Syksyn menot

Tänä vuonna syksy meni tavallista nopeammin ja huomaan edellisestä blogikirjoituksesta olevan jo kuukausia aikaa. Paljon on tullut reissattua, tehtyä töitä ja keskityttyä perustreenaamiseen. Joulusta selvittiin ilman suurempaa mässytystä rennoissa merkeissä lomaillen Kemissä ja Tuusulassa. Täysylläpito, kellonympäri nukkuminen ja rikosromaanien lukeminen palautti kiireistä sen verran hyvin, että jaksoin jopa kirjautua blogille ja näpytellä kuulumisia =D.

Maraton SM-kilpailuiden jälkeen olin henkisesti ja fyysisesti aika paketissa ja siirryin viettämään hyvin ansaittua lepokuukautta. Täysin kokonaan en tietenkään malttanut pyörän selästä pysyä pois, sillä syys- ja lokakuussa ajokelit Helsingissä olivat erinomaiset. Lähinnä nautin siitä, että työpäivinä ei tarvinnut kytätä kelloa, että milloin täytyy lähteä treenaamaan, vaan saattoi hyvillä mielin aamuisin nukkua hiukan tavanomaista pidempään ja lähteä töistä tarpeen mukaan vähän myöhempään...hyvällä omalla tunnolla. Viikonloput käytin pitkien ja rauhallisten maastolenkkien tekemiseen.

Lokakuun puolessa välissä käynnistin uuden treenikauden. Aikaisempina vuosina olen mennyt hiihtäjän rytmillä eli pitänyt keväällä pari viikkoa kevyempää ja aloittanut sitten pyöräkauden. Tämä oli nyt eka kerta toisin päin. Muutos oli tarkoitus tehdä jo viime vuonna, mutta selän kipeytyminen sotki kaikki suunnitelmat. Koska viime kausi oli harjoituksellisesti todella sekava, olen mennyt hyvin perinteisen kaavan mukaan: Marraskuun puoliväliin asti olin tekemättä yhtäkään tehoharjoitusta, painottaen peruskestävyyttä. Lisäksi tein pari kertaa viikossa maksimivoimatreenin salilla. Ylävartaloa hiihtokautta ajatellen olen aktivoinut viikottaisella uinnilla, rullahiihdolla ja sauvaköpöttämällä. Sauvakäppäilystä onkin tullut pimeiden ja sateisten aamujen lempitreeni: voi vetää lämpimät sadevaatteet ylle, hupun päähän ja musat korville ja sitten vaan köpöttämään tunniksi ennen töitä. Ei paljoa haittaa vaikka tulisi kissoja ja koiria taivaalta!

Melbourne  iltavalaistuksessa

Marras-joulukuun treenejä on värittänyt työmatkat. Olin ensiksi marraskuun puolessa välissä Euroopan kansanterveyskonferenssissa Brysselissä viikon. Kiva kaupunki, mutta ei urheiluhommia varten. Treenit sisälsi nähtävyysjuoksua ja hotellin pikkuisessa 'fitness roomissa' voimailua. Sitten olin puolitoista viikkoa kotona, ennen kuin suuntasin Australiaan. Australian reissulla tuli monta ekaa kertaa: eka jetlag, eka kerta Aasian ja Australian mantereella, ekat näkemäni koala ja kenguru. Ensimmäinen viikko vietettiin Melbournessa maailman diabeteskonferenssissa. Melbourne oli kiva ja urheilijaystävällinen kaupunki. Juoksureittiä riitti kaupungin läpi virtaavan joen varrella. Siellä juostessa oli mukava seurata, kun koulujen soutujoukkueet treenasivat. Reissun hotellit oli valittu niin, että laadukas salitreeni onnistui. Viikonloppuna pääsin juoksemaan merenrantahiekalla, kun ajoimme Great Ocean Roadia Warrnambooliin tutustumaan paikalliseen yliopistoon. Väitöskirja alkaa pikkuhiljaa olemaan paketissa ja tulevaisuutta silmällä pitäen minulle oli järjestetty pari tutustumista mahdollisista post doc -paikoista.

Koalakarhu pusikossa

Great Ocean Roadin rantamaisemia

Warrnamboolin jälkeen lensimme Melbournesta Sydneyhyn. Siellä oli pari päivää aikaa tutustua kaupunkiin ja sen kuuluisaan surffirantaan, Bondi Beachiin. Sydney kyllä vakuutti kaupunkina. Todella siistiä, paljon pilven piirtäjiä ja kivoja rantamaisemia. Bondi beachilla toisena päivänä vain chillattiin ja toisena tehtiin 2,5h kävely rantaviivaa pitkin. Sydneyssä keli oli huomattavasti kuumempi (30 astetta) kuin Melbournessa (15-20 astetta). Se teki juoksulenkeistä aika tuskaisia. Syke oli sen verran pilvissä jo valmiiksi, että tuli juostua vähän reippaampaa suosiolla. Työmatkojen alettua olen muutenkin ottanut ohjelmaan kerran viikossa vk1-vauhtisen treenin ja vaihtanut maksimivoiman kestovoimaan.

Sydneyn oopperatalo taustalla

Sydney Bridge

Australian reissun jälkeen olin viisi päivää kotona ja avasin hiihtokauden Hakunilan parin kilsan tykillä tuttuun Hakunilatyyliin vesisateessa. Yllätyksekseni pysyin vielä pystyssä, vaikka vapaan rulliin en koskenut koko kesänä. Perjantaina hurautettiin autolla töiden jälkeen Kemiin. Siellä pääsi tekemään muutaman todella hyvän hiihtoreenin: yksi vk1-vk2 vauhtinen lenkki teknisesti hyvää hiihtoa loivaan alamäkeen, yksi 3h pk-lenkki sekä 6x5min tasuritreeni loivaan ylämäkeen. Tästä tää hiihtokausi taas starttaa! Tai ei ehkä sittenkään... Joulupäivänä hakunilassa käydessäni ei ladusta ollut jäljellä kuin jäinen kökkö. Ekat hiihtokisatkin, joihin piti osallistumani, peruuntuivat. Eilen palasin takaisin pyörän päälle ja tein 4,5h kurvailut munkkikaffien kera.

Bondi Beach

Lauantaina onneksi pääsee Itävaltaan hyvin talvisiin maisemiin viikoksi hiihtelemään.


Hauskaa vuoden vaihdetta kaikille!



Noora


Summary in English:

After the marathon XCM national championships, I was very tired both physically and mentally. I had a one month break from training and strarted a new season in the middle of October. because last season was very fragmented, I wanted to have a very traditional start for the training season: I did lots of long and easy mtb rides and maximal power training during October and November. My training hours have varied from 8 to 20 during this autumn.. That is quite good considering the constant rain and darkness in Finland at this time of the year. Bytheway, if you have Suunto sport watch and you are registered to www.movescount.com, you can search: NooraKanerva and start to follow my moves. I upload all my trainings there.

In the end of November and the two first weeks of December I was on a business trips, first in Brussels, Belgium and then in Australia, where I visited Melbourne and its surroundings, and Sydney. Yes, I saw one Koala bear and 15 Kangaroos! =D During these trips my training included mainly running and power training at gym. I had not done running during the summer so I was in very bad running shape at first.. But luckily it improved after couple weeks. I started to do 1-2 brisk runs (10 heart beats over my aerobic treshold) per week and changed the power training program. 

After my trip to Australia, I have continued running a lot since there is no snow in the Southern Finland. We had a 2 km fake snow track for couple weeks but it melted after it rained a LOT during christmas holidays. Yesterday I was back in saddle after 1,5 months break and did 4,5h mtb ride. Next saturday I will head to Austria to do off-piste and XC-skiing. It is going to be a bit scary trip since the avalanche situation at the Alps is very unstable. During last weekend 7 people got killed in an avalanche!! We will see how good we are in avoiding the temptation of powder snow =).

Happy new year 2014!


Noora

Kausi on loppu!

Pistin kauden pakettiin viime viikonloppuna Ylöjärven XCM Sm-kilpailuissa. Hopeaa tuli, mutta ajo ei millään tasolla tyydyttänyt. Ehkä Nuuksion kisa ja sitä edeltänyt kohtuu tehokas viikko edeltävänä oli sittenkin liikaa, kun ei kuudessa päivässä ehtinyt palautua. Elokuulta kertyi mutenkin pidemmältä ajalta rasitusta, mikä saattoi olla osasyy, sillä yleensä palaudun hyvin jo parillakin lepopäivällä. Se ei ollut niinkään harjoitusrasitusta, vaan ennemminkin matkailusta, töistä ja kisoista tullutta väsymystä. Sitten on sekin vaihtoehto, että yksinkertaisesti oli vain huono päivä. 

Odotukset XCM -Sm kisoihin oli korkealla: lähdin taistelemaan voitosta ja olin miettinyt aika paljon ratkaisukohtia viimeisille kilometreille. Oli pettymys huomata, että kisa lipsui huonojen jalkojen takia heti kättelyssä läpi sormien. Huomasin heti startista, että jalat hapottaa pieneenkin nousuun. Kierroksen rimpuilin siinä toivossa, että jalat ja elimistö lämpeää ja alkaa kulkea. Sitä ei tapahtunut. Toinen kierros oli tuskaa ja kolmannen alussa mietin, pääsenkö maaliin asti. Onneksi pääsin (kiitos huoltojoukkojen), ja loppujen lopuksi kolmas kierros meni ihan kohtuullisesti. Yhtä kisaa on turha jäädä surkuttelemaan pidemmäksi aikaa, ja oikeastaan on aika kiva mieli, että nyt pääsee huilaamaan kunnolla. 

