhtään niin pahalta, kun tiesi mitä sen jälkeen on luvassa :).

Majoituimme Falmerin puistossa legendaarisessa Wolkswagen Californiassa ja teltoissa: kunnon maastopyörähippimeno! Sunnuntaina oli myös kelit kohdallaan ja ratamerkkausten purkamisen jälkeen ajoin Charlien perässä seudun parhaat polut läpi... Ja täytyy sanoa, että hienoa oli! Kyllä kelpaa Suomen juurakoista välillä käydä sileämmillä poluilla nautiskelemassa pidemmistä ylämäista ja etenkin alamäistä. Ensi vuodeksi buukattiin toiseen paikalliseen kisaan BigDogiin ilmoittautuminen sekä aloitettiin Transalp 2013 suunnittelu. Kiitos Charlielle ja Irenelle jälleen kerran ihan top-viikonlopusta! Nyt jaksaa taas istua yliopistolla.



Lontoosta raportoi,

Noora

Korson XCO cup

Luukin maran jälkeen kävin sunnuntaina ajelemassa aika rennon 3h. Kävin valmentajani Ismon ja hänen tyttöjensä kanssa kiertämässä tämän päiväisen Korson XCO-cupin rataa. Tarkoitus oli hioa tyttöjen ajolinjat kuntoon. Aluksi ajo oli arkaa ja jalkautumisia tuli paljon. Käytiin jokainen vaikea kivikko ja lasku läpi. Minä ja Ismo näytettiin ajolinjat ja yritin antaa parhaan taitoni mukaan ohjeita, jotta ajaminen sujuvoituisi. Tytöt jaksoivat hienosti keskittyä ja loppujen lopuksi radalle ei jäänyt kuin yksi kohta, josta he eivät ajamalla päässeet. Kyseinen kohta oli sellainen, jota en itsekään joka kerta pääse jalkautumatta läpi. Hyvä tytöt! Tänään molemmat olivat hienolla ajolla palkintopallilla. Oli kiva muutenkin pyöritellä hyvissä ajoin tänään kisapaikalle ja kannustaa junnuja, joita oli ilahduttavan paljon viivalla. Erityisesti maastopyöräileviä tyttöjä tuntuu löytyvän kokoajan lisää. Se on hieno juttu.

Tällä viikolla oli töissä kiirettä. Tuntui, ettei oikein ehtinyt käydä lenkillä. Maanantaina onnistuin kipeyttämään salilla issiakseni eli oikeaa jalkaa on särkenyt enemmän tai vähemmän koko viikon, eikä lihasten toiminta ole ollut ihan kymppi. En siis ollut kaikista varmimmalla tuulella kisajalan suhteen perjantai-iltana. Lauantaina pyöritellessäni kotoa kohti Korsoa huomasin kuitenkin, että jalat eivät olleet happoherkät, issias ei pahemmin vihoitellut ja mieli ajaa kisaa OK. Se on yleensä toimiva kombinaatio XCO-kisaan.

Teknisesti jo muutenkin haastava Vierumäen uusi rata nousi vielä yhden potenssin korkeammalle vaikeustasossa, kun kivet ja juuret olivat saaneet kosteutta. Mudassa uitetuilla renkailla ajettaessa, pito kivikoissa huononi kierros kierrokselta. Kisa oli melkoista liukastelua. Kokoajan sai ajaa sormet ristissä ja toivoa, ettei pyörä lähde käsistä ja että se pysyy ehjänä kaikki rytyytyskohdat. Olin valmistautunut henkisesti kuuteen kierrokseen. Seitsemän oli ohjeellinen kierroslukumäärä, mutta yleensä XCO- cupin kisoissa miesten kärki on ajanut minut kiinni. Tällä kertaa pääsin ensimmäistä kertaa ajamaan täydet kierrokset. JES! Se oli itselle iso asia. Väliin taisi jäädä 30 sekuntia eli tiukille se meni nytkin. Luukin mara ja tämän päivä kisa osoitti itselleni (ja ehkä muillekin) että olen hyvässä kunnossa. Siitä saa lisää tsemppiä tuleviin mara Sm-kisoihin Hyvinkäälle.

Tsemppiä seuraavaan kahteen viikkoon tarvitaankin, sillä olen lähdössä huomenna kahdeksi viikoksi Lontooseen työmatkalle. Tulen takaisin vasta päivää ennen Hyvinkään Sm-kisaa. Keväällä opin, että 1) työreissuilla ei pahemmin jaksa harjoitella 2) työreissujen jälkeen on ihan puhki eikä kisa kulje. Yritän saada mahdollisimman järkevän harjoitusohjelman Lontoon reissuun. Jotta kisatuntuma säilyy, käyn ajamassa Brightonissa ensi viikonloppuna neljän tunnin kierroskisan Stilettos on Wheels -tapahtumassa, jota järjestävät tuttuni Irene ja Charlie. He ovat myös lupautuneet ensi sunnuntaina näyttämään Lontoon seudun parhaat trailipätkät. Odotukset ovat aika korkealla =).


-Noora