Tahkon jälkeen ajoin kaksi Suomen XCO Cupin kilpailua. Ensimmäinen kilpailu oli Valkeakoskella Medilaser weekendin XCO-kisa. Toinen Seinäjoella järjestetty Cycli XCO. Molemmista tuli voitto. Molemmissa oli myös erittäin mukavat radat. Valkeakosken radalla olen kilpaillut jo pari kertaa aikaisemminkin. Tykkään Valkeakosken radassa erityisesti siitä, että se on selkeä: neljä hyvää nousua latupohjaa ja helppoja polkuja seuraillen, joita seuraa teknisesti haastavat laskut DH-rännejä pitkin. Täydellinen yhdistelmä.
 |
| Naisten lähdössä rento tunnelma Valkeakoskella |
Seinäjoella en ollut aikaisemmin kilpaillut, mutta rata yllätti erittäin positiivisesti. En ehtinyt kovinkaan perusteellisesti linjoja hioa aamulla ennen starttia. Ensin noustiin laskettelurinnettä puoleen väliin asti ylös, sitten siirryttiin polulle, jossa alkoi stravasegmentiksi merkitty, kuraisella kelillä melko haastava, juurakko ja kivikko pätkä. Noin kahden kilometrin polkujumpan jälkeen siirryttiin takaisin ulkoiluväylälle hetkeksi ja sitten lähdettiin seuraamaan helppoa savipolkua pitkin serpenttiininousua laskettelurinteen päälle. Nousun päältä alas osittain DH-ränniä ja sitten vielä loppunousu kuraista laskettelurinnettä pitkin ja lasku maaliin. Jalka oli hyvä. Kellotin stravasegmenttiin naisten pohjat. Hyvästä kulusta kertoi myös tasaiset kierrosajat. Yleensä ensimmäisen ja viimeisen kierroksen välillä on 1-2 min eroa, mutta nyt oli vain 30s. Lupaa hyvää ensi viikonlopun SM-kilpailuihin.
Tulevana viikonloppuna puolustan suomenmestarin paitaa niin olympiamatkalla kuin eliminatorissakin. SM-kilpailut ovat tänä vuonna erityisen tärkeät minulle, koska oma seurani, Korson kaiku, toimii järjestäjänä ja pääsen puollustamaan mestaruuksia kotiradallani Korson Vierumäessä. Käy tsekkaamassa radan parhaat palat TÄSTÄ. Vierumäessä ei nousuja ole nimeksikään, mutta ei myöskään palauttavia laskuja. Fyysisesti haastavan radasta tekee pitkät kivikko-juurakko-osuudet sekä rakennetut teknisesti haastavat osuudet, joissa täytyy ajaa voimalla ja jumpata pyörän päällä jatkuvasti.
 |
| Loppuverraa tiimiteltalla |
Vierumäen rata sopii mitä parhaiten 27.5'' renkailla varustetulle, täysijousitetulle pyörälle. Tämä vuosi on ollut minulle sekä pienemmän rengaskoon, että täysijouston osalta ensimmäinen laatuaan. Puolen vuoden ajamisen jälkeen voin sanoa, että vaihto 29'' jäykkäperäisestä pyörästä nykyiseen menopeliin on ollut asia, joka on muuttanut ajamistani ja tekniikkaani enemmän kuin mikään muu tekijä muutamaan vuoteen.
Kun 27.5-pyörät ilmestyivät pari vuotta sitten markkinoille perinteinen lause sen erosta isompaan, 29-tuumaiseen rengaskokoon oli, että 29 rullaa kovempaa helpossa maastossa ja helpottaa ajotekniikkaa, mutta 27.5 kiihtyy nopeammin ja on ketterämpi käsitellä. Ajattelin, että kyseistä eroa ajossa hädintuskin huomaisi... mutta kyllä sen huomasi - ja selkeästi! 27.5-pyörän kiihtyvyydestä ja ketteryydestä on erityisesti hyötyä paljon teknisiä yksityiskohtia ja tiukkoja mutkia sisältävillä poluilla. Esimerkiksi Tanskassa kisaratojen tekninen haaste muodostuu pääosin mutkista sekä lyhyistä ja terävistä nousuista, joissa 27.5-pyörä on selvästi nopeampi 29-pyörään verrattuna. Kisoissa on ollut hauska nähdä, että olen voinut ajaa melko aggressiivista linjaa suoraan sisäkurviin 29-kuskien joutuessa ajamaan paljon loivempia kaaria samalla häviten sekunteja.
 |
| Kisapyöräni: 27.5 Trek Topfuel |
Toinen ajolinjojani suoristanut tekijä on ollut takaiskarin tuleminen mukaan kuvioihin. Vaikka täysijousto tarkoittaa lisää painoa pyörään, ovat täpäreiden painot tulleet muutamassa vuodessa selvästi lähemmäksi jäykkäperäisten pyörien painoa tehden niistä varteenotettavan vaihtoehdon. Lisäksi XCO-radoilla laskujen tekninen vaativuustaso on noussut: maailmancupin kisoja on jopa ratkaistu sillä, että täpärillä on tehty eroa jäykkäperäisellä ajavaan kilpakumppaniin alamäissä. Siksipä yhä useampi maailman kärkikuskeista niin miehissä kuin naisissakin valitsee herkemmin täysijouston allensa. Itse olen tykännyt todella paljon ajaa kilpaa täpärillä. Olen saanut lisää rohkeutta ja vauhtia hyppyreihin ja alamäkeen. Tärkein tekijä on kuitenkin ollut, että selkärankareumastani johtuva selän lihasten totaalijumi kilpailun aikana on jäänyt täysin historiaan. Totaalijumi on syönyt paljon tehoja reisistä: tuskaisia kisapäiviä, jolloin vain toivon, että jumi selässä jossain kohtaa helpottaisi ja jalat alkaisivat sen jälkeen toimimaan, ei ole tällä kaudella ollut.
Pienikokoisena naishenkilönä myös ajoasentoni on parantunut, kun pienemmällä renkaalla varustetun pyörän geometrian täsmää paremmin kehon mittasuhteisiin. Tämän olen huomannut erityisesti ylämäissä, joissa polkeminen on tänä vuonna tuntunut paljon tehokkaammalta. Takaiskarin ansiosta olen lisäksi voinut nostaa satulan korkeutta parilla senttimetrillä jäykkäperäiseen verrattuna, mikä myös tuo lisää tehoja eteenpäin liikkumiseen.
Tulevana viikonloppuna tavoitteenani on uusia molemmat suomenmestaruudet - ei enempää eikä vähempää. Mielenkiinnolla odotan erityisesti lauantain eliminator-kisaa, johon vielä nuoret ja nopeat juniorinaiset tulevat mittaamaan "vanhan ja hitaan" nopeusominaisuuksia. Jännää tulee!
Nähdään Korsossa!
-N
