Miten kausi 2016 päättyi ja uusi kausi alkoi?

Swecupissa podiumilla

Kausi 2016 olisi voinut päättyä osaltani onnellisesti syyskuun lopulla, kun sijoituin Swecupin Göteborgin osakilpailussa kolmanneksi. Oma kunto tuntui  kuitenkin olevan nousussa, enkä malttanut muiden paikallisten kuskien tavoin päättää mtb-kautta Swecupiin, vaan halusin käydä vielä viimeisen Väst-Götaland cupin kilpailun Huskvarnan lähellä. No, ahneella on kökköinen loppu ja kauteni päättyi kilpailuun, jossa sairastuminen pilasi suorituksen. Tunsin itseni jo edellisenä iltana todella vetämättömäksi. Olin todennäköisesti saanut jonkinasteisen ruokapöpön, sillä ennen kisaa sain ravata ahkerasti pusikossa ja ajamisesta ei tullut mitään, kun jalat olivat velliä. Illalla päälle pauhkahti kunnon kuume. Pöh.

Viimeisen kisan jälkeen Huskvarnassa ei ollut kovinkaan tyytyväinen olo

Kokonaisuutena olen kauteen 2016 melko tyytyväinen. Ne muutokset ja satsaukset, joita viime keväänä tein, antoivat toivotun lisän kisavauhtiin.  Tärkeimpiä muutoksia mielestäni olivat: 1. harjoitusmäärän saaminen takaisin >700h, 2. kuukauden päivät etelässä leirillä 3. hiihtokauden jättäminen lyhyeen ja siirtyminen täysin pyörällä harjoitteluun ennen maaliskuun loppua 4. enemmän kansainvälisiä kisoja 5. täysjousijoustoon siirtyminen. Tärkeää oli myös, että onnistuin pitämään stressitasot matalina koko kevään. Se ei aina ole ihan yksinkertaista, kun kunnianhimoisena ihmisenä haluaa myös suoriutua hyvin työelämässä. Lisäksi tutkijan työ on mielestäni niin mukaansatempaavaa, että harvoin on helppo poistua “normiaikaan” työpöydän äärestä.


Syksyisiä polkuja Göteborgin ympäristössä
Kisakauden jälkeen pidin ohjelmoidusta harjoittelusta kuukauden verran taukoa, jonka aikana pyrin tekemään huoltavia harjoituksia ja valmistamaan kroppaa tulevaan voimaharjoitteluun. Kauteni alkaa yleensä 6 viikon jaksolla, jonka aikana teen viikossa 2-3 kovaa, maksimivoiman kehittämiseen tähtäävää harjoitusta. Harjoituksissa käytän liikkeitä, jotka pystyn suorittamaan puhtaasti 5-8 toistoa mahdollisimman kovilla painoilla: kyykky (reidet/pakarat), maastaveto (selkä/takareidet), pyssykyykky yhdellä jalalla (etureidet/pakarat), ja säärenkoukistus (takareidet), istumaannousu (vatsalihakset). Voimaharjoitteluun olen myös sisällyttänyt vähän nopeusharjoittelua (esim. hypyt ja loikat), ideana, että lihasten hermotus paranisi ja lihasten voimankäyttö olisi sitä kautta tehokkaampaa.



Göteborgissa pyöräilykelit ovat pysyneet melko hyvinä. Lunta ei ole tullut missään vaiheessa ja lämpötila on pääosin ollut yli +5 astetta. Olen ajellut pari 2-2.5h hiekkatielenkkiä viikossa ja juossut 30min-1h lenkkejä 3-4 krt viikossa. Muutaman kerran olen käynyt myös uimassa ja sauvakävelemässä, mutta näitä lajeja on pimeiden iltojen ja pitkien työpäivien takia tullut tehtyä vähemmän, mitä olisin halunnut. 


Työmatkalla Belgradissa, Serbian pääkaupungissa
Marras-joulukuussa en ole ehtinyt viikonloppuisin harjoitella juuri ollenkaan, kun aika on mennyt vieraiden kestitsemiseen ja matkusteluun (mitkä molemmat ovat toki mukavaa puuhaa). Harjoitustuntien tekeminen arkipäivinä on käynyt melko raskaaksi. Varsinkin viimeiset kolme viikkoa ovat olleet todella stressaavat, kun paluu Suomeen on lähestynyt. Nyt on kolmen vuorokauden stressipiikki muuttopakkauksineen ja –siivouksineen saavutettu ja auton nokka osoittaa kohti Lapin lumia.

Viikonloppulomalla Berliinissä, vain 2 viikkoa ennen terrori-iskua




Rentouttavaa joulua ja menestykästä vuotta 2017 kaikille!




23.12.2016

Kauden loppurutistus


Satamassa matkalla Ruotsiin
Elokuun alussa palasin Göteborgiin. Oli aika aloittaa työt kesäloman jälkeen. Kohtuullinen lähtöstressi pukkasi päälle viimeisellä kotiviikolla. Pihaterassin maalaushommat olivat vielä kesken, siivotakin piti ja saada paikat sellaiseen kuntoon, että voisi olla hyvillä mielin pidempään poissa. Pakkauskin vei oman aikansa. Kun vihdoin lauantaina caddy oli pysäköity ruotsinlaivalle ja stressitasot alkoivat laskea, niin eikö joku pöpö käyttänyt tilaisuuden hyväkseen. Ensimmäinen viikko Göteborgissa meni kovassa nuhassa sohvalla maaten ja sitä myöten jäi väliin sramligan osakilpailu Holtenissa. Harmitti. Olin odottanut tuota kisaa ja tunsin olevani hyvässä kunnossa SM-karkeloiden jälkeen. Lisäksi harmitti se, että tämän kisan väliin jääminen tiesi yhteensä kuukauden kisataukoa. Seuraavana viikko sairastelun jälkeen meni täysin kunnon uudelleen etsimiseen ja sitten seuraavan viikonlopun olinkin työmatkalla.

Treenimaastot ja -maisemat kohdallaan Göteborgissa

Syyskauden kisat pääsin avaamaan vasta Huskvarna Mountain Challengessä elokuun lopulla. Oli ihan mukava palata Huskvarnaan, kun kevään EM-kilpailuista oli jäänyt hyvät muistot. Rataa oli kansallista kilpailua varten helpotettu, mutta silti sai nousta laskettelurinnettä pystysuoraan ihan riittävästi. Naisissa oli Ruotsin mittapuulla heikko osanotto, mutta vertailukohtaa ainakin riitti Alexandra Engenin (eliminatorin maailmanmestari ja