Kausi on ollut ylivoimaisesti raskain, mitä minulla on ikinä ollut. Suunnilleen vuosi sitten selkä sanoi sopimuksen irti ja koko syksy oli rikkonainen. Vuodenvaihteessa kun sain vakuutettua lääkärit siitä, että selkäni on ihan oikeasti kipeä, sain vihdoin lääkkeet ja hiihtokausi käynnistyi yllättävän mukavasti. Jämin Sm-kisoissa hiihdin ilman mitään ennakko-odotuksia yleisen sarjan tähän mennessä parhaan sijoitukseni. Siitä tuli innostuttua liikaa ja harjoiteltua helmikuu liian kovaa. Osasyy oli myös liian vahvoilla lääkkeillä, jotka nostivat syketasoja noin 10-20 pykälää korkeammalle. Pääsiäisen jälkeen pitkän matkan Sm-hiihdoissa ei sen vuoksi suuria hurraa-huutoja tarvinnut kajautella. Huhtikuu ja toukokuu meni hissutellessa ja säätäessä pyörää. Norjan lomalla sain oikean suunnan harjoitteluun, kevyemmät kiekot alle, ja Tahkolla sitten kulkikin ihan mukavasti. Sm-ja Pm-kisat olivat ehdottomasti parasta ajoa minulta tänä kesänä kaikin puolin. Uusi Trek Superfly Elite alla ja kunto kohdillaan niin johan lensi! Korso XCO-oli myös teknisesti kauden parasta ajoa minulta. 

Saavutusten top 3 kaudella 2013:

XCO Pm 1.

XCO Sm 2.

XCO Suomen cup kokonaiskisa 1.

Kiitos Pyöräliike Lundbergille, Trekille, Salomonille, sekä seuralleni Korson Kaiulle, jotka osaltaan mahdollistivat nämä suoritukset tänä kesänä!

Seuraavat neljä viikkoa otan ihan rauhassa enkä ajattele harjoittelua. Viikon alussa olin mukavalla työmatkalla Mustiossa, ja lenkkeily on jäänyt vähille. Tänään kävin aamulla vetämässä Helsingin piirin hiihtäjille suoharjoituksen. Tervettä vaihtelua pyörän selässä istumiseen! Parin viikon päähän ilmoittauduin sisäkiipeilykurssille. Kävin viime kesänä jo kalliokiipeilykurssin ja ostin kaikki vehkeet, mutta jotenkin se vain tyssäsi.. nyt otetaan siis uusi yritys, josko ensi kesänä sitten mentäisiin jo isoille vuorille roikkumaan ;).

-Noora

Summary in English:

Last weekend I placed second in the XCM National championships. Even the position was good I was not happy with my performance. I had high expectations and had been preparing for this race a long time so it was a disappointment to realize already in the beginning of the race, that my legs did not want to co-operate. The track was fun but heavy (for Finns): There were lot of technically easy singletracks and skiing tracks, but approximately 2000 vertical meters in the 85 km race. However, as I said it was a struggle for me from the beginning to the end. we did 3 laps and in the beginning of my third lap I thought that I would not make it to the finish... but luckily I did, thanks to my parents who kept providing energy drink and support for me.

I feel quite good now that the season is over. This was the hardest year that I have ever had. One year ago, my back went really bad and there were weeks, when I could not walk. In January, the doctors finally realized that my back really was hurting and I got proper medicine. Skiing season started surprisingly good, and I got little too exited... and spoiled everything by training too hard in February and March. In April I just tried to recover and get on bike. I had three weeks holiday in Norway, where I finally got good direction for my training. After that I did three really good races with my new Trek Superfly Elite: I won Tahko MTB 120 km (biggest XCM race in Finland), was second in XCO Finnish championships, and won the Scandinavian XCO championships! In August, there were lot of stress coming from traveling and work, and I did not have so good results that I would have wanted to..

Top results from season 2013:

XCO Scandinavian championships 1.

XCO Finnish championships 2.

XCO National cup overall 1.

Thanks to Pyöräliike Lundberg, Trek, Salomon, and my cycling club Korson Kaiku who made these achievements possible for me.

I guess this is a good moment to have four weeks brake from training and do all things I usually do not have time to do... for example, to take part in a climbing course =).

-Noora

Elokuun meininkejä

Lahden Sm-kilpailuista lähtien on viikonloput olleet aika tapahtumatäyteisiä. Sm- ja Pm-kisojen jälkeen oli pari treeniviikonloppua, joista toista vietettiin mökillä Hauholla ja toista Kemissä sukuloimassa. Paljon hyvää ruokaa ja reissaamista siis. Viimeiset kaksi viikonloppua menivät Cykelvasassa Ruotsissa ja Korson XCO-radan avajaisissa sekä XCO-cupin finaalikisassa.

Cykelvasa- maratonmaastopyöräkisa järjestettiin viidettä kertaa (vissiin). Kilpailu ajetaan samalla reitillä talvisen Vasaloppet-hiihdon kanssa. Teknisesti erittäin helppo, mutta vauhdikas marakisa kulkee 95 km pieniä hiekka-ja kärrypolkuja sekä latupohjia Sälenistä Moraan. Olipa taas aika setti keskiviikon yötämyöten pakkaamisen jälkeen lähteä torstaina töiden päälle lautalla kohti Ruotsia. Unet eivät olleet kovin makoisat, sillä viereisessä loossissa vietettiin melkoista "hyttielämää" (näin kertoi siellä asustanut mies klo 3:00, kun menin kysymään, voisiko olla edes vähän hiljempaa). Seuraavana päivänä ajeltiin 5,5h Moraan. Ehkä olisi voinut ennustaa, että jos 12000 ihmistä tunkee pikkukylään yhtäaikaa, siitä voi aiheutua ruuhkaa. No, päästiin kuitenkin camping-alueelle loppujen lopuksi. Sitten vähän pyöräremppaa, kauppaan, numeron hakuun ja pienelle verryttelylenkille. Yöllä satoi vettä aikalailla. asuntoauton sisällä kova sade kuulostaa samalta kuin joku räjäyttelisi papattimattoa korvan vieressä, joten eipä hirveästi tarvinnut nukkua sinäkään yönä.

Kuraisena maalissa Morassa (kuva:Tua Paro-Salmela)

Aamulla klo 5:30 ylös. Sade oli loppunut ja näytti tulevan aurinkoinen päivä. jKömmittiin valmennusjohdon (joka on jo vanha konkari sekä cykelvasassa, että vasaloppetissa) kanssa bussiin puoli seitsemältä. Täytyy sanoa, että järjestelyt toimivat erittäin ammattitaitoisesti. Viisi minuuttia meni siitä, kun annoin pyörän miehille, jotka nostivat sen rekkaan, että istuin bussissa matkalla lähtöpaikalle. Perillä pyörä odotti nostettuna telineeseen. Olin varautunut menemään suoraan kakkoslähtökarsinaan pitämään itselleni paikkaa. Lähtöpaikalla selvisi, että kilpasarjan naisille oli varattu oma tila ykköskarsinan loppuosasta. Kiva juttu! Verryttelyä en tehnyt, mutta lähtöpaikan muutoksen ansiosta se olisi ehkä kuitenkin ollut mahdollista. Viivalla oli kaikki Ruotsin kovat naiset Alexandra Engen (olympia nelonen) mukaanlukien. Ajattelin, että sijat 5-10 olisi ehkä realistisia minulle.

Paukusta huomasin, että matkan rasitukset painoi kropassa. Alussa kova vauhti ja iso porukka hirvitti. Miehiä lenteli oikealle ja vasemmalle, pari pahaa kasaa syntyi. Noin 10 km kohdalla sain omasta rytmistä kiinni, kone lämpeni ja uskalsin alkaa ajaa tarpeeksi kiinni edellämenevän renkaassa. Siinä sitä sitten mentiin: roikuttiin edellämenevän renkaassa niin kauan kuin pystyi ja sitten kun tipahti niin jäi roikkumaan seuraavaan ryhmään. Olin aika pitkään sijalla 9-10. 20 km ennen maalia takaa tuli nainen ja ajattelin, että niin vähän matkaa maaliin, että pakko pysyä mukana. Päädyin räjäyttämään jalkani totaalisesti. Menetin siitä toipuessa pari sijaa aivan liian helposti, kun ei vaan pystynyt tekemään mitään. Viimeiset 5 km ryhdistäydyin ja tulin miesporukassa maaliin. Kokonaisuutena teknisesti noin helpolla maratonilla minulta varmaan ihan ok suoritus, mutta parempaankin olisi ollut mahdollisuudet. Ensi vuonna uudestaan!

