Naisten sarjan paras sijoitus Jämin SM-kisoista



 Huh, kyllä taas on saanut viikon verran miettiä, että hiihtääkö vai eikö hiihdä. Tammikuun alussa sain vihdoin lähetteen selän magneettikuvaan. Se oli hyvä asia, sillä syy puoli vuotta kestäneeseen kipuun löytyi. Minulla on alkava selkärankareuma. Magneetin lausuntoa lukiessani ensin tuli järkytys ja epäusko: Oliko urheilut nyt ohi ja onko loppuelämä pelkkää kipua vastaan lääkepöhnässä taistelua. Sitten tuli uhma: Tästähän vielä noustaan ja keväällä hiihdetään kovempaa kuin koskaan. Sitten oli vuorossa epävarmuus: Miten tästä eteenpäin harjoittelun kanssa ja kuinka nopeasti löydetään toimiva lääkitys. Onneksi reumatologi, jolla kävin viikko sitten, omasi kokemusta urheilijoiden reuman hoidosta ja osasi suhtautua tilanteeseeni oikealla tavalla. Ensimmäinen lääkekokeilu käyntiin ja aika HYKSin reumaklinikalle asiantuntevalle proffalle.

Suomicup Hakunilassa antoi paljon uskoa omaan pohjakuntoon ja ehdin saamaan ennen Jämiä pari hyvää harjoitusviikkoa alle. Tunsin olevani hyvässä nousukunnossa. Sitten viime sunnuntaina kurkkuun ilmaantui ikävä limantunne ja yskä. Maanantaina tein vielä rauhallisen pitkän lenkin perinteisellä hienossa pakkaskuutamossa. Onpa muuten kiva, kun pystyy taas käymään kevyesti lipsuttelemassa perinteistä, kun lääkitys on kunnossa. Tiistaina oli pakko pitää lepo ja jättää SM-kisaan valmistava tehoharjoitus väliin, kun köhä vaan paheni. Keskiviikko ja torstai meni toivoessa ja oloa kuulostellessa. Vielä eilen illalla mietin, että nouseeko kuume vai ei ja onko järkevää startata. Lisäksi tietenkin jännitti, kestääkö selkä vitosta pidemmän matkan.

Jämin latu oli oikea työmiehen latu. Varaa repimiseen matkan aikana ei ollut, jos aikoi selvitä maaliin asti. Oma vahvuuteni on aina ollut hyvässä perusvauhdissa. Niinpä taktiikkani oli takoa tasaista vauhtia viimeiseen, lähes kilometrin kestävään nousuosuuteen asti ja siitä avata pellit loppukirille. Ekat puolitoista kilometriä menin rauhassa, sitten aloin hiihtää. Toisella kierroksella pitkät mäet olivat taistelua hiljaa kertyvää happokuormaa vastaan, mutta onnistuin voimien jaossa aika nappiin. Pitkään sain jännittää, mahduinko oikein kahdenkympin sakkiin. Lopputulema 22. sija ei silti harmittanut yhtään, onhan se tähän asti paras sijoitukseni naisten SM-tasolta… ja todella tiukasta kilpailusta, kun kaikkiaan 85 naista hiihti maaliin! Kahdenkympin joukkoon jäi vain seitsemän sekuntia eroa. Se kurotaan kevään pitkien matkojen SM-kisoissa kiinni!

Nyt on oikein hyvä ja helpottunut olo. Voi hyvillä mielin lähteä viikon päästä Pohjois-Italiaan, Madona di Campiglioon nauttimaan kevätauringosta ja hyvästä ruoasta. Seuraava kisastartti on 16-17.2 hiihdettävät aluemestaruuskisat Leppävaarassa.






Latukissa