Viime viikonloppuna hiihdettiin Suomi cupin kolmas viikonloppu Hakunilassa. Oman seuran järjestämä tapahtuma kun kyseessä, oli kiva lähteä viivalle, vaikkakin oma kunto ja kuinka selkävaivat mietitytti ja jännitti aika paljon. Perjanta-lauantai välisenä yönä näin pitkästä aikaa oikein pahinta kilpailuihin liittyvää painajaisuntani: startista myöhästyminen! Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt vaan lauantaiaamuna heräsin viideltä ottamaan päivittäisen kortisoniannokseni (lääkäri määräsi selkäkipuun) ja lähdin puoli kahdeksalta aamulla sauvojen kanssa verryttämään selkää.
Kisapaikalla keli oli kohtuu liukas, kiitos tykkilumen ja suksivalintani oli selkeä: pakkaskelille hiotut kovan alustan sivakat. Ennen starttia olo oli melko löysä. Ehkä otin selän takia verryttelyn vähän liiankin pitkän kaavan mukaan. Kisassa hiihtäminen, kuin olisin lenkillä ollut. Nopeista liikkeistä ei tietoakaan ja kädet ihan makaronia. Silti väliajat ja innokkuus, jolla niitä annettiin, kuulostivat siltä, että ihan hyvin kulkee. Lopussa yritin saada lisää kierroksia hiihtoon, mutta rytminvaihdosta ei näillä nopeusharjoituksilla hirveästi tapahtunut. Maalissa menin toiseksi. Heti takanani tuli muutama kova nainen ja kun he jäivät ajoissa taakseni, ajattelin, etten nyt ihan latumerkki tänään ollut. Lopputulokseeni eli pistesijaan (30.) olen enemmän kuin tyytyväinen näistä lähtökohdista. Kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen välille sijoittuneiden hiihtäjien erot olivat niin pieniä, että hiihtäjien järjestys olisi voinut olla miten päin vain ja hyvällä kunnolla sijoitus 20. joukkoon näyttäisi olevan mahdollista.
Sunnuntaina oli vuorossa vapaan tyylin hiihtoviestit. Olen aina tykännyt hiihtää viestejä ja "syttynyt" niistä hyvin. Olen kova hiihtämään selkiä kiinni ja yleensä olenkin onnistunut nostamaan joukkuetta ankkuriosuudella 2-5 sijaa. Joukkueemme tavoite oli voittaa Espoon hiihtoseuran ykkösjoukkue. Viikko sitten hiihdetty maakuntaviesti, jossa Vantaa jäi niukasti hopealle, antoi viitteitä, että ainakin pystymme antamaan kunnon vastuksen Espoon naisille. Hiidensalon Anna avasi hienosti ja toi meidän ennen Espoota vaihtoon. Kristiina taisteli itselleen huonommalla tyylillä ensimmäisen kierroksen tosi sitkeästi ihan Ernroothin Sirkan takana, mutta joutui vähän luovuttamaan vikalla kierroksella. Minä nostin sijaamme neljällä pykälällä kymmenensiksi, juuri Espoon hiihtoseuran taakse. Eroa jäi lopulta vain noin 40 sekuntia. Seuraava revanssin mahdollisuus on aluemestaruusviestissä helmikuun puolessa välissä, Vaviskaa Espoon naiset! =D
Tämä viikonloppu antoi minulle paljon positiivista energiaa, jaksamista ja uskoa siihen, että
terveysongelmista huolimatta tämä hiihtokausi ei ole vielä menetetty. Kortisonikuurin ansiosta olen voinut pari viikkoa harjoitella suht normaalisti ja aloittaa kilpailemisen. Jos ei nyt enää tule takapakkia, voin vielä saada viritettyä itseni hyvään kuntoon kahden viikon päästä Jämillä hiihdettäviin SM-kisoihin, jossa tarjolla bravuurimatkani 10 kilometriä vapaalla tyylillä.
-N