Valmennusjohto tuli vain 12min perässä maaliin! Paineita ensi vuodelle... (Kuva: Tua Paro-Salmela)

Viime viikon lauantaina oli hieno päivä Korson XCO-radan avajaisissa. Porukkaa kävi arvioilta noin 150 henkeä katsastamassa seuramme työn hedelmän. Oli tosi kiva nähdä niin paljon uusia naamoja, antaa vinkkejä ajotekniikkaan ja nauttia itsekin radasta. Kolmen tunnin pyörimisen jälkeen osasi radan aika hyvin. Seuraavana päivänä sitten vedettiin täysiä. Jalat oli jälleen ihan puhki edellisestä päivästä, mutta onneksi tällä radalla oli tärkeämpää osata ajaa sujuvasti koko rata. Erkaannuin aika nopeasti Jasminista (Kansikas; Team Medilaser), joka valitettavasti joutui keskeyttämään kaaduttuaan yhdessä dropissa. Oma ajo sujui aika tyylipuhtaasti ja mitään teknisiä ongelmia ei Trekin kanssa ollut. Maastossa oli tosi kivasti yleisöä, mikä antoi voimaa. Varsinkin maastopyöräkoululaisten ja "ponnareiden" (mun oma tyttöjenryhmä maastopyöräkoulussa) kannustus nosti hymyn huulille. Voiton bonuksena tuli XCO-cupin kokonaisvoitto, toisena vuonna peräkkäin =).

Korso XCO

Tänä viikonloppuna oli alunperin tarkoitus lähteä Laajasaloon Green race marakisaan, mutta cykelvasasta kipeytynyt jalka muutti suunnitelmia. Jos jalka on kunnossa, käyn ehkä ajamassa Luukin maratonin ennen XCM-Sm kilpailua Tampereella.


-N


Short report:

In mid-August I did the Cyckelvasa race in Sweden. The race is 95 km XC-marathon which follows the same route that the Vasaloppet ski marathon does. It is technically very easy, but fast route that includes mainly gravel road and ski-tracs from Sälen to Mora. The trip to Sweden was quite ruf: after packing until 23 pm in wednesday, we took a ferry to Stocholm after work on thursday. Friday we spent in a caravan (5,5h drive to Mora). I guess, it was predictable that if 12000 people rushes to a small village at once, there might be some traffic jam... however, we managed to get to the camping area, fixed my bike a little bit, went to grocery store, picked up my start number and did a 30min ride in the evening.

Next morning, the wake up was at 5:30. I took a buss to the starting area to Sälen (1h drive). Right from the beginning i felt that my legs were pretty warned up because of all the travelling. The high speed and huge peloton scared the hell out of me in the first k's, but after 10 km I found my own page and riding group, and started to feel quite good. I was in 9-10 place until 80 km. Then one woman catched me and I tried to hang on with her... and ending up to explode my legs totally. I lost couple positions way to easily, because I just could not do anything with my legs. Anyway, I got to the finnish and overall, I think it was quite ok marathon for me... but I could have done it  better. Next year I will give it a new try!

Last weekend we had the opening day of our cycling club's new XCO-track in Korso. That was a very nice happening. About 150 bikers did the whole course. I enjoyed meeting new people, leading groups on the track and riding! Next day we had the final of the national XCO-cup on the new track. I felt, again, quite tired, since I was riding 3 hours in the opening day... but luckily this track was more about how smooth lines you got than the endurance. I won the race, and also got the title of overall XCO-cup victory!

Next target will be the XCM National championships in Tampere after 2 weeks.

-N

Pohjoismaiden mestari

Hyvinkäällä ajettiin sunnuntaina Pohjoismaisista mestaruuksista. Viikko SM-kisojen jälkeen sai olla tarkkana, ettei lössähtänyt hyvänolontunteeseen, kun yhdestä tiukasta paikasta oli selvitty. Olisi niin mieli tehnyt aloittaa muutaman viikon rappiokausi, mutta ei. Piti pysyä ojennuksessa. Maanantain palauttelin ja menin töiden jälkeen pitkille päiväunille. Tiistaina aamulla hiukan juoksin ja iltapäivällä kävin rullahiihtämässä, mikä tarkoittaa käytännössä lepoa jaloille. Keskiviikkona piti tehdä vähän jotain räväyttävämpää. Perus mäkivetojen sijaan päätin tehdä salilla hermottavan jalkatreenin. 6x10x60-70kg räjähtävällä teholla. Toimii! Palautuksien aikana vatsat, selät ja ojentajapunnerrukset. Lopuksi vielä TRX-nauhalla 20min keskivartalorääkki, ja valmista kauraa tulee. Torstaina vedettiin tytsyjen kanssa tosi tekninen 3h piparilenkki Malminkartano-Leppävaara-akselilla. 

Perjantaina käytiin tutustumassa rataan. Aluksi en oikein jostain syystä tykännyt. Rata tuntui jotenkin liian helpolta. Olisin toivonut muutamaa selkeästi teknisesti vaikeaa kohtaa radalle. Kisassa kuitenkin nautin ajamisesta todella paljon ja koin saavani radasta haastetta. Kovalla vauhdilla vedettäessä nopeat ja lyhyet jyrkät nousut ja laskut ja  kivikkopätkät pitivät mielenkiinnon yllä koko puolitoista tuntia. Ei siellä hirveästi ollut aikaa ajatella muuta, kuin eteen aukeavaa polkua. Ajamisen oli oltava jatkuvasti sujuvaa ja virheetöntä. Muuten kyseisellä radalla olisi ottanut takkiin joka kierroksella useita sekunteja. 

Pyörälle tämä rata oli todellinen kestävyystesti. Vaihteita sai näpyttää jatkuvalla syötöllä, ja laskuissa mentiin vanteet soikeina. Pelkäsin kokoajan, että joku osa hajoaa, mutta ei hajonnut! Päinvastoin, pyörä kesti koko rääkin ihan mielettömän hyvin. Aika uskomatonta, kun miettii, että olen ajanut pyörällä vasta pari viikkoa. Huippupeli siis jo syntyjään =).

Kunnonkin puolesta kisa sujui hyvin. Vähän jännitin etukäteen, miten kuuma ilma vaikuttaa suoritukseen. Jalat oli ehkä vähän löysän tuntuiset helteen takia, mutta kyllä ne siitä sitten lähti liikkeelle. Kisan startissa jäin jalkoihin, kun Medilaserin Jasu lähti yllättäen tykinsuusta. Jouduin  ottamaan vähän enemmän happoja, mitä olin suunnitellut, että pääsin kärkeen sekä tehtyä eroa kilpasiskoihin. Tokan kierroksen painoin vielä kovaa ja sitten hakeuduin hyvään omaan ajorytmiin. Eroa tuli silti tasaisesti lisää. Vikalla kierroksella ajoin varman päälle, ettei tulisi tyhmiä välinerikkoja. Maalissa oli hieno tuulettaa voittoa, ja palkintopallilla pääsi suihkuttamaan kuoharia formulatyyliin ;).

Hyvinkäällä oli puitteet kunnossa hienolle kisalle. Harmi, ettei ulkomaisia kuskeja saatu odotetulla tavalla mukaan viivalle, olisi ollut kiva mitata kuntoa kansainvälisellä mittarilla. Enivei, mitalit jaetaan niille, ketkä tulee kisaan ja minulle pohjoismaiden mestaruus on iso juttu. Tämä oli yksi kauden ehdottomista tavoitteistani SM-kisojen ja Tahkon ohella. Nyt on siis kaksi voittoa ja yksi hopea alla. Näistä lähtökohdista on aika hyvä lähteä rakentamaan loppukautta, joka tulee olemaan maraton painotteinen. Seuraavan kerran numerolappu laitetaan pyörään Ruotsin maalla cyckelvasassa.

Kiitos jälleen kerran huoltojoukoille, sekä mahtavalle kannustusjoukolle! Sain ihan hirmuisesti voimaa varsinkin siitä, että meidän maastotyttöjen lenkkiporukka oli tullut paikalle kannustamaan =). 

-N

In English:

Scandinavian Open championships were held last Sunday in Hyvinkää (shouthern Finland). After the National championships (that went really well) I had to be supercareful not to let myself be drafted by the sensation of euphoria. I had to stay focused. After the National champs on Monday, I took a good long nap after work. On tuesday, I did some running and roll-skiing, which basically means a rest day for feet. Wednesday I needed to do something more shocking. I did not want to do a basic interval training at local hill so I went to the gym and did a intensive power excercise for legs (6x10x60-70 kg explosive quats). Works for me! on Thursday we had an awesome technical riding with mountainbike chicks for 3 hours. On Friday, I went to check the race track.

The race day was very hot, and I was a little bit nervous how the temperature (27 celcius degrees) would affect me, since the weather had been cooler during the week (about 15 degrees). In the start, my legs felt tired, but they warmed up quite fast. Jasmin Kansikas (Team Medilazer Specialized) started very fast and I had to work harder than I had planned to gain the leading position and to make some distance to the girls behind. The first 2 laps I pushed full speed. After I had gained 1 minute gap, I relaxed a bit and just kept a good speed on. Still, the gap between me and the others kept growing up to 1 minute and 45 seconds. The last lap I played safe to avoid any stupid crashes. It was an epic feeling to cross the finnish line and spray shampagne in the podium as a new Scandinavian champion =).

I really enjoyed the race track. Even there was not any big climbs, the fast and steep up and downhills with technical rocky sections made the race physically very tuff and kept my mind busy through the whole 1 hour and 28 minute race. The track was also an epic test for my new Trek Superfly. During the race I was sure that some part of the bike (gears or wheels) is going to brake, but it did not! That is quite amazing if you think that I have had the bike only for 2 weeks, which is a very short time to get the bike to work the way you want it to work.

Many thanks to my awesome Team for their support during the race! Next time I will be racing in Cyckelvasan 90 km mtb marathon (Sweden) in the 17th of August.

