Blogilla on ollut sitten Skins-maratonin hiljaiseloa. Syy siihen hyvin yksinkertainen. Touko-kesäkuun vaihteessa vietin nimittäin ensimmäistä virallista ja palkallista vuosilomaa. Niinkuin moni varmaan tietää, useamman viikon lomallelähtö vaatiin aikamoista ponnistusta työrintamalla (deadlinet, keskeneräisten hommien loppuunsaattaminen, yms). Sellaista, että ilman pidempää lomaa siitä ei hengissä selviäisikään. Koska koko loma meni kotimaan rajojen ja nettiyhteyksien ulkopuolella oli kotirintamallakin sata asiaa, mitkä piti saada hoidettua pois alta ennen loman alkua. Korson kaiku esimerkiksi järjesti maastopyöräradan avajaistilaisuuden 18.5 Vierumäellä. Se oli kiva päivä! Kaikki saatiin järjestykseen ja seikkailuauto starttasi torstaina 23.5 matkaan.
 |
| Seikkailuauto |
Ensimmäiseksi livuttiin lautalla Ruotsinmaalle, jossa osallistuin Borlängetouriin. Tarkoituksena oli tämän vuoden teeman mukaisesti hakea lisää kokemusta kansainvälisestä vauhdista. Perjantaina ajettiin ensin eliminaattori eli sprinttikisa. Naisten sarjaan oli kaikkiaan ilmoittautunut kahdeksan kilpailijaa. Pääsin perjantaina loppukilpailuun, mutta finaalissa sähläsin startissa klossien kanssa ja jäin erän viimeiseksi. Olin kuitenkin ihan suht tyytyväinen suoritukseen.
 |
|
Lauantaina oli vuorossa perinteinen XCO-kisa. rata ei suomiteknisessä mielessä ollut vaativa, raskas kylläkin, mutta se sisälti todella paljon tiukkoja, nopeita mutkia, joita en ole liiemmin harjoitellut ajamaan. Se ennen kaikkea kostautui kisassa. Ruotsitytöt aloittivat kovaa. Jäin aika nopeasti kahdesta kärkiporukasta jauhamaan itsekseni rataa. Kirosin jokaista mutkaa ja mielessäni myin (ties monetta kertaa urheilu-urani aikana) vehkeitä sille, joka ensimmäisenä tarjoaa jotain. Jokaisessa mutkassa takkusin oikean vaihteen löytämisen kanssa. Osittain syy, etten yksinkertaisesti rohjennut tulla riittävän kovaa mutkiin, ja toisekseen ei ollut tarpeeksi reittä painaa kammesta isommalla vaihteella. Loppua kohden ajoni parantui ja en lopulta jäänyt kuin kymmenen sekuntia Ida Olsonista, joka on hyvätasoinen kuski kansainvälisesti. Kärkeen eroa tuli kuitenkin hävyttömän paljon. Illalla kiertäessäni sunnuntain rataa, sain hyvän luoton päälle itseeni.
Sunnuntaina tuli sitten lauantaitakin pahemmin pataa. Ei vain reisi riitä ja ns. vitosvaihde puuttuu. Yritin saada negatiiviset asiat kisan aikana pois mielestä ja nauttia todella hienosta radasta, vaikka vaikeaa oli. Kotiläksy ainakin näistä karkeloista tuli selväksi: Mutkien opettelu ja lisää kampeamisvoimaa reisiin. Näiden teesien kanssa suuntasin Norjaan Stryniin seuraavaksi kahdeksi ja puoleksi viikoksi. Alunperin EM-kisat takaraivossa kutitellen ajattelin, että jos Ruotsissa olisi mennyt hyvin niin Trondheimissä olisi ollut mahdollisuus 2-kategorian kilpailussa lisänäyttöön. Borlängen jälkeen selvää oli, ettei EM-kisoihin tällä kunnolla ole asiaa ja parempi keskittyä kotiläksyjen tekemiseen.
 |
| Aamupala vuorilla |
Strynissä tarkoituksena oli nauttia monipuolisesti ulkoilmaurheilusta yhdessä maailman hienoimmista ulkoilumaista. En ole ennen käynyt Norjassa, vaikka ajatus on muhinut jo useampia vuosia mielessä. Maisemat ovat todellakin yhtä huikeita, mitä telkkarista on oppinut. Kausikortit kesähiihtokeskukseen Strynfjelletille oli hankittu jo hyvissä ajoin. Noin tuhannessa metrissä vallitsi vielä täysi talvi ja hissillä pääsi about 1500 metriin, josta tehtiin 30 min -1 h mittaisia skinnauksia lähioffeille. Alhaalla oli täysi kesä. Ehdin matkan aikana tehdä 3 hyvää mäkiharjoitusta pyörällä: vaihdellen 5-10 min mittaisia vetoja 50-60 kadenssilla (kampikierrosta/minuutti) loivahkoon ylämäkeen. Mäkeä tuli ajettua toki muutenkin runsaasti pyörällä/suksilla/jalan.
