Keväinen maastopyöräilyreissu suuntautui tänä vuonna Pohjois-Portugaliin, Porton lähellä sijaitsevaan Aguedaan. Olen useamman vuoden haaveillut Portugalin matkasta. Yliopistossa tuli aikoinaan opiskeltua jonkin verran kieltä ja sitä kautta kiinnostuin myös maan kulttuurista. Tässä kirjoituksessa kerron melko perusteellisesti matkan kulusta, koska itse pidin paikasta kovasti ja sen vuoksi toivon, että muutkin sen löytäisivät.
Tapasin viime kesänä Valkeakosken Nordic cupissa virolaisen maastopyöräilijän, Maaris Meierin, joka edustaa portugalilaista tallia. Otin häneen vuodenvaihteen jälkeen yhteyttä kyselläkseni, missäpäin Portugalissa olisi parhaat ajomestat. Sattumalta hän oli juuri aloittelemassa maastopyörämatkojen järjestämistä Aguedaan yhdessä paikallisen pyöräliikkeen, GoinBiken, kanssa. MTBCampsin (www.mtbcamps.eu) tarjous viikon matkasta kuulosti sen verran hyvältä, että laitoin varauksen sisään sen enempää asiaa miettimättä.
Lennot täytyi hoitaa yhdellä välilaskulla joko Lissabonin tai Frankfurtin kautta. Matkustuspäivästä tuli suht pitkä, mutta sitä helpotti olennaisesti se, että Maaris oli meitä Porton lentokentällä vastassa pakettiautolla. Ei siis tarvinnut jonottaa autovuokraamossa, vaan pyörät pakuun ja kohti Aguedaa. Automatka lentokentältä kesti noin tunnin. Maaris oli huomaavaisena matkanjärjestäjänä ostanut meille muutaman pullon vettä, koska saavuimme perille myöhään, eikä pääsiäispyhien takia mikään paikka ollut auki.
Hotellimme sijaitsi 10 minuutin automatkan päässä Aguedan pikkukaupungista. Käytännön järjestelyt päivittäin menivät seuraavasti: pyörät säilytettiin pyöräliikkeellä, jossa GoinBiken mekaanikko, Andrea, pesi sekä huolsi pyörät päivittäin... Kyllä, luit oikein: pakettiin kuului hotellin, kuljetusten, ruokien ja opastuksen lisäksi kuului pyörän huollot ja pesut joka päivä. Lomaluksusta pyöräilijälle parhaimmillaan! Maaris haki meidät autolla aamulla sovittuun aikaan ja lähdimme liikkeelle pyörillä joko pyöräliikkeeltä tai sitten ajoimme 15-30 min autolla, mistä suuntasimme maastoon. Päivittäiset lenkkimme vaihtelivat 4-6 tunnin välillä plus pakollinen kahvitauko. Nousumetrejä kertyi päivittäin noin 1500 metriä per lenkki, paitsi kevyinä päivinä. Lenkin jälkeen meidät kyydittiin hotellille pariksi tunniksi vetämään henkeä, ja kahdeksan jälkeen lähdimme paikalliseen ravintolaan illalliselle.
Kokonaisuudessaan ajoimme viikon aikana hyvin vaihtelevia maastoja vuoriston kärryteistä singletrack-polkuun sekä endurotyyppiseen alamäkiajoon. Pääsimme näkemään portugalilaista maaseutua aidoimmillaan ajaessamme siirtymiä lukuisten idyllisten pikukylien läpi. Seutu on myös kuuleman mukaan otollista DH-kuljettajille, mutta sitä emme tällä kertaa kokeilleet.
Päivä 1. kapusimme pitkän yhtämittaisen nousun hiekkatietä ja kärrypolkuja pitkin Caramulo-nimisen nyppylän päälle. Paikalliset pyöräilijät valloittavat porukalla vuoren perinteen mukaan joulukuun ensimmäisenä päivänä vuosittain. Matkalla huipulle ajetaan lukuisten tuulimyllyjen ohi ja hyvällä säällä maisema ulottuu merelle asti. Nousu oli suurimmaksi osaksi leppoisaa, mutta myös jyrkkiä pätkiä löytyi. Viimeiset kilometrit kavuttiin loivaa asfalttia, viimeiset metrit kavuttiin jalkaisin näköalapaikalle. Paluumatka huruteltiin miljoonaa kärrypolkuja alas.
Päivä 2. Jatkoimme mäkien kipuilua. Nyt mentiin selvästi jyrkempää settiä ja osalla porukastamme touhu meni jo punaisen puolelle. Kärrypolut olisivat olleet todella hauskoja, mutta matkamme ajankohdan aikaisuuden vuoksi tiet olivat paikallisen elinkeinon, eukalyptuspuun, lehtien ja oksien peitossa suurimmaksi osaksi. Jouduimme useasti pysähtymään, kun kepit hyökkäilivät pinnojen väliin. Hauska päivä siltikin.
