Aikamoinen härdelli oli tämän vuotinen Suomenmestaruuksiin valmistautuminen. Kaksi viikkoa ennen kisaa juuri hyvään kisakuntoon saatu Trek varastettiin. Oman varapyöräni ja Pyöräliike Lundbergin nopean toiminnan ansiosta mitään tärkeitä harjoituksia ei jäänyt väliin ja sunnuntaina minulla oli käytössä paras mahdollinen pyörä. Vaikka en onnistunut uusimaan mestaruutta, olen todella tyytyväinen omaan suoritukseeni ja kilpailusta jäi erittäin hyvät muistot. Mestarin paitaa puollustavana minulla oli aika kovat paineet, ja voin rehellisesti myöntää, että jännitin kisaa ainakin kaksi viikkoa etukäteen joka päivä. Syksyn selkäongelmat, kevään ylikunto-ongelmat ja työstressi, kaluston säätö, ja kovat oppikoulut parissa ulkomaisessa kisassa ovat syöneet itseluottamusta. Pakka oli aika sekaisin vielä toukokuun lopulla. Luulenpa, että perustreenien pariin palaaminen oli avain, millä kunto Tahkolle ja SM-kisaan löytyi.
Moni urheilija varmaan tietää sen tunteen, joka tulee sillä hetkellä, kun kunto ei meinaa millään löytyä, ei meinaa päästä hyvään harjoitusrytmiin, eikä kisoissa tule onnistumisia. Ruoho alkaa näyttämään niin vihreältä aidan toisella puolella. Sitä kyselee ja keskustelee paljon muiden urheilijoiden kanssa, selailee kovien kavereiden blogeilla harjoitusohjelmia etsien jotain, mikä omasta harjoitusohjelmasta puuttuu. Sitten tekee sen ratkaisevan virheen: alkaa käytännössä kokeilemaan harjoituksia, mitä ei ole itse ennen tehnyt, mutta mikä jollakulla muulla on saanut kunnon kohoamaan kohti kattoa. Vielä neljä vuotta sitten minäkin olisin toiminut tänä keväänä juuri näin. Ja lopputulos olisi todennäköisesti ollut täydellinen kunnon ja sitä myötä myös motivaation romahtaminen. Tämän sijaan laitoin kauhallisen jäitä kypärään, luin kilometrin pituisen sähköpostiviestin, jonka valmentajalleni Ismolle olin lähettänyt huhtikuun alussa viimeisten SM-hiihtokisojen jälkeen. Siinä linjasin, mikä tämän hetken kunto on (ylikunnon oireet havaittavissa) ja tein ehdotelman, miten suosta noustaan ylös. Käytännössä linjaus oli, että huhti- ja toukokuussa peruskestävyyspainotus, tehoja vain kisoissa, Kesäkuulta aletaan tekemään tehoja ja voimaa, ja heinäkuun toiselta viikolta aloitetaan SM-kisaan valmistautuminen. Pysyin suunnitelmassa ja se toimi.
Olin ajatellut, että ainakin kuudella kuskilla oli lähtöasetelmalisesti mahdollisuus voittaa kisa. Hyvällä ajolla saattaisin siis voittaa tai olla kuudes. Minulle oli täysi yllätys, että erkaannuimme Sinin kanssa muista jo heti ensimmäisessä mäessä (niinkuin viimekin vuonna). Kuvitelmissani toimin ensimmäiset kierrokset enemmän tarkkailijan roolissa, ehkä kolmantena tai neljäntenä kuskina letkassa. Kun Sini tokassa nousussa ilmoitti, että muut jää, ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä vetämään. Huomasin, että olin polkuosuudella todella vahva. Trekki vaan lensi yli juurista ja kivistä. Sini jäi kolmella ensimmäisellä kierroksella laskuosuudella 20-30 metriä. Sillä erolla, jos oltaisiin vikalla kierroksella tultu, olisin todennäköisesti pystynyt voittamaan. Mielessäni kävi jo ajatus, että eikai tämä nyt näin helposti ratkea. Olo oli aika mahtava! Neljännellä kierroksella alkoi nousu painaa jaloissa ja Sini otti polun paremmin haltuun. Hän myös varmasti tiesi, että hänen on tiputettava minut ennen kuin mennään viimeistä kertaa polulle, jos mielii voittaa. Heti neljännen kierroksen lopussa hän otti vetovuoron ja nosti vauhtia reippaasti. Laskettelurinteen nousun tulin peesissä irvistäen. Pitkässä nousussa jyrkän osuuden jälkeen en enää pysynyt perässä, vaikka käskytin täysillä happoa pursuilevia reisiäni. En kuitenkaan vielä antanut selkärangan katketa, koska tiesin, että laskuosuudella on vielä mahdollista ajaa Sini kiinni. Laskun jälkeen näin, että Sinillä oli noin 30 sekunnin kaula, enkä enää ehdi kuroa sitä umpeen. Olin kuitenkin niin täynnä hyvää mieltä siitä, miten kisa oli sujunut, että hymyhän siinä vain nousi huulille, kun maalilinja aukesi.
Mitali SM-karkeloista oli tavoitteeni. Se, että hopea tuli näin upealla voittotaistelulla, oli bonusta. Uskoin, että mestaruuden uusiminen oli mahdollista, mutta toteutuessaan jotain ihan mieletöntä. Vielä siis jäi tavoitteita tuleville vuosille ;). Kiitos vielä maailman parhaalle huoltotiimille ja kaikille kannustajille hienosta kilpailusta. Kiitos Pyöräliike Lundbergille upeasta pyörästä, jota ilman tämä suoritus ei olisi ollut mahdollista. Ensi viikonloppuna otetaan Hyvinkäällä revanssi Pohjoismaisissa mestaruusmittelöissä!
-N
