Tänään oli kova päivä Hyvinkään maastopyöräilyn maratonin Sm-kisoissa. Odotukset omalla kohdalla ei olleet korkealla. Kahden viikon työreissu painoi. Lisäksi issias, joka on ollut ajoittain riesanani jo muutaman vuoden ajan, on viimeiset kaksi viikkoa ollut aika kipeänä. Yritin kasata pääni kisaa varten mahdollisimman hyvin. Ajattelin, että mitali pitää irrota, maksoi mitä maksoi. Värillä ei niin väliä vaan kaikki on plussaa.
Taktiikka oli yrittää lähteä omaa vauhtia rauhallisesti liikkeelle, koska se tuntui Luukin maratonilla toimivan aika hyvin. Jojotin pääjoukon hännillä ensimmäiset pitkät hiekkatiesuorat. Ensimmäisessä laskettelurinne nousussa pääsin aika kivasti nostamaan sijoitustani toiseksi naisissa. Sain lisäksi toiselle puolikkaalle ekaa kierrosta hyvän miesporukan peesin. Ajo tuntui ihan mukavalta. Sitten toiselle kierrokselle lähtiessä tipahdin miesten peesistä ja jouduin hetken hakemaan omaa vauhtiani vastatuulisilla peltosuorilla. Laskettelurinteen loppuosassa Rossin Maija sai minut kiinni. Maija oli puskenut Lähtöalueelta laskettelurinteelle ihan mieletöntä vauhtia! Siinä sitten vuorovedettiin hieman yli puolivälin. Sitten tuli taas kovaa ajavia miehiä, jotka veivät Maijan mennessään. Itsekin ylitin kuoleman kolme kertaa yrittäessäni päästä siihen porukkaan, mutta vauhti hiekalla oli minun pyöritystaidoilleni liian kovaa. Viimeinen kierros teki todella tiukkaa, noutaja oli kokoajan ovella. En tiennyt eroa taakse, mutta ajoin pelko takamuksessa minkä vain enää jaksoin. Jaksoin juuri ja juuri tetsata viimeisen kerran laskettelurinteen päälle ja viimeiset mäet puolivälin huoltoalueelle. Sitten uskalsin jo alkaa uskomaan siihen, että pronssia tulee. Eroa kärkeen viimeisellä puolikkaalla tuli aika paljon, olin väsynyt. Maaliin ehdin kuitenkin kolmantena, mihin tänään olin kyllä tyytyväinen. Kisan voittaneeseen Alusniemen Siniin väliä kertyi kahdeksan minuuttia ja Maijaan noin kuusi, mikä ei mielestäni tällä valmistautumisella ja teknisesti näin helpolla radalla ollut katastrofi, vaan melko odotettu tulos. Sain todella kiittää jalkojani, että jaksoin loppuun asti, kun huomasin Niemisen Piian päässeen vain puolen minuutin päähän minusta. Huhhuh. Piialla oli ollut hyvä loppu.
Ensi viikolla vielä maraton cupin lopetus Tampereella. Sitten pääsee hengähtämään ja rullailemaan tyttöjen kanssa pitkiä viikkolenkkejä, sekä viikonloppuisin pullakahvilenkkejä =).
-Noora