-N

SM-hopeaa messilästä

Aikamoinen härdelli oli tämän vuotinen Suomenmestaruuksiin valmistautuminen. Kaksi viikkoa ennen kisaa juuri hyvään kisakuntoon saatu Trek varastettiin. Oman varapyöräni ja Pyöräliike Lundbergin nopean toiminnan ansiosta mitään tärkeitä harjoituksia ei jäänyt väliin ja sunnuntaina minulla oli käytössä paras mahdollinen pyörä. Vaikka en onnistunut uusimaan mestaruutta, olen todella tyytyväinen omaan suoritukseeni ja kilpailusta jäi erittäin hyvät muistot. Mestarin paitaa puollustavana minulla oli aika kovat paineet, ja voin rehellisesti myöntää, että jännitin kisaa ainakin kaksi viikkoa etukäteen joka päivä. Syksyn selkäongelmat, kevään ylikunto-ongelmat ja työstressi, kaluston säätö, ja kovat oppikoulut parissa ulkomaisessa kisassa ovat syöneet itseluottamusta. Pakka oli aika sekaisin vielä toukokuun lopulla. Luulenpa, että perustreenien pariin palaaminen oli avain, millä kunto Tahkolle ja SM-kisaan löytyi. 

Moni urheilija varmaan tietää sen tunteen, joka tulee sillä hetkellä, kun kunto ei meinaa millään löytyä, ei meinaa päästä hyvään harjoitusrytmiin, eikä kisoissa tule onnistumisia. Ruoho alkaa näyttämään niin vihreältä aidan toisella puolella. Sitä kyselee ja keskustelee paljon muiden urheilijoiden kanssa, selailee kovien kavereiden blogeilla harjoitusohjelmia etsien jotain, mikä omasta harjoitusohjelmasta puuttuu. Sitten tekee sen ratkaisevan virheen: alkaa käytännössä kokeilemaan harjoituksia, mitä ei ole itse ennen tehnyt, mutta mikä jollakulla muulla on saanut kunnon kohoamaan kohti kattoa. Vielä neljä vuotta sitten minäkin olisin toiminut tänä keväänä juuri näin. Ja lopputulos olisi todennäköisesti ollut täydellinen kunnon ja sitä myötä myös motivaation romahtaminen. Tämän sijaan laitoin kauhallisen jäitä kypärään, luin kilometrin pituisen sähköpostiviestin, jonka valmentajalleni Ismolle olin lähettänyt huhtikuun alussa viimeisten SM-hiihtokisojen jälkeen. Siinä linjasin, mikä tämän hetken kunto on (ylikunnon oireet havaittavissa) ja tein ehdotelman, miten suosta noustaan ylös. Käytännössä linjaus oli, että huhti- ja toukokuussa peruskestävyyspainotus, tehoja vain kisoissa, Kesäkuulta aletaan tekemään tehoja ja voimaa, ja heinäkuun toiselta viikolta aloitetaan SM-kisaan valmistautuminen. Pysyin suunnitelmassa ja se toimi.

Olin ajatellut, että ainakin kuudella kuskilla oli lähtöasetelmalisesti mahdollisuus voittaa kisa. Hyvällä ajolla saattaisin siis voittaa tai olla kuudes. Minulle oli täysi yllätys, että erkaannuimme Sinin kanssa muista jo heti ensimmäisessä mäessä (niinkuin viimekin vuonna). Kuvitelmissani toimin ensimmäiset kierrokset enemmän tarkkailijan roolissa, ehkä kolmantena tai neljäntenä kuskina letkassa. Kun Sini  tokassa nousussa ilmoitti, että muut jää, ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä vetämään. Huomasin, että olin polkuosuudella todella vahva. Trekki vaan lensi yli juurista ja kivistä. Sini jäi kolmella ensimmäisellä kierroksella laskuosuudella 20-30 metriä. Sillä erolla, jos oltaisiin vikalla kierroksella tultu, olisin todennäköisesti pystynyt voittamaan. Mielessäni kävi jo ajatus, että eikai tämä nyt näin helposti ratkea. Olo oli aika mahtava! Neljännellä kierroksella alkoi nousu painaa jaloissa ja Sini otti polun paremmin haltuun. Hän myös varmasti tiesi, että hänen on tiputettava minut ennen kuin mennään viimeistä kertaa polulle, jos mielii voittaa. Heti neljännen kierroksen lopussa hän otti vetovuoron ja nosti vauhtia reippaasti. Laskettelurinteen nousun tulin peesissä irvistäen. Pitkässä nousussa jyrkän osuuden jälkeen en enää pysynyt perässä, vaikka käskytin täysillä happoa pursuilevia reisiäni. En kuitenkaan vielä antanut selkärangan katketa, koska tiesin, että laskuosuudella on vielä mahdollista ajaa Sini kiinni. Laskun jälkeen näin, että Sinillä oli noin 30 sekunnin kaula, enkä enää ehdi kuroa sitä umpeen. Olin kuitenkin niin täynnä hyvää mieltä siitä, miten kisa oli sujunut, että hymyhän siinä vain nousi huulille, kun maalilinja aukesi. 

Mitali SM-karkeloista oli tavoitteeni. Se, että hopea tuli näin upealla voittotaistelulla, oli bonusta. Uskoin, että mestaruuden uusiminen oli mahdollista, mutta toteutuessaan jotain ihan mieletöntä. Vielä siis jäi tavoitteita tuleville vuosille ;). Kiitos vielä maailman parhaalle huoltotiimille ja kaikille kannustajille hienosta kilpailusta. Kiitos Pyöräliike Lundbergille upeasta pyörästä, jota ilman tämä suoritus ei olisi ollut mahdollista. Ensi viikonloppuna otetaan Hyvinkäällä revanssi Pohjoismaisissa mestaruusmittelöissä!

-N

Tahko mtb 120 km Voitto

Varmaan jokaisella ihmisellä on oman elämänsä ja harrastustensa saralla "lista" asioista, joita elämän aikana haluaa tehdä. Minulla sille listalle on ensimmäisen Tahkoreissun jälkeen kuulunut Tahko 120 km matkan ajaminen. Nyt listaan voi siihen kohtaan laittaa ruksin. Mikä sen hienompaa kuin samalla napata voitto hyvällä ajalla tuolta matkalta! Fiilikset ovat aika huipussa. 

Vielä viikko sitten harkitsin vakavasti matkan downgradeamista kuudelle kympille. Kunto ei ollut tuntunut hyvältä pitkään aikaan ja kalustossa on ollut säätämistä riittämiin. Kuluneella viikolla sain kuitenkin muutaman todella hyvän harjoituksen tehtyä. Sain monipuolisuutta voimatreenistä ja rullahiihdosta, sekä kunnon keuhkojen tuuletuksen Paloheinän täyttömäellä. Perjantaina työpäivän ja viimeisten pyörähuoltojen jälkeen päästiin matkaan kohti Tahkoa ja siinä oli sitten kuusi tuntia aikaa virittäytyä 120 km kisafiilikseen. 

Lähdin aika nöyrästi matkaan tarkkaillen kahden edellisen vuoden voittajan, Taija Jäppisen, vauhtia ensimmäiset 5 km. Taijalta sain jo aikaisemmin keväällä neuvon 120 km matkalle: kertaakaan ei saa vetää yli. Tämä teesi mielessä lähdin sitten pitämään vauhtia. Ensimmäisessä kinahmin nousussa taluteltiin polulle tultaessa jyrkin osuus. Halusin päästä ajamaan mäen päällä vapaammin, joten otin hiukan reippaampia askelia talutusjonon ohi. Kokoajan kuulostelin fiilistä reisissä. Huomasin aika nopeasti, että aika oli kullannut muistot Tahkon poluista kahden vuoden takaa. Muistikuvani oli, että reitillä ei juurikaan ollut kiviä.... karua, kun niitä kiviä sitten olikin aika paljon! Kinahmi kakkosella pääsin mukavasti ajamalla jyrkimmän kivikon alkuun ja siitä jonossa taluttaen päälle. Tasaisen kovaa painaessa El Grande tuli ensimmäisellä kierroksella yllättävän nopeasti vastaan ja loppuikin aika nopeasti. Tunsin itseni hyvävoimaiseksi maalialueen huoltopisteelle kurvatessani. Selvisin ensimmäisestä kierroksesta aikaan 3h 20min. 

Toiselle kierrokselle lähdin pitämään samanlaista vauhtia, kuin ensimmäisellä kierroksella. Mielessäni siinti jo selvä seitsemän tunnin aikarajan rikkominen. Pitkissä kisoissa vahvuuteni on aina ollut tasainen vauhdinjako. Ensimmäisellä kierroksella en ikinä ole ollut nopeimpien joukossa, mutta toisella kierroksella tasainen vauhtini on poikinut monta sijaa muiden sipatessa. Alun hiekkatiet menivätkin hyvin, mutta sitten tultiin kinahmin ensimmäisen nousun polun alkuun. Mieli teki liikaa kokeilla ajaa koko matka kinahmin päälle asti. Väkisin yrittäessä menin rikkomaan 120 km kisan tärkeimmän säännön: Älä missään vaiheessa vedä yli. Hapot kuohahti jaloissa ja sen jälkeen seuraavat 20 km oli tuskien taival. Ei jaksanut pitää kivisillä poluilla ajoasentoa kunnossa. Lisäksi kämmenet olivat hiertyneet vereslihalle hanskoista huolimatta ja ohjaustangosta kiinni pitäminen oli kidutusta, varsinkin täryttävissä laskuissa. Päätäkin alkoi särkeä jatkuva kuumuus. Kinahmi kakkosen alkuun oli joku ihana maatilanisäntä tuonut saavillisen "kinahmin kirkasta" - se tunne kun kaataa kauhallisen jääkylmää kaivovettä niskaan +30 asteen helteessä 80 km pyöräilyn jälkeen! Kakkosnousu meni pelkästään jo sen voimalla ylös. Päällä polut tuottivat edelleen tuskaa. 

