Sairastelun päälle Pohjoismaiden mestaruuskisoista hopeaa

Suomenmestaruuskisoista on vierähtänyt jo hyvä tovi aikaa. SM-kisojen jälkeen on joka vuosi aina yhtä tyhjä olo. Yksi kauden päätavoitteista on takana ja sen jälkeen pari viikkoa on kiva vain treenailla ja summata siihen astisia kisoja. 

Jäimme Rovaniemeltä viikoksi Keminmaalle sukulaisiin viettämään lomaa. Hellesäissä ei mitään himolenkkejä tullut tehtyä vaan maltillisia 2,5h päiviä lenkkijätskeillä ja palauttavalla uinnilla Kemijoessa höystettynä. Oli sellainen olo, että kaipasi uusia ärsykkeitä. Kuin tilauksesta paikallislehdessä ilmoitettiin, että viikonloppuna järjestetään Kemissä triathlonkisa. No eikun uikkareita ja laseja kaupasta hakemaan, että pääsee kokeilemaan miltä se triathlon parin vuoden tauon jälkeen tuntuu. Ihan hauskaahan se oli (ainakin hetkittäin). Ainakin sai tehtyä hyvän kovemman treenin, mihin muuten tuo + 30 asteen helle ei olisi houkutellut.

Elokuun puolessa välissä pakkasimme jälleen uskollisen Burstnerin ja valmennusjohdon kera Team2020 lipui lautalla Suomenlahden yli ja hurutteli Moraan kisaamaan Ruotsin suurimpaan maastopyörämaratoniin, cyckelvasaan. Kisa-aamu valkeni klo 5.00 aurinkoisena Morassa. Matkalla Säleniin lähtöpaikalle vettä alkoi tulla kuin aisaa ja lämpötila alle 10 astetta. Veryttelyä varten toki oli sadevaatteet mukana, mutta esim. kengänsuojat ja hihat eivät tulleet mukaan, Hurrr!

Kuraisena maalissa.

Lähtö tapahtui pitkään mäkeen, joten alussa oli hyvinkin lämmin ja pääsin kärkinaisten perään sijalle viisi. Sitten lähdettiin huruttamaan loivaan alamäkeen parikymmentä kilsaa. Jossain 15 km kohdalla läpimäriksi kastuneet kengät vetivät jalkaterät jäähän. Ajaminen muuttui tosi hankalaksi, kun ei tuntenut jalkoja yhtään. Sitten vielä piilolasi lipsahti kuran mukana silmästä ulos, enkä enää uskaltanut ajaa riittävän lähellä edellämenevän rengasta, kun en nähnyt mitään toisella silmällä. Neljäkymmentä kilsaa ajaminen oli ihan hanurista.

Kolmekymppiä ennen maalia tulee reitin isoin nousu, jossa viimeinkin sain jalkoihin lämmön päälle ja sykkeen takaisin ylös. Yhtäkkiä virtaa oli melkein muillekin jaettavaksi. Sadekin loppui ja aivot tottui toispuoleiseen näköön. Lensin maaliin, mutta harmillisesti en ehtinyt saada muutamaa helppoa sijaa kiinni, jotka huonolla hetkelläni jouduin päästämään ohitse. Kuitenkin sijoitus pari pykälää viime vuotista parempi ja aika 9 min nopeampi vaikka keli raskaampi, joten ei se nyt ihan huonostikaan mennyt.

Cyckelvasan jälkeen oli tarkoitus kilpailla oman seuran järjestämä Korso XCO, jolle oli ensi kertaa myönnetty kansainvälinen arvo. Harmillisesti jokin pöpö pääsi yllättämään ja jouduin suureksi pettymyksekseni seuraamaan kisaa huoltoalueelta. Seitsemän päivää meni niistäessä ja pienessä kuumeessa. Jouduin tosissani miettimään, uskallanko lähteä Tanskan PM-kisoihin, mutta koska sain antibiootit, joilla kuume laski, pääsin tiimin kanssa matkaan.

Kisarata Koldingissa oli tosi hieno. Oli rock gardeneita, lukuisia korkeita droppeja, mutkaa ja kallistettuja kurveja. Kokoajan radalla tapahtui jotain, eikä keskittymisen herpaantumiselle ollut sijaa. Teknisyyden lisäksi rata haastoi myös fyysisesti. Vaikka Tanska on tasainen maa, pienetkin nousut oli hyödynnetty reitillä tehokkaaksi intervalliksi, joka kilpailussa tuotti noin 900 nousumetriä. Saman verran kuin Rovaniemen SM-kisassa, mutta jaettuna kymmeneen töppyrään.

Rock garden alamäki

Porrasdropin korkeuden mittaus

Ajolinjoja tarkastelemassa

Kisapäivänä oma kunto arvelutti, kun en ehtinyt tehdä kuin kolme lenkkiä sairastelun jälkeen ennen kisaa. Eniten hirvitti se, että naisilla olisi viisi kierrosta matkaa, mikä ennakkolaskelmien mukaan kuraisessa kisassa kestäisi lähemmäs kaksi tuntia. Sain yllättävän hyvän lähtön ja pääsin Tanskan ykköstykin Annika Langvadin ja Sveitsin Natalie Schneitterin peesiin. Annikalta meni rengas heti ekassa alamäessä ja hän joutui jättämään leikin kesken. Seurasin Sveitsiläistä jonkin aikaa, mutta hänen selkänsä alkoi loitota tasaista tahtia. Keuhkoni toimivat hyvin, mutta jaloista puuttui kokonaan voima iskeä isolla tuumalla teräviin nousuihin. Ensimmäisen kierroksen lopulla tanskalainen Helle Haugaard Jessen, jonka kanssa painin kolmossijasta kauden avauskisassa Vardessa, saavutti minut. Ajoimme kahdestaan seuraavat kaksi kierrosta vuorotellen vetäen.

Neljännen kierroksen alussa huoltoon tullessani Tanskan tyttö iski kohteliaasti juuri sillä hetkellä, kun olin ottamassa uutta pulloa. Vaikka sainkin hänet vielä kiinni, voimat eivät enää riittäneet hänen perässään roikkumiseen. Päätin siirtyä varmistamaan, että säilytän podiumsijoituksen maaliin asti. Takana tullut nainen pääsi lopussa pelottavan lähelle, vain 30 sekunnin päähän. Onneksi voimat riittivät vielä viimeisen kierroksen ja maalissa sai tuulettaa Pohjoismaiden mestaruushopeaa ja C1 kategorian kisan kolmossijaa! Oman suorituksen täydensi tiimikaveri Kajsan pronssi N16 sarjassa ja Antt-Jussin 9. sija M-16 sarjassa. Aika kova kokonaistulos Team2020:lle! Iso kiitos viikonlopun kisamenestyksestä menee tiimimme tukijoiden lisäksi huoltojoukoillemme Ismolle, Jarmolle, Pasille ja Vellulle, joiden ansiosta urheilijoiden resurssit voitiin sijoittaa täysin kilpailuun valmistautumiseen.

Seuraavaksi syyskuun puolessa välissä kilpaillaan Hyvinkäällä kauden kolmas Suomessa järjestettävä kansainvälinen XCO-kisa. Sitten onkin enää jäljellä Nordic cupin lopetuskisa Norjassa. Norjan jälkeen on lokakuun alulle varattuna viikon matka Skotlantiin. Monen vuoden haaveilun jälkeen pääsee vihdoinkin oikeasti kokeilemaan noita brittiläisissä maastopyörälehdissä kehuttuja maisemia =).

-N