 |
|
Ensimmäiset päivät meni auringosta nauttien ja viikonlopun kisoista palautuen hiihtohommissa. iltapäivällä ajeltiin Strynin vanhalla tiellä palauttavaa lenkkiä. Ensimmäinen voimaharjoitus tuli keskiviikkona, seuraava viikonloppuna. Lauantaina kelit muuttuivat sateisiksi. Seikkailuautolla liikuttaessa tämä tarkoittaa, että kokoajan on kamat vähän märkänä. Yhden kunnon +5 lämmintä ja vettä kaatamalla -lenkin jälkeen ei tehnyt mieli heti uudestaan kastella ajovaatteita. Käytiin Geirangerissa ihailemassa vuonomaisemaa ja juomassa kahvia pikku kuppioissa. Pari päivää meni aurinkoa kyttäillessä vuorilla pikkulenkkejä tehden, ennen kuin luovutettuun. Kolmas voimatreeni tuli toisen viikon keskiviikkona. Suomalaishiihtelijät suosittelivat Dalsnibban skinnausta. Siihen on kuuemma hyvä yhdistää Geirangerin lautamatka. Lautan toisessa päässä nimittäin oli Devoldin outlet-myymälä. BLING! MITÄ?! Sanoiko joku taikasanan?! Niinhän me merinofanit lähdettiin sitten torstaina skinnaamaan Dalsnibbaa vastapäätä olevalle nyppylälle (640 vertikaalimetriä ja 1h 10 min päälle), otettiin hieno lasku ja ajettiin vuonolautalle. Sitä suosittelen kaikille Geirangerissa vieraileville. Aivan mielettömät maisemat.
 |
| Lunta riittää |
 |
| Geiranger |
Devoldissa shoppailun jälkeen sateen lannistamat mielet oli saatu kirkastettua ja suuntasimme seuraavaksi Loeniin. Se sijaitsee noin 15 km Strynin kylästä. Sieltä löydettiin kiva retkeilyalue, jossa vietettiin pari päivää. Perjantaina lähdettiin huiputtamaan kuuluistaa Skålan vaellusta. Siinä on yhdessä vaellusreitissä eniten vertikaalimetrejä Norjassa (1800m). Jouduttiin 1400 metrissä luovuttamaan, kun lunta oli yksinkertaisesti liikaa ja meillä salomonin kalvottomat kengät jalassa. Olisi ehkä etukäteen voinut laskea 1+1 ja ottaa ne vedenpitävät salomonit mukaan... Jäipähän jotain saavutettavaa ensi kertaankin. Jokatapauksessa hyvä pitkälenkki. Lauantaina aamulla jalat olivat kohtuullisen arat edellispäivän alamäkihölkästä. Käytiin pyörillä tarkastamassa Kjenndalenin jäätikkö ja mentiin Norjalaistuneiden suomalaisten, Antin ja Sarin, luokse saunomaan. Ennen saunaa Antti esitteli lähipolkujaan pyörällä. Sen jälkeen itsetehdyssä puulämmitteisessä saunassa hyvät löylyt ja grilliruokaa päälle. Balsamia sadesään haavoihin. Sunnuntaina Antti esitteli vielä lisää polkuja ja saunottiinkin vielä vähän lisää. Sitten oli aika siirtyä taas vuorille odottamaan kolmannen viikon alkuun luvattua aurinkoa.
 |
| Skålan vaellus |
Maananataiaamuna ei sadepilvistä enää ollut tietoa. Skinnattiin Kvitlenovan (1800m) huipulle kaksi kertaa sen päivän aikana ja illalla palauteltiin tuttuun tyyliin jalkoja Strynin vanhalla tiellä. Kyllä se on vaan raskasta touhua kammeta itseään jyrkkää nousua ylös 7 kg molempiin jalkoihin sidottuna ja selässä vielä 5 kg. Ihan puhkinaiseksi vetää kovakuntoisemmankin. Tiistaina käytiin Nukenin suunnalla olevalla seinällä ja tultiin Korta Baksidaa alas, käveltiin takas hiihtokeskukselle ja lähdettiin skinnaamaan taas Kvitlenovalle. Jälleen koko päivä meni ja illalla Sonndalenissa lenkki pyörällä palautukseksi. Keskiviikkona iltapäivällä piti lähteä ajelemaan kohti Tukholmaan, mutta ehdittiin ottaa aurinkoisista keleistä vielä viimeiset irti. Skinnattiin uudestaan Dalsnibban vastainen seinä, tosin nyt vasemmanpuoleinen nyppylä. Nousumetrejä saman 640, mutta vauhti tällä kertaa maltillisempi 1 h 30 min. Ei enää jaksanut mennä pystysuoraa ylös, vaan oli tehtävä muutama z-käännös enemmän. Lasku ei ollut valitettavasti niin hieno kuin viime kerralla. Lumi oli liimaa, vaikka oltiin aikaisin liikenteessä. Sitten pistettiin auto pakettiin ja huruteltiin iltaa vasten Ruotsin puolelle. Torstaina jatkettiin viideltä lähtevään suomenlauttaan.
 |
| Antin ja Sarin kotimaisemat |
Eilen purettiin ja pestiin seikkailuauto, vietiin Kivistöön säilytykseen, pyöräiltiin (jälleen) sateessa kotiin, pestiin pyykkiä, laitettiin tavarat paikoilleen ja sen jälkeen maattiin X:nä sängyllä. Reissu oli hieno, mutta pitkältä reissulta on vielä hienompaa tulla kotiin. Maanantaina arkeen paluu. Loma on ainakin onnistunut, kun en meinannut muistaa kotiosoitetta pitsaa tilatessa =D.
Juhannus menee pääosin hyvän ystävän häitä juhliessa, palautuessa tästä reissusta ja valmistautuessa Tahkoon. Ilmoittautuminen 120 km matkalle laitettu sisään. Odotan sitä innolla.
-Noora