Maalisuoran fiilistelyä

Kun kinahmilta oltiin päästy toistamiseen alas alkoi lyhyt asvalttiosuus. Mies, joka oli siihen asti peesannut koko toisen kierroksen ystävällisesti tarjoutui vetämään asvalttiosuuden. Se teki todella hyvää jaloille, kun sai peesissä muutaman minuutin pyöritellä ihan kevyesti jalkoja. Sitten huomasin, että 20  viimeistä kilometriä pyörähti käyntiin ja minulla olisi tunti aikaa ehtiä maaliin alle seitsemän tunnin aikarajan. Sain näistä kolmesta tekijästä ison energiaryöpyn ja kovan tsempin päälle. Kolmannen, yli 7 km pitkä nousuosuuden ja El Granden ajoin niin kovaa kuin siinä vaiheessa jaloista lähti yrittäen ehtiä maaliin ennen, kuin tuntilukema vaihtuu. El Granden päällä jouduin toteamaan, että en millään ehdi, mutta silloin olin jo vain todella iloinen siitä, että olin jaksanut painaa viimeiset 20 km tosi kovaa ja muut naiset olivat turvallisen matkan päässä takana: Kohta voisi nostaa kädet ilmaan voiton merkiksi. Oli mahtava fiilis tulla maaliin, kun niin paljon kannustajia oli ottamassa vastaan! Haastatteluiden jälkeen makasin vähän aikaa asvaltilla syömässä suolakurkkuja, että pahaolo menisi ohi. Sitten suihkuun ja pienen huilin jälkeen syömään ja palkinojenjakoseremoniaan. Illalla juhlittiin  kaikkien  suorituksia kaveriporukalla.

Jälkeenpäin olen yllättynyt siitä, miten niin pienellä valmistautumisella kaikki sujui hyvin. Juoma- ja energiahuolto onnistui, ei yhtään rengasrikkoa jaTrekki toimi hyvin. Ainoa tekninen vika oli, että ketjut tipahtivat pari kertaa, mutta siitä selvisi noin kymmenen sekunnin pysähdyksellä. Onnistunut suoritus vaatii aina hyvän kunnon ja hyvän päivän lisäksi hyvää tuuriakin. Tästä on todella hyvä jatkaa muutamalla palauttavalla päivällä ja sen jälkeen valmistavalla harjoitusjaksolla kohti Lahden SM-kisoja. 

-N

Kesäloma

Blogilla on ollut sitten Skins-maratonin hiljaiseloa. Syy siihen hyvin yksinkertainen. Touko-kesäkuun vaihteessa vietin nimittäin ensimmäistä virallista ja palkallista vuosilomaa. Niinkuin moni varmaan tietää, useamman viikon lomallelähtö vaatiin aikamoista ponnistusta työrintamalla (deadlinet, keskeneräisten hommien loppuunsaattaminen, yms). Sellaista, että ilman pidempää lomaa siitä ei hengissä selviäisikään. Koska koko loma meni kotimaan rajojen ja nettiyhteyksien ulkopuolella oli kotirintamallakin sata asiaa, mitkä piti saada hoidettua pois alta ennen loman alkua. Korson kaiku esimerkiksi järjesti maastopyöräradan avajaistilaisuuden 18.5 Vierumäellä. Se oli kiva päivä! Kaikki saatiin järjestykseen ja seikkailuauto starttasi torstaina 23.5 matkaan.

Seikkailuauto

Ensimmäiseksi livuttiin lautalla Ruotsinmaalle, jossa osallistuin Borlängetouriin. Tarkoituksena oli tämän vuoden teeman mukaisesti hakea lisää kokemusta kansainvälisestä vauhdista. Perjantaina ajettiin ensin eliminaattori eli sprinttikisa. Naisten sarjaan oli kaikkiaan ilmoittautunut kahdeksan kilpailijaa. Pääsin perjantaina loppukilpailuun, mutta finaalissa sähläsin startissa klossien kanssa ja jäin erän viimeiseksi. Olin kuitenkin ihan suht tyytyväinen suoritukseen.

Lauantaina oli vuorossa perinteinen XCO-kisa. rata ei suomiteknisessä mielessä ollut vaativa, raskas kylläkin, mutta se sisälti todella paljon tiukkoja, nopeita mutkia, joita en ole liiemmin harjoitellut ajamaan. Se ennen kaikkea kostautui kisassa. Ruotsitytöt aloittivat kovaa. Jäin aika nopeasti kahdesta kärkiporukasta jauhamaan itsekseni rataa. Kirosin jokaista mutkaa ja mielessäni myin (ties monetta kertaa urheilu-urani aikana) vehkeitä sille, joka ensimmäisenä tarjoaa jotain. Jokaisessa mutkassa takkusin oikean vaihteen löytämisen kanssa. Osittain syy, etten yksinkertaisesti rohjennut tulla riittävän kovaa mutkiin, ja toisekseen ei ollut tarpeeksi reittä painaa kammesta isommalla vaihteella. Loppua kohden ajoni parantui ja en lopulta jäänyt kuin kymmenen sekuntia Ida Olsonista, joka on hyvätasoinen kuski kansainvälisesti. Kärkeen eroa tuli kuitenkin hävyttömän paljon. Illalla kiertäessäni sunnuntain rataa, sain hyvän luoton päälle itseeni.

Sunnuntaina tuli sitten lauantaitakin pahemmin pataa. Ei vain reisi riitä ja ns. vitosvaihde puuttuu. Yritin  saada negatiiviset asiat kisan aikana pois mielestä ja nauttia todella hienosta radasta, vaikka vaikeaa oli. Kotiläksy ainakin näistä karkeloista tuli selväksi: Mutkien opettelu ja lisää kampeamisvoimaa reisiin. Näiden teesien kanssa suuntasin Norjaan Stryniin seuraavaksi kahdeksi ja puoleksi viikoksi. Alunperin EM-kisat takaraivossa kutitellen ajattelin, että jos Ruotsissa olisi mennyt hyvin niin Trondheimissä olisi ollut mahdollisuus 2-kategorian kilpailussa lisänäyttöön. Borlängen jälkeen selvää oli, ettei EM-kisoihin tällä kunnolla ole asiaa ja parempi keskittyä kotiläksyjen tekemiseen.

Aamupala vuorilla

Strynissä tarkoituksena oli nauttia monipuolisesti ulkoilmaurheilusta yhdessä maailman hienoimmista ulkoilumaista. En ole ennen käynyt Norjassa, vaikka ajatus on muhinut jo useampia vuosia mielessä. Maisemat ovat todellakin yhtä huikeita, mitä telkkarista on oppinut. Kausikortit kesähiihtokeskukseen Strynfjelletille oli hankittu jo hyvissä ajoin. Noin tuhannessa metrissä vallitsi vielä täysi talvi ja hissillä pääsi about 1500 metriin, josta tehtiin 30 min -1 h mittaisia skinnauksia lähioffeille. Alhaalla oli täysi kesä. Ehdin matkan aikana tehdä 3 hyvää mäkiharjoitusta pyörällä: vaihdellen 5-10 min mittaisia vetoja 50-60 kadenssilla (kampikierrosta/minuutti) loivahkoon ylämäkeen. Mäkeä tuli ajettua toki muutenkin runsaasti pyörällä/suksilla/jalan.

Ensimmäiset päivät meni auringosta nauttien ja viikonlopun kisoista palautuen hiihtohommissa. iltapäivällä ajeltiin Strynin vanhalla tiellä palauttavaa lenkkiä. Ensimmäinen voimaharjoitus tuli keskiviikkona, seuraava viikonloppuna. Lauantaina kelit muuttuivat sateisiksi. Seikkailuautolla liikuttaessa tämä tarkoittaa, että kokoajan on kamat vähän märkänä. Yhden kunnon +5 lämmintä ja vettä kaatamalla -lenkin jälkeen ei tehnyt mieli heti uudestaan kastella ajovaatteita. Käytiin Geirangerissa ihailemassa vuonomaisemaa ja juomassa kahvia pikku kuppioissa. Pari päivää meni aurinkoa kyttäillessä vuorilla pikkulenkkejä tehden, ennen kuin luovutettuun. Kolmas voimatreeni tuli toisen viikon keskiviikkona. Suomalaishiihtelijät suosittelivat Dalsnibban skinnausta. Siihen on kuuemma hyvä yhdistää Geirangerin lautamatka. Lautan toisessa päässä nimittäin oli Devoldin outlet-myymälä. BLING! MITÄ?! Sanoiko joku taikasanan?! Niinhän me merinofanit lähdettiin sitten torstaina skinnaamaan Dalsnibbaa vastapäätä olevalle nyppylälle (640 vertikaalimetriä ja 1h 10 min päälle), otettiin hieno lasku ja ajettiin vuonolautalle. Sitä suosittelen kaikille Geirangerissa vieraileville. Aivan mielettömät maisemat. 

