Kauden avaus Nordic cupissa

 
Epävirallinen maastopyöräilyn kisakauden avaus tapahtui perinteisessä Etelä-Suomen alueellisen cupin kilpailussa Helsingin Eläintarhan mäellä. Kroppa ei ollut täysin palautunut Italian viikosta ja se tuntui kisassa. Jokainen pikku nyppylä puski runsaasti happoa reiteen. Lisäksi ensimmäisen kisan perusvaivat, kuten keuhoahdistus ja epäsujuva ajo, vaivasivat. Tuntui, ettei päässyt mihinkään. Hyvä treeni se kuitenkin oli ja sai pahimman kisatärinän pois alta, jotta Nordic cupin avauksessa Tanskassa meno olisi rennompaa.
 
Eltsun jälkeen pidimme vielä Team2020:n kanssa kilpailukauteen valmistavan viikonloppuleirin Solvallan urheiluopistolla Espoossa. Viikonloppu ei määrällisesti ollut kova, mutta laadullisesti sitäkin parempi. Perjantaina vedettiin nopeusvoimaa, lauantaina kestovoimaa ja tekniikkatreeniä. Sunnuntaina tehtiin kilpailunomainen harjoitus, kestoltaan noin 30 min, jossa mitattiin hapot ennen ja jälkeen suorituksen. Keuhkoissa ei tuntunut enää niin pahalta, kuin tiistaina Eltsussa ja sain maksimihapotkin irti lihaksista. Sunnuntain lenkin päätteeksi ajeltiin Leppävaaraan tarkistamaan seuraavan aluecupin kisarata.
 
Alustavista suunnitelmista huolimatta en osallistunut Leppävaaran aluecupiin. Solvallan viikolta tuli  19h treeniä ja oli vain muutama päivä aikaa palautua ennen Tanskaan lähtöä. Reissuun oli lähdettävä levänneenä, koska matkarasitus lisäisi kuormaa ennen kisaa. Lensimme perjantaina 9.5 Kööpenhaminaan Kajsan kanssa jo seitsemältä aamulla lähtevällä lennolla. Meillä oli pitkälle iltapäivään asti aikaa kierrellä kaupungilla ja katsella Euroviisuhuumaa ennen kuin joukkueen huoltotiimi mukanaan AJ poimisivat meidät asuntoauton kyytiin. Köpiksestä matka jatkui vielä nelisen tuntia, ennen kuin olimme perillä Vardessa. Majoittumisen ja iltapalan jälkeen olimme koko porukka aivan puhki ja venyttelyiden jälkeen painuimme suoraan nukkumaan. Aamuksi ei laitettu kelloa soimaan.
 
