Hopeaa SM-kilpailuista

Tämän vuoden SM-kilpailut Rovaniemellä päättyivät tällä kertaa ehkä hieman karvaaseen hopeamitaliin. Karvaaseen siksi, että tämä oli jo kolmas hopea XCO:n SM-kisoista ja koska tänä vuonna lähtökohdat voittoon olivat huomattavasti paremmat kuin viime vuonna. Viime vuonna olin erittäin tyytyväinen ja ehkä jopa yllättynyt, että hopeaa tuli ja kultakaan ei ollut paljosta kiinni, koska vuosi oli selkärankareuman puhkeamisen vuoksi ollut vaikea. Nyt alla oli kuitenkin hyvä treenikausi ja paljon onnistuneita kisoja, etenkin Valkeakosken kisan jälkeen näytti todella hyvältä. Rovaniemen rata suosi kuitenkin selvästi enemmän tuoretta suomenmestaria, Sini Alusniemeä, joka on tänä vuonna osoittanut ylivoimaista ylämäkikuntoa ja voitto meni siten oikeaan osoitteeseen. Kiva oli myös nähdä Tahko 120 km kisassa kovaa kuntoa osoittanut Pia Nieminen pronssipaikalla. 


Kilpailun lähtökiihdytys: Sini kärjessä, Sonja Kallio ja meikä takana

Kisarata

Tällä kertaa SM-reitti oli niin kutsuttu "vanhan liiton" rata, jossa oli vain yksi, pitkä nousu ja sen jälkeen yksi pitkä lasku alas. Nousu jakaantui kolmeen osaan. Ensimmäinen osa lähti Ounasvaaran hiihtostadionilta latupohjaa pitkin nousemaan aluksi loivasti parin perus kivikkopolun kautta. Ensimmäisen osan loppua kohti nousu jyrkentyi, kun punnerrettiin pystysuoraan laskettelurinteen heinikkoa ylös. Ensimmäiseen osaan meni noin 6-7 minuuttia. Sitten seurasi noin 1,5 km tasainen osuus, jossa suht sileää kangaspolkuajoa. Tämän jälkeen tultiin kolmanteen osaan, jossa noustiin 1,5-2 minuutin rykäisy vaaran huipulla sijaitsevalle laavulle hiekkatietä pitkin. Laavutömpäreeltä laskettiin nopsaan alas. Sitten vedettiin vielä 300 metriä kivikkojumppaa vaaran päällä. 

Kun siitä oli selvitty, päästiin vihdoin radan laskuosuuteen, joka oli ilmeisesti vanhaa DH-baanaa. Laskun yläosassa oli kaksi teknisempää kohtaa, joihin ei oltu varsinaisesti merkattu A- ja B-linjaa vaan laskea sai mistä tykkäsi. Ennen kisaa ensimmäiseen tekniseen kohtaan muodostuikin helppo linja, jota suurin osa taisi sitten laskea kisassa. Toisessa teknisessä kohdassa saattoi voittaa sekunnin, jos käytti hieman vaativampaa linjaa. Tämän jälkeen tultiin hissilinjan alle, jossa muutama vauhdikas, mutta turvallinen hyppyri (saattoi ajaa vain läpi) ja kurvi, sen jälkeen kaarrettiin laskettelurinteeseen, johon oli tehty neljä serpenttiinikäännöstä. Sitten lyhyt tömpäre ja oltiin stadionilla takaisin.

Rata oli huomattavasti parempi verrattuna viime vuoden Lahden rataan, jolla ajettiin ennemminkin latupohja-ajon SM-kilpailut kuin XCO:n SM-kilpailut. Kaikki kunnia Ounasvaaran pyöräpojille radan suunnittelusta, mutta kaksi teknistä kohtaa ei vielä ihan XCO-radan vaatimuksia mielestäni vastaa. Varsinkin merkkauksessa ja linjoituksissa olisi ollut toivomisen varaa ja tästä annoimmekin tiimin puolesta palautetta kisajärjestäjille jo ennen kisaa. No, rakennettujen XCO-ratojen aika on vasta aluillaan Suomessa ja tämäkin oli taas askel parempaan suuntaan =).

Starttia odotellessa


Kilpailun kulku

Kisapäivän asetukset olivat aika lailla samat, kuin Valkeakoskella eli radan tasaisuuden vuoksi vähän korkeammat rengaspaineet ja hellekelin vuoksi High5 Isotonicia pulloon, geeliä taskuun ja extra huoltonainen antamaan niskaan kaadettavaa vettä. Lämpötila oli tosiaan 30 astetta ja jo lähtöviivalla grillaantui tehokkaasti kypsää pyöräilijän reisifilettä paarmojen nautittavaksi. 