Lunta riittää

Geiranger

Devoldissa shoppailun jälkeen sateen lannistamat mielet oli saatu kirkastettua ja suuntasimme seuraavaksi Loeniin. Se sijaitsee noin 15 km Strynin kylästä. Sieltä löydettiin kiva retkeilyalue, jossa vietettiin pari päivää. Perjantaina lähdettiin huiputtamaan kuuluistaa Skålan vaellusta. Siinä on yhdessä vaellusreitissä eniten vertikaalimetrejä Norjassa (1800m). Jouduttiin 1400 metrissä luovuttamaan, kun lunta oli yksinkertaisesti liikaa ja meillä salomonin kalvottomat kengät jalassa. Olisi ehkä etukäteen voinut laskea 1+1 ja ottaa ne vedenpitävät salomonit mukaan... Jäipähän jotain saavutettavaa ensi kertaankin.  Jokatapauksessa hyvä pitkälenkki. Lauantaina aamulla jalat olivat kohtuullisen arat edellispäivän alamäkihölkästä. Käytiin pyörillä tarkastamassa Kjenndalenin jäätikkö ja mentiin Norjalaistuneiden suomalaisten, Antin ja Sarin, luokse saunomaan. Ennen saunaa Antti esitteli lähipolkujaan pyörällä. Sen jälkeen itsetehdyssä puulämmitteisessä saunassa hyvät löylyt ja grilliruokaa päälle. Balsamia sadesään haavoihin. Sunnuntaina Antti esitteli vielä lisää polkuja ja saunottiinkin vielä vähän lisää. Sitten oli aika siirtyä taas vuorille odottamaan kolmannen viikon alkuun luvattua aurinkoa.

Skålan vaellus

Maananataiaamuna ei sadepilvistä enää ollut tietoa. Skinnattiin Kvitlenovan (1800m) huipulle kaksi kertaa sen päivän aikana ja illalla palauteltiin tuttuun tyyliin jalkoja Strynin vanhalla tiellä. Kyllä se on vaan raskasta touhua kammeta itseään jyrkkää nousua ylös 7 kg molempiin jalkoihin sidottuna ja selässä vielä 5 kg. Ihan puhkinaiseksi vetää kovakuntoisemmankin. Tiistaina käytiin Nukenin suunnalla olevalla seinällä ja tultiin Korta Baksidaa alas, käveltiin takas hiihtokeskukselle ja lähdettiin skinnaamaan taas Kvitlenovalle. Jälleen koko päivä meni ja illalla Sonndalenissa lenkki pyörällä palautukseksi. Keskiviikkona iltapäivällä piti lähteä ajelemaan kohti Tukholmaan, mutta ehdittiin ottaa aurinkoisista keleistä vielä viimeiset irti. Skinnattiin uudestaan Dalsnibban vastainen seinä, tosin nyt vasemmanpuoleinen nyppylä. Nousumetrejä saman 640, mutta vauhti tällä kertaa maltillisempi 1 h 30 min. Ei enää jaksanut mennä pystysuoraa ylös, vaan oli tehtävä muutama z-käännös enemmän. Lasku ei ollut valitettavasti niin hieno kuin viime kerralla. Lumi oli liimaa, vaikka oltiin aikaisin liikenteessä. Sitten pistettiin auto pakettiin ja huruteltiin iltaa vasten Ruotsin puolelle. Torstaina jatkettiin viideltä lähtevään suomenlauttaan.

Antin ja Sarin kotimaisemat

Eilen purettiin ja pestiin seikkailuauto, vietiin Kivistöön säilytykseen, pyöräiltiin (jälleen) sateessa kotiin, pestiin pyykkiä, laitettiin tavarat paikoilleen ja sen jälkeen maattiin X:nä sängyllä. Reissu oli hieno, mutta pitkältä reissulta on vielä hienompaa tulla kotiin. Maanantaina arkeen paluu. Loma on ainakin onnistunut, kun en meinannut muistaa kotiosoitetta pitsaa tilatessa =D. 

Juhannus menee pääosin hyvän ystävän häitä juhliessa, palautuessa tästä reissusta ja valmistautuessa Tahkoon. Ilmoittautuminen 120 km matkalle laitettu sisään. Odotan sitä innolla.

-Noora

Skins mtb maraton

Tänään oli raskas päivä. Raskasta odotinkin, sillä muistin olleeni viime vuonna Skins maratonin kahden kierroksen jälkeen olleeni aika valmista kauraa jatkuvaan tärinään. Tänä vuonna sitten pistettiin kierros lisää (kokonaismatka 70 km), ja se oli tässä kohtaa minulle liikaa. Olen kuitenkin tyytyväinen, että noin väsyneellä ololla selvisin kolmantena maaliin ja johdinkin kilpailua vielä kolmannen kierroksen alkuun. 

Ennen starttia Trekin kanssa

Kilpailun startti ajettiin hyvään tyyliin: auton perästä lähtö ja 2 km siirtymä ajettiin "verryttelynä" kierroksen alkuun, josta tuomari antoi merkin vapaaseen vauhtiin. Huomasin aika nopeasti, että jalka ei ole mitenkään paras. Melko nopeasti erkaannuttiin Niemisen Piian kanssa muista naisista ajamaan kisaa. Pitkiä pätkiä ajettiin niin, että olin ehkä 50-100 metriä Piiaa edellä, näköyhteyden päässä kuitenkin. Välillä sitten huruteltiin ihan peräkkäin. Yritin pysytellä omassa vauhdissa ja pitää kilpailuasetelman poissa päästä. Toisella kierroksella Piian kurottua pieni välimatka kiinni, hän kokeili asvalttiosuudella irtiottoa. Siinä kohtaa minulla oli vielä voimia vastata ja Piia löi pienen rykäyksen jälkeen kammen suoraksi. Sitten tultiin reitin teknisimmälle osuudelle. Piialla oli heikkoja hetkiä ja onnistuin repäisemään yllättävän suuren kaulan itselleni. Ihmettelin hiekkateillä, kun Piiaa ei kuulunut takaa, vaikka ajelin voimia säästellen. Itsellä nimittäin siinä kohtaa alkoi painaa. Kolmannelle kierrokselle lähtiessä huomasin heti ensimmäisellä juuripolulla, etten enää jaksa pitää keskivartalopakettia kasassa. Jäykkäperäisellä kun ajaa, tuon paketin pitää pysyä tiukkana koko kisan, muuten jää kiinni juuriin ja kiviin ja vauhti laskee radikaalisti. Piia oli saanut uusia voimia ja ajoi minut kiinni ennen kolmannen kierroksen puoliväliä. Kellahdin väsyksissäni yhdessä teknisessä pikku nyppylässä kyljelleni ja Piia meni ohi ja laittoi kaasun pohjaan. Varmaan huomasi, että meikästä oli jo mehut loppu =D. Minä jäin räpiköimään väsyneenä kohti maalia. noin 67 kilometrin kohdalla myös viime kaudesta polkuajoaan kehittänyt Virolaisnainen sai minut kiinni. Jäin peesiin ja yritin loppukiriäkin, mutta ei enää irronnut. Maalissa sitten vain heti selkulleen vetämään lukua. Keskisyke päivän reissulla 172, mikä kiitettävä, jos vertaa viime viikonlopun XCO:n keskisykkeeseen 175.

Päivän syke

Kalusto toimi tänään todella hyvin. Vaihdettiin Lundbergilla eilen 38 kokoinen eturatas kokoon 32, Schwalben Racing Ralphit alle ja kavennettiin tanko 70 senttisestä 65 senttiseksi. Lisäksi käänsin jo aiemmin viikolla stemmin nurinpäin, laskin satulaa reilusti ja muutin ohjaustangon kulmaa sporttisemmaksi. Pienilläkin muutoksilla ja säädöillä saa aika paljon parannettua ajotuntumaa, jotka kisassa usein osoittautuu ratkaisevaksi. Nyt, kun vielä saadaan kisakiekot alle, niin pyörästä tulee todella hyvä!

Ainiin! Helatorstain puhdetyönä laskin viime vuoden harjoitustunnit. Aika hyvin täyspäivätyöläiseltä (jolla selkärankareuma vielä kaupan päällisenä):

Moovit 2012-2013 (huom! matka- tai korkeusmittaria ei ole käytössä ja vähäisetkin speksit, mitä niistä löytyy, on arvioituja)

Tarinoi,


Vieläkin juurista ja kivistä tärisevä Noora

Kotimainen kisakausi aukesi voitolla!