Lauantaina starttasimme tutustumaan kisarataan noin kello yhdentoista aikaan. Rata yllätti meidät kaikki teknisyydellään. Paikallinen seura oli tosiaankin nähnyt vaivaa sen rakentamiseen. Alueelle oli pysyvästi merkattu kolme erilaista rataa, joiden yhdistelmästä muodostui reilu viiden kilometrin kilpailurata. Rata alkoi alueen suurimmalla nyppylällä, joka oli noin 2-2.5 min nousu helppoa kapeaa hiekkauraa. Samaa reittiä tultiin puoleen väliin alas, jonka jälkeen kaarrettiin kahteen nopeasti toisiaan seuraavaan tekniseen alamäkiportaikkoon. Sen jälkeen seurasi pätkä ns. paikallista peruspolkua. Peruspolku oli kapea ja sileä, mutta erittäin mutkainen hiekkapolku. Suomeksi sanottuna siis hauskaa ajettavaa. Sitten alkoi rajutempoinen ylös-alas osio: Jokaisessa lyhyessä ja jyrkässä alamäessä oli 1-2 droppia, joiden jälkeen tehtiin jyrkkä käännös ja vedettiin sama nousu ylös. Tätä settiä vedettiin muutama nousu, jonka jälkeen oli noin 400 m tasaista ennen kuin tultiin uudestaan samanlaiseen W-osioon. W-osio päättyi ylöspäin ajettavaan portaikkoon. Porrasaskelmat olivat suht jyrkät ja portaiden väliin mahtui juuri ja juuri meikäläisen pikkuinen Trek Superfly 29. Kohta vaati tarkkuutta, jotta sen selvitti puhtaasti ylös. Tämän jälkeen seurasi huoltopiste ja hiekkatieosuus, joiden jälkeen jatkettiin nopeatempoista droppi-kurvi-ylämäki ajoa. viimeisellä 1.5 kilometrillä oli vaativa kivikkonousu. Teknisen siitä teki se, että kivet olivat niin sileitä, ettei niihin saanut millään rengaskuviolla pitoa. AJ:lla riitti vauhti punnertamaan ylös kivikosta. Minä ja Kajsa testailimme A ja B-linjan nopeuksia erilaisilla tekniikoilla ja päädyimme siihen, että nopeimpaan lopputulokseen pääsemme, kun ajamme B-linjaa. B-linja kiersi hieman, mutta helppoutensa vuoksi oli yhtä nopea kuin A-linja. Päädyimme tähän taktiikkaan jo siksikin, että kisapäivälle oli luvattu kaatosadetta, jolloin A-linjalla joutuisi varmuudella jalkautumaan. Viimeiseltä kilometriltä löytyi muutama muukin teknisempi kivikko, joiden jälkeen kurvattiin maalisuoralle. Vaikka korkeuseroa reitillä ei ollut juuri ollenkaan, jatkuva ylös-alas meno tuotti kisassa lähes 600 nousumetriä.
 
Lauantaina otimme loppupäivän rennosti lepäillen, leffaa katsellen ja tankaten sunnuntaita varten. Sunnuntaina starttasimme jo seitsemältä kisapaikalle, jotta saimme asuntoauton hyvään paikkaan. Jännitin aamupäivän AJ:n ja Kajsan ajoa (varmaan enemmän kuin omaani =)). Heidän upeat suorituksensa, AJ 7. ja Kajsa 3., motivoivat itseänikin. Viivalle oli saapunut suht kovatasoinen porukka naisia. Mukana oli mm. maailman cupin avauskilpailussa neljänneksi sijoittunut Tanskalainen Annika Langvald. Alkuverryttelyssä jalat lupailivat hyvää, joten uskalsin tehdä kovan aloituksen ja otinkin heti kolmannen paikan jonosta. Ajelin siinä ensimmäiset 2 kierrosta noin 10 sekunnin päässä kakkostilasta. Hurjaa nousua tehnyt Ruotsalainen kuitenkin ohitti minut ja Tanskalaisen kilpakumppanini ja jäimme kamppailemaan kolmannesta sijasta. En saanut säästettyä viimeiselle kierroselle riittävästi paukkuja ja kilpasiskolla oli vielä varaa puristaa, joten saavuin maaliin neljännellä sijalla.
 
Kokonaisuutena olin ajooni ja sijoitukseeni erittäin tyytyväinen. Emmepä uskaltaneet ennen reissuun lähtöä odottaa näin kovaa suoritustasoa tiimiltä, vaikka olimmekin asettaneet tavoitteet korkealle. Kisan jälkeen vetäsimme High5-palautusjuomat, pakkasimme tavarat pikavauhtia ja lähdimme ajelemaan kohti Köpiksen lentokenttää. Kajsan kanssa olimme puolen yön aikaan Helsingissä ja pääsimme omiin sänkyihin nukkumaan. Huoltojoukot reissasivat vielä päivän verran Ruotsin lautalla ennen kotiin saapumista. Kaikki olimme matkan jälkeen todellä väsyneitä, mutta onnellisia onnistumisesta. Näistä asetelmista on mahtava lähteä Suomicupin avaukseen Lietoon 17.5 ja sen jälkeen seuraavaan kansainväliseen taistoon Ruotsin Borlängetourille, joka kilpaillaan 23-25.5.


Kisaterkuin,

Noora