Startin otin samalla tavalla kuin Valkeakoskella eli tavoitteena peesipaikka Sinin takarenkaasta. Sini lähti kuitenkin hirmuvauhtia liikkeelle. Seurasin muutaman metrin päässä tarkkaillen jalkojen tilaa. Jalat toimivat hyvin, mutta selkä löi jo heti nousun ekassa osassa kunnon jumiin, mikä aiheuttaa sen, että happi ei oikein tahdo kulkea rennosti. Koska kisassa ei missään kohtaa päässyt kunnolla palauttamaan selkää se oli sitten juntturassa koko reissun. Laskuosuudella otin Siniä mukavasti kiinni ja olin toiselle kierrokselle lähdettäessä vielä iskutuntumalla noin 10-20 sekunnin päässä. Sini vissiin huomasi tämän ja laittoi vähän lisää kierrosta nousuun. Kolmannen kierroksen alussa ero oli 25 sekuntia eli säilytin vielä näköyhteyden Siniin. Ekalla kierroksella perässäni pysyneen Piian olin saanut karistettua irti takarenkaastani tässä vaiheessa. Muutenkin kisassa kuskien väliset erot repsahtivat heti alussa ja jokainen joutui tehdä itsenäisesti töitä.

Kolmannella kierroksella ratkaiseva ero minun ja Sinin välille syntyi. Neljännelle kierrokselle mentäessä ero oli jo minuutin verran ja tiesin, että sitä en enää pysty ajamaan kiinni, ellei Sinille tule välinerikkoa tai kaatumisia. Tämän tajutessani meni "vähän" hermo ja sen mukaisesti neljännellä kierroksella eroa tuli vain lisää. Viidennelle sain koottua pääni ja ajettua täysillä loppuun asti. 

Mitalikolmikko: Kultaa Sinille, hopeaa Nooralle ja pronssia Piialle.


Jälkitunnelmat

Kilpailun jälkeen verryttelyt saattoi unohtaa, kun dopingtäti oli maaliviivalla vastassa. Helpotukseksi pääsin antamaan näytteen heti, mutta se oli harmittavasti 0,001 yksikköä liian laimeaa, joten uusi kierros, eikä se siitä tietenkään vahvemmaksi muuttunut sittenkään. Dopingtädit onneksi armahtivat minut ja pääsin lähtemään huoltojoukkojen kera nauttimaan ihanan suolaista ja rasvaista burgerannosta Rovaniemen keskustan Meksikolaiseen ravintolaan. Illalla juntturaan mennyt selkä olikin sitten jo niin kipeä, että sai pitkästä aikaa kaivaa vahvemmat reumalääkkeet esiin.

Nyt kun olen päivän verran märehtinyt kisaa, ei ollut ehkä paras isku päällä sunnuntaina. Johtuiko sitten helteestä vai jumiin heti ekalla kierroksella iskeneestä selästä, tiedä sitä. Jokin "vitosvaihde" siitä kuitenkin jäi puuttumaan. Jokatapauksessa suoritus sinänsä oli onnistunut, että mitään havereita kuskille ja kalustolle ei sattunut, huolto pelasi jälleen täydellisesti ja vauhtikin oli suht ok etenkin alamäessä. Hopean karvautta vähensi seuramme junioreiden mahtava menestys: yhteensä 5 kultamitalia! Myös tiimimme suoriutui kokonaisuutena hienosti Kajsan ja AJ:n voittaessa omien sarjojensa mestaruudet.

Team 2020 palkintojen jaon jälkeen

Nyt lomailen viikon verran Keminmaalla ja sen jälkeen palaan töihin ja harjoitusjakson pariin. Seuraava varma kisa on elokuun puolessa välissä Ruotsissa ajettava Vaasa-pyöräily jota seuraa, Korson UCI 2 kategorian kilpailu, Pohjoismaiden mestaruuskilpailu Tanskassa, Hyvinkään UCI 2 kilpailu ja Nordic cupin päätöskisa Oslossa. Pieni treenitauko tulee siis tarpeeseen, jotta jaksaa rutistaa loppukauden kisat läpi. Töiden puolesta on myös tiedossa erittäin kiireinen elo-syyskuu, kun väitöskirja pitää viimeistellä esitarkastajien kommenttien jälkeen ja apurahojen hakukausi alkaa.


-N