Jee! On se vaan kiva voittaa. Varsinkin, kun voitto tulee tiukan kisan jälkeen. Liedossa Turun kupeessa ajettiin siis XCO-cupin avauskilpailu. Aurinko taas suosi tapahtumaa. En ollutkaan aikaisemmin ajanut täällä kisaa. Kisan matkan pituudesta päättelin radan olevan kohtuu tekninen. Ja sitä se todellakin oli! Tuli jumpattua vähän vajaa puolitoista tuntia pyörän päällä niin henkisesti kuin fyysisestikin. keskisyke kisassa 175 ja maksimisykkeet 184. Ei ihan kevyttä kauraa! Reitti oli pääosin pientä polkua, jyrkkiä kallionousuja ja laskuja. Hiekkatietä tai purua oli vain joitain kymmeniä metrejä eli ei hirveästi lepäilty missään kohtaa. Tässä päivän sykekäyrä:

Päivän syke

Heti kisan startista tuntui tosi kivalta ajaa Suomimaastoissa teknistä kikkailua lujaa. Tunsin olevani oman lajini parissa :). Todella hyvään kuntoon talven aikana päässyt Medilazer Teamin Jasmin Kansikas kuitenkin hiillosta 15 sekunnin päästä, joten ei hirveästi ehtinyt jäädä fiilistelemään. Painoin kokoajan kaasu pohjassa, pitäen mielessä, että ajovirheitä ei saa tulla. Reitillä pysymiseen piti myös kiinnittää erityistä huomiota. Merkkausnauhaa oli suht harvassa ja avoimilla kallioilla, joissa ei seivää ajouraa näy, voi helposti kääntyä väärään suuntaan (nim. kokemusta on "riittävästi"). Jatkuvaa huolta aiheutti myös kaluston kestäminen. Kivikoilla ajelu on sellaista rynkytystä, että pyörä kuin pyörä tuntuu hajoavan käsiin. Neljännelle kierrokselle lähdettäessä aloin tehdä eroa Jasminiin. Sitä tulikin kertaheitolla vähän reilu minuutti. Viimeisen kierroksen ajoin varmanpäälle, ajovirheitä ja kalustorikkoja vältellen. Haavereilta vältyttiin ja pyörä toimi loppuun asti erinomaisesti. Myös huolto pelasi loistavasti! Alla huoltomiehen taidonnäytteitä urheilukuvaamisesta.

Kumpi ohittaa kumman?

Tyytyväinen pyöräilijä maalissa

Palkintolasit =D

Seuraava startti Skins maraton Rajamäellä ensi lauantaina.




-Noora

Bike the Rock!

Kisa ei nyt meikäläisen osalta hirmuisesti rokannut, vaikka tapahtuman nimi lupasi paljon. Parin päivän vesisateiden jälkeen rata oli ihan hillitöntä mutavelliä! Luulin, että Briteistä löytyy eniten kuraa maailmasta, mutta se onkin Saksa, missä saa pyörän kuraisimpaan kuntoon. Jos keliä ei ota huomioon, niin kisa meni, niinkuin kauden ensimmäinen kisa uudella pyörällä voi mennä.

Ekaan mutkaan lähdöstä tulin ihan hyvällä sijalla, mutta etuvaihtaja tiputti ketjut, kun vaihdoin mäkeen pienemmälle eturattaalle. No nostin ne nopeasti takaisin ja lähdin hinkkaamaan mäkeä joukon perältä. Klosseissa oli jo muutaman askeleen jälkeen niin paljon kuraa, etteivät kengät kiinnittyneet polkimiin. Great! Eka mäki siis polkimet auki ylös. Lasku olisi ollut kuivallakin kelillä aika paha, joten pieni pelko takapuolessa kaarsin alamäkeen. Kilpasiskot laskettelivat aika jäätävää vauhtia ohi, mutta pannuttivatkin sitten aika rankasti. Eteen kaatuvia, kivusta huutavia ja itkeviä tyttöjä ohitellessani totesin, että otan mielummin rauhassa kuin riskillä. Uudelle kierrokselle lähdettäessä täytyi jalkautua ja juosta pyörän kanssa yksi lyhyt mutamäki ylös. Sitten oli taas klossit ummessa. ja pitkä mäki mentiin toistamiseen kengät irti polkimista. Lisäksi selkä veti tukkoon, kun oli pakko ajaa satulasta koko ajan. Mäen päälle päästessäni olin jo aika kypsä tähän kisaan. Toisella kierroksella laskussa ei onneksi tarvinnut jalkautua ja sain klossit kiinnit. Kolmannella kerralla pitkässä nousussa tunsin vihdoin saavani ajorytmistä kiinni ja kisaaminen muuttui siedettävämmäksi. Pääsin parista tytöstä jopa ohi. Laskun loppuosassa valitettavasti liukastuin ja jouduin taas taistelemaan jalkautumisen jälkeen kengät kiinni polkimiin. starttialueella järjestäjät sitten ohjasivatkin jo sivuun ja kisa oli siinä.

En tiedä, olinko niin hirveän pettynyt, etten saanut ajaa enempää. Kisassa kun ei hirveästi omalla kohdalla tuntunut olevan järkeä. Tämä oli kuitenkin hyvä kokemus, mitä täältä ensisijaisesti lähdinkin hakemaan. Nyt tiedetään, että pyörä sekä kuski vaatii vielä säätöä, ennen kuin hyvä taso saavutetaan.

Viikko saksanmaalla on ollut kauden aloittamisen suhteen kaikin puolin hyvä reissu. Alkuviikon määrälenkeille sattui hienot kesäkelit, ja juuri silloin kun piti alkaa huilia ja palautella kisaa varten, kelitkin viileni ja alkoi sataa vettä. Ohjelmani on treeni/kisareissulla ollut seuraavanlainen:

14.4 sunnuntai. matkustus + 3h iltapyörittely ja ympäristöön tutustuminen Munsingenissä.

Maanantai. 4h 20min porukkalenkki Medilazerin kanssa, pääosin hiekkateitä ja polkuja. Nousua ehkä noin 1800 metriä.

Tiistai. 5h 10min todella rauhassa hiekkateitä ja polkuja, sisältäen Kaksi noin 50 minuutin nousuosuutta. Nousua yhteensä noin 2000 metriä. Lenkin jälkeen siirtyminen Heubachin lähistölle Neuleriin.

Keskiviikko. 4h 45 min todella rauhassa hiekkaa ja asvalttia kohti Heubachin kisakeskusta, jossa yksi kierros kisareittiä. Nousua yhteensä 1800 metriä.

Torstai. 3h pyörittely Heubachiin, jossa kaksi kierrosta kisareittiä. Nousua 1000 metriä.

Perjantai. Lepopäivä. Illalla 30 min jalottelu ja vähän keskivartalojumppaa.

Lauantai. Kilpailuun valmistava pikkulenkki 1h 20min.

Sunnuntai. Aamulla ennen aamupalaa 10 min juoksu. Ennen kisaa 30 min verryttely. Kisassa x kierrosta, johon kului aikaa 1 h 10 min. 

Maanantai. Palauttava lenkki 2 h. Kotimatka.

Joka ilta tuli myös venyteltyä jalat kunnolla. Määrää tuli huomattavasti maltillisemmin kuin viime vuonna Gardalla. Olo on myös sen mukainen. Vaikka yhteismäärä ylittää 20 tuntia ja nousua tuli pitkillä lenkeillä Suomioloihin nähden paljon, eivät jalat ole missään vaiheessa tuntuneet yliväsyneiltä tai jumittuneilta. Huomenna ehdin ennen kotimatkaa käydä aamulla parin tunnin palauttavan lenkin. Sitten pyörä pakettiin ja autolla kohti Frankfurttia.

Seuraavaksi kisakalenterissa on luvassa Suomen XCO-cupin avaus. Sitten toukokuun lopulla menen muutamaksi viikoksi Ruotsi-Norja-akselille ajelemaan. Siellä kisaan ainakin Bourlängetourin ja ehkä myös Norjassa UCI kakkoskategorian kisan. Sitten onkin jo kesäkuun loppu ja Tahko. Saksasta raportoi, Noora

Pyöräkausi alkaa!

Joka vuosi kevät menee aina samalla tavalla: Maaliskuun alussa tehdään suuria suunnitelmia hiihdon suhteen ja asetetaan kovia tavoitteita kauden viimeisiin hiihdon SM-kisoihin. Sitten lumi alkaa sulaa maaliskuun puolessa välissä, lumipolut on vielä parhaimmillaan, aurinko paistaa ja juoksulenkeillä poluilla tulee vastaan maastopyöräporukoita. Ajatukset siirtyykin hiihdon SM-kisoista maastopyöräkauden aloitukseen. Tauot töissä menee pyöräkisoja kalenteriin merkkaillessa. Sitä  pohtii, mihin lämpimään lähtisi viikoksi ajamaan kilometrejä. Hiihtolenkeillä tiirailee, miltä polut näyttää ja onko pyöränrenkaan jälkiä. Tekisi mieli vain ajaa.

Pyöräilijän koti on täynnä pyöriä

Tänä keväänä tuntuu, että nämä ajatukset ovat ajoittain puskeneet entistä voimakkaammin päälle. Viime kesän suomenmestaruus on selvästi lisännyt nälkää ja ajohaluja. Lisäksi Korson kaiun porukan kanssa suunnitellaan virallista XCO-rataa ja kaupungin kanssa neuvottelut maastopyörätapahtumien suunnittelusta ja järjestämisestä käy positiivisessa mielessä kuumana. Korson maraton päätettiin irtaannuttaa maratoncupista ja uusi maratontapahtuma Korso 96 MTB ajetaan 2.6. Siitä tulee hieno tapahtuma! Matkoja on tarjolla 25 kilometristä 60 ja 96 kilometriin. Kisa kulkee tutuissa Mätäkivenmäen maisemissa osittain uudistetulla reitillä. Kisabuffit on tilauksessa ja Pyöräliike Lundberg sekä Trek ovat lähteneet tapahtuman tukijoiksi, joten hyvällä tiellä ollaan. Ilmoittautuminenkin on saatu auki.

Uusia tuulia puhaltaa seuran lisäksi myös omassa pyöräkalustossa. Pyörämessuilla löimme Pyöräliike Lundbergin ja Trekin kanssa kättä päälle yhteistyösopimuksesta. Ensikesän kisatykkini, Trek Superfly, saapui juuri eilen uuteen kotiinsa. Jatkan siis viime vuoden tyyliin jäykkäperäisellä 29 tuuman pyörällä. Kunhan lumet kunnolla sulavat on mielenkiintoista päästä testaamaan uutta kulkupeliä. Onhan siitä jo nelisen vuotta aikaa, kun viimeksi ajoin Trekillä.