Päivä 3. ajoimme autolla noin 20 minuutin matkan paikkaan, jonka paikalliset kuskit ovat nimenneet Paratiisiksi. Paikalliset ovat rakentaneet pienehköön metsikköön upeat polkuverkostot hyppyreineen, kallistettuine kurveineen ja droppeineen. Endurokuskille paikka oli käytännössä nimensä mukaan paratiisi. Harjoitusmielessä, XCO:ta varten paikka oli myös erinomainen, sillä laskujen mittaa ja haastavuutta saattoi vaihdella: metsikössä pystyi tekemään varioiden tunnin mittaisia kierroksia, joihin sisältyi muutama tekninen alamäki plus lyhyet, jyrkät nousut takaisin ylös. Kertaalleen laskimme koko vuoren rinteen alas asti, mistä kipuaminen ylös oli 40 minuutin puurtaminen erittäin jyrkkään asfalttimäkeen. Oli se sen arvoista kuitenkin!
Päivä 4. Otimme kevyesti palautellen edellispäivien nousuista. Oppaamme veivät meidät tutustumaan puolen tunnin automatkan päässä sijaitsevaan palatsiin ja sen puutarhaan. Kyseessä oli entisaikojen Portugalilaisten kuninkaiden kesäasunto, joka nykyisin toimi hotellina. Rullailimme pyörillä kevyesti pari tuntia paikkaan tutustuen ja maisemia ihaillen. Iltapäivällä menimme junalla käymään Portossa. Jos Portossa ei ole mitään erityistä, mitä haluaa nähdä, suosittelen ennemmin Aveiraan tutustumista, johon on vain lyhyt matka. Kävimme siellä viimeisenä päivänä syömässä ja ennen päivällistä oli tunnin verran aikaa katsella ympärille: Todella mukavan oloinen kaupunki! Ei sitä turhaan kutsutaan Portugalin Venetsiaksi.
Päivä 5. Saimme oppaiksemme kaksi paikallista ammattilaismaantiepyöräilijää, joista toinen ilmoitti olevansa kaiken lisäksi mäkispesialisti. Tarkoitus oli kiertää lähikylässä, Mortaguassa, viikon päästä järjestettävä maratonkilpailun reitti. Se oli upea ja huolimatta 1800 nousumetristä nautinnollinen suomalaiselle. Pitkiä yhtenäisiä nousuosuuksia ei ollut, vaan profiili kääntyi tasaisin väliajoin myös laskuun. Pari tiukempaa nousua toki löytyi, mutta ei mitään sellaista, mistä tasamaan kuljettaja ei olisi selvinnyt. Polkuosuudet menivät ajoittain ihmisten takapihojen poikki, mikä oli hauskaa... suomalaisittain toisten takapihoilla könyämisestä tuli aluksi vaivaantunut olo, mutta se kaikkosi nopeaan, kun ihmiset olivat niin ystävällisiä. Oppaamme olivat loistavat! Reissun huipentumana meidät vietiin viinikartanoon, josta saimme lahjana viisi pulloa viinejä maisteltavaksi illallisella.
Päivä 6. Ehkä viikon paras päivä. Menimme rannikolle hakemaan vähän tasaisempia reittejä. Ajoimme nelisen tuntia aivan hillittömän hienoa singletrackia välillä viinipeltojen keskellä, välillä vihreääkin vihreämmässä metsässä. Samalla saimme kuulla tarinaa muun muassa siitä, miten alue on joskus ollut merenpohjaa ja sen vuoksi kivikoista voi vieläkin löytää tuhansia vuosia vanhoja fossiileita. Ajoimme takaisin Aquedaan iltapäivästä ja lähdin vielä Maariksen kanssa heittämään parin tunnin sakkolenkin. Maariksella oli tulossa endurokisa viikonloppuna, joten ohjelmassa oli kropan herättelyvetoja. Ne tekivät hyvää viikon pelkkää pitkää siivua tehneelle.
Kokonaissaldo reissulle oli noin 26 tuntia ajoa, mojovat rusketusrajat ja 20 piikkipuskan raapaisua. Kotiinviemisenä oli puhtaammat ja paremmin toimivat pyörät.
Tämän tyyppisten pyörämatkojen yksi erittäin tärkeä osa on hyvät lenkkikahvit. Niitä vietettiin arviolta 3 tuntia koko reissun aikana (huom! ei laskettuna kokonaisajoaikaan ;) ). Portugalin maaseutukahvilat saavat hinta-laatusuhteeltaan minulta yhdeksikön arvosanaksi huomioiden, että pääsiäispyhien vuoksi useimmat kahvilat olivat kiinni ensimmäisinä päivinä. Neljän hengen sämpylät, cafe latet (paikalliselta nimeltään galao), leivokset ja kokikset maksoivat keskimäärin yhteensä 15€. Vähän perspektiiviä hintatasoon saa, kun menee Helsinki-Vantaan lentokentälle aamiaiselle, ottaa ruisleivän, pienen jogurtin, cafe laten ja tuoremehun yhdelle hengelle: hinta 17€.
Seuraavana edessä on kilpailukauden avaus Tanskan Sramligassa Viborgissa. Omaa hyvää kisatuntemusta vahvisti torstaina tehty laktaattitesti, jossa havaittiin aerobisen kynnyksen nousseen lähes 20 pykälää ja anaerobinenkin kynnys oli viime kevääseen verrattuna kivunnut muutaman pykälän ylöspäin. Ylsin myös kauden korkeimpaan sykelukemaan ja kaikkien aikojen maksimihappoihin: 17 mmol/l. Tätä rataa pääsen ensi vuonna jo "happokerhoon".
Kisarapsa luvassa myöhemmin.
