Tahko mtb 120 km Voitto

Varmaan jokaisella ihmisellä on oman elämänsä ja harrastustensa saralla "lista" asioista, joita elämän aikana haluaa tehdä. Minulla sille listalle on ensimmäisen Tahkoreissun jälkeen kuulunut Tahko 120 km matkan ajaminen. Nyt listaan voi siihen kohtaan laittaa ruksin. Mikä sen hienompaa kuin samalla napata voitto hyvällä ajalla tuolta matkalta! Fiilikset ovat aika huipussa. 

Vielä viikko sitten harkitsin vakavasti matkan downgradeamista kuudelle kympille. Kunto ei ollut tuntunut hyvältä pitkään aikaan ja kalustossa on ollut säätämistä riittämiin. Kuluneella viikolla sain kuitenkin muutaman todella hyvän harjoituksen tehtyä. Sain monipuolisuutta voimatreenistä ja rullahiihdosta, sekä kunnon keuhkojen tuuletuksen Paloheinän täyttömäellä. Perjantaina työpäivän ja viimeisten pyörähuoltojen jälkeen päästiin matkaan kohti Tahkoa ja siinä oli sitten kuusi tuntia aikaa virittäytyä 120 km kisafiilikseen. 



Lähdin aika nöyrästi matkaan tarkkaillen kahden edellisen vuoden voittajan, Taija Jäppisen, vauhtia ensimmäiset 5 km. Taijalta sain jo aikaisemmin keväällä neuvon 120 km matkalle: kertaakaan ei saa vetää yli. Tämä teesi mielessä lähdin sitten pitämään vauhtia. Ensimmäisessä kinahmin nousussa taluteltiin polulle tultaessa jyrkin osuus. Halusin päästä ajamaan mäen päällä vapaammin, joten otin hiukan reippaampia askelia talutusjonon ohi. Kokoajan kuulostelin fiilistä reisissä. Huomasin aika nopeasti, että aika oli kullannut muistot Tahkon poluista kahden vuoden takaa. Muistikuvani oli, että reitillä ei juurikaan ollut kiviä.... karua, kun niitä kiviä sitten olikin aika paljon! Kinahmi kakkosella pääsin mukavasti ajamalla jyrkimmän kivikon alkuun ja siitä jonossa taluttaen päälle. Tasaisen kovaa painaessa El Grande tuli ensimmäisellä kierroksella yllättävän nopeasti vastaan ja loppuikin aika nopeasti. Tunsin itseni hyvävoimaiseksi maalialueen huoltopisteelle kurvatessani. Selvisin ensimmäisestä kierroksesta aikaan 3h 20min. 



Toiselle kierrokselle lähdin pitämään samanlaista vauhtia, kuin ensimmäisellä kierroksella. Mielessäni siinti jo selvä seitsemän tunnin aikarajan rikkominen. Pitkissä kisoissa vahvuuteni on aina ollut tasainen vauhdinjako. Ensimmäisellä kierroksella en ikinä ole ollut nopeimpien joukossa, mutta toisella kierroksella tasainen vauhtini on poikinut monta sijaa muiden sipatessa. Alun hiekkatiet menivätkin hyvin, mutta sitten tultiin kinahmin ensimmäisen nousun polun alkuun. Mieli teki liikaa kokeilla ajaa koko matka kinahmin päälle asti. Väkisin yrittäessä menin rikkomaan 120 km kisan tärkeimmän säännön: Älä missään vaiheessa vedä yli. Hapot kuohahti jaloissa ja sen jälkeen seuraavat 20 km oli tuskien taival. Ei jaksanut pitää kivisillä poluilla ajoasentoa kunnossa. Lisäksi kämmenet olivat hiertyneet vereslihalle hanskoista huolimatta ja ohjaustangosta kiinni pitäminen oli kidutusta, varsinkin täryttävissä laskuissa. Päätäkin alkoi särkeä jatkuva kuumuus. Kinahmi kakkosen alkuun oli joku ihana maatilanisäntä tuonut saavillisen "kinahmin kirkasta" - se tunne kun kaataa kauhallisen jääkylmää kaivovettä niskaan +30 asteen helteessä 80 km pyöräilyn jälkeen! Kakkosnousu meni pelkästään jo sen voimalla ylös. Päällä polut tuottivat edelleen tuskaa. 

Maalisuoran fiilistelyä

Kun kinahmilta oltiin päästy toistamiseen alas alkoi lyhyt asvalttiosuus. Mies, joka oli siihen asti peesannut koko toisen kierroksen ystävällisesti tarjoutui vetämään asvalttiosuuden. Se teki todella hyvää jaloille, kun sai peesissä muutaman minuutin pyöritellä ihan kevyesti jalkoja. Sitten huomasin, että 20  viimeistä kilometriä pyörähti käyntiin ja minulla olisi tunti aikaa ehtiä maaliin alle seitsemän tunnin aikarajan. Sain näistä kolmesta tekijästä ison energiaryöpyn ja kovan tsempin päälle. Kolmannen, yli 7 km pitkä nousuosuuden ja El Granden ajoin niin kovaa kuin siinä vaiheessa jaloista lähti yrittäen ehtiä maaliin ennen, kuin tuntilukema vaihtuu. El Granden päällä jouduin toteamaan, että en millään ehdi, mutta silloin olin jo vain todella iloinen siitä, että olin jaksanut painaa viimeiset 20 km tosi kovaa ja muut naiset olivat turvallisen matkan päässä takana: Kohta voisi nostaa kädet ilmaan voiton merkiksi. Oli mahtava fiilis tulla maaliin, kun niin paljon kannustajia oli ottamassa vastaan! Haastatteluiden jälkeen makasin vähän aikaa asvaltilla syömässä suolakurkkuja, että pahaolo menisi ohi. Sitten suihkuun ja pienen huilin jälkeen syömään ja palkinojenjakoseremoniaan. Illalla juhlittiin  kaikkien  suorituksia kaveriporukalla.


Jälkeenpäin olen yllättynyt siitä, miten niin pienellä valmistautumisella kaikki sujui hyvin. Juoma- ja energiahuolto onnistui, ei yhtään rengasrikkoa jaTrekki toimi hyvin. Ainoa tekninen vika oli, että ketjut tipahtivat pari kertaa, mutta siitä selvisi noin kymmenen sekunnin pysähdyksellä. Onnistunut suoritus vaatii aina hyvän kunnon ja hyvän päivän lisäksi hyvää tuuriakin. Tästä on todella hyvä jatkaa muutamalla palauttavalla päivällä ja sen jälkeen valmistavalla harjoitusjaksolla kohti Lahden SM-kisoja. 



-N