Ensi kesälle on ollut tarkoituksena hankkia myös uudet ajokengät ja laittaa kaksi vuotta palvelleet shimanot kiertoon. Messuilla tuli Trekin osastolla sovitettua sitten yksiä Bontragerin ajokenkiä. Voin valehtelematta sanoa, että en ikinä ole pistänyt jalkaani yksiäkään paremmin istuvia jalkineita. Säästyipä kerrankin useita päiviä vievältä ostoskartoitukselta ja sai kertalaakista parhaat mahdolliset matkaan.

Huomenna aamulla lähden Saksaan viikoksi. Siellä ensin viikko treeniä ja kohokohtana HC-kategorian UCI-rankattu kilpailu.

-Noora

Hiihtokausi saatu päätökseen

Kontiolahden kolmeltakympiltä selvitty kunnialla maaliin ja auto rullailee kohti Helsinkiä.

Ehdin ennen tätä kilpailua kahtena edellisenä viikonloppuna tehdä kaksi pidempää tehoharjoitusta, jotka sujuivat suunnitelmien mukaan nousujohteisesti. Lisäksi pääsiäispyhinä tuli tehtyä mahtavia pitkiä lenkkejä ja nautittua auringosta. Kulunut viikko oli sitten vaan palauttelua kolmeakymppiä varten.

Kisa oli ihan positiivinen kokemus. Kymmenen asteen yöpakkanen oli pistänyt ladut rautatie kuntoon eli yleisesti ottaen ei tarvinnut hirveän huolissaan olla suksien luistosta. Salomonit toimivat oikein hyvin koko matkan. Mitä matkan aikana alamäissä tuli vertailtua suksea kisasiskoihin, niin ennemmin tunsin myötätuntoa monen muun luistoa kohtaan kuin omaani. 

Ensimmäinen kuuden kilometrin kierros tuntui helpolta, niinkuin sen pitääkin. Oikeastaan missään vaiheessa ei tuntunut hengityksessä tai väsymyksen puolesta älyttömän pahalle. Vauhtia rajoitti lähinnä jalat, jotka tuntuivat keräävän ikävän paljon happoa mäissä. En uskaltanut nostaa vauhtia, koska pelkäsin, että jalat loppuvat ennen aikojaan. Olisi ehkä pitänyt kuitenkin uskaltaa, sillä tuntui, että maalissa oli voimia vielä jäljellä. Lenkin viimeinen nousu nk "seinänousu" tuli vielä ilman suurempia vaikeuksia ylös ja jaksoin hakata nousun jälkeisen viimeisen tasaisen kilometrin maaliin kovaa. Saavutin esimerkiksi hiihtosuunnistuksen maailmanmestaria, Mervi Pesua, puoli minuuttia viimeisellä kilometrillä... Taisi Mervillä painaa matkanteko Kaisa Variksen peesissä.

Sijoitus ei ollut todellakaan sitä, mitä lähdin hakemaan (39.). Kahdenkympin joukossa tosin ei pahemmin ollut muita, kuin maajoukkuehiihtäjät ja terävin kansallinen ryhmä. Taakse jäi monta hyvää kansallisen tason naista, kelle olen tällä kaudella rehellisesti hävinnyt useampaan kertaan... Eli kait sitä pitää jossain määrin olla tyytyväinen. Olisi voinut mennä paljon huonomminkin, jos selkä tai lääkkeet olisivat alkaneet temppuilla. Kivempi se on tulla hyvävoimaisena maaliin, kuin keskeyttää huonovointisena.

Seuraavaksi sukset menevät huoltovahaukseen ja talvisäilöön. Ensi perjantaina tulee uusi pyörä (siitä lisää ensi viikolla) kotiin ja ensi sunnuntaina lähden Medilazer teamin kanssa Saksaan UCI rankattuun HC-kategorian XCO-kilpailuun. HC-kategorian kisathan ovat seuraava taso maailmancupista, mikä tarkoittaa sitä, että kylmää kyytiä luvassa heti ensimmäisestä pyörästartista lähtien. Tosi hauskaa lähteä ekaa kertaa näin kovatasoiseen kisaan, odotan sitä kovasti. Kiva myös päästä kuivaan maastoon harjoittelemaan viikoksi täältä Suomen lumikeleistä.

Noora

Finlandian jälkipuinti

Viime kirjoituksesta ehti vahingossa vierähtää pari viikkoa. Fiilikset ei Finlandian jälkeen illalla olleet ihan kymppi kirjoittelemaan blogia. Lisäksi oli monia omaa olotilaa koskevia kysymyksiä, mihin halusin ensin vastauksen, ennen kuin teen kisasta analyysiä blogille. 

Finlandia hiihto lähti hyvin liikkeelle. Fiilis aamulla oli tosi jännittynyt, mutta lihaksisto tuntui terävältä. Suksista saatiin liukkaat ja huoltotiimi oli iskussa. Paukusta Alusniemen Sini karkasi odotetusti omaan vauhtiin. Minä jäin letkaan, jossa kamppailtiin naisten sijoituksista 2-6. Vedin ensimmäiselle huoltopaikalle Messilään noin 8 kilometrin verran. Siitä eteenpäin alkoi löytyä muita nais- ja miesvetäjiä ja sain hiihdellä peesissä. Vaikka kaksi ekaa juomahuoltoa meni vähän ohi, syynä liian kiireinen hiihtäjä. En halunnut joutua kuluttamaan energiaa vetämällä letkaa kiinni juomisen takia. Se saattoi jälkeenpäin ajatellen olla virhe. Hätäiltystä ja hermoilusta huolimatta tiesin, että vauhdillisesti oltiin tultu paljon rauhallisemmin kuin kahdessa aikaisemmassa Finlandiassani. Ennakkolaskelmissa pidin siis itseäni vaikeasti lyötävänä, jos tällä kaavalla mennään Heinsuolle asti. 

Sitten kelkka alkoi kääntymään itseä vastaan. Kolmenkympin korvilla alkoi yhtäkkiä pyörryttää. Ei meinannut pysyä pystyssä. Otin vetovuoron, mikä olisi pitänyt jättää käyttämättä. Pyörrytys vain paheni ja lopulta jouduin jättäytymään letkasta Eeva-Mari Oksasen kanssa, jolla oli omat heikot hetkensä meneillään. Eeva-Marin kadotessa takakautta, totesin olevani vielä neljäntejä ja yritin sinnitellä yksikseni eteenpäin toivoen, ettei takaa-ajoporukka pääsisi kantaan kiinni. Kuusi kilometriä ennen maalia alkoi kuitenkin ropista. Neljä naista pääsi suhahtamalla ohitseni juuri ennen Tapanilaa. Siinä kohtaa huoltojoukot näkiessäni mietin sekunnin sadasosan verran, pitäisikö jäädä tähän. En pystynyt sulattamaan ajatusta neljänkymmenen viiden kilometrin taipaleesta ilman sijoitusta, joten päätin vaikka kontata maaliin... eikä viimeiset kilometrit konttaamisesta paljon poikenneetkaan. Maalissa päässä sumeni lopullisesti. Järjestäjät saivat kantaa maalialueelta pois. Istuin pitkän aikaa aidalla. Torjuin ehdotukset punaisen ristin telttaan lähtemisestä. Tunnottomuus käsissä alkoi vaihtua pistelyksi ja maailma taas kirkastua. Elämäni vaikein hiihto oli takana.

Myöhemmin on selitystä omituisiin oireisiin haettu lääkepurkkien kyljestä, labrakokeista ja harjoittelusta. Kisaa edeltävä viikko oli ollut todella kevyt. Väsymyksestä, energiavajeesta tai nestehukasta ei voinut olla kyse. Madonnan matkastakin olisi pitänyt jo palautua. Uusien lääkkeiden sivuoireiksi on merkitty huimaus, käsien puutuminen ja pistely, sekä vaikutus verenpaineeseen. Tällaiset oireet voivat hyvinkin pysyä piilossa normaaleissa päivissä, mutta äärimmäisessä rasituksessa, kuten Finlandia-hiihto, tulla esiin. Veriarvot ovat normaalit. Olen nyt Finlandiasta lähtien ollut pienemmällä annostuksella ja se on näkynyt suorituksissa: Erkylän hiihdoissa olin palannut normitasolleni ja viime viikonloppuna Keräkankarehiihdoissa hiihto tuntui ja oli parempaa kuin koko talvena.

Maanantaina kävin hieronnassa noin kuukauden tauon jälkeen. Sain huomata, että oli todellakin korkea aika raahautua Kajen pyödälle. Olin varpaista hiusrajaa myöten aivan tukossa. Veri virtaa päähän ja jäseniin huomattavasti mukavammin nyt, kun lihakset on jynssätty auki. Tiistaina kävin heittämässä 2,5 tunnin lenkin töiden päälle ja olo oli aivan mielettömän vahva. Olisi voinut hiihtää vaikka kuinka kovaa. Nyt on seuraavaksi kahdeksi viikoksi varattuna enemmän hierontaa, jotta huhtikuun alussa Kontiolahden Sm 30 km kisassa olo olisi yhtä hyväkuntoinen. Sitä odotellessa ehtii tehdä pari hyvää harjoitustakin. 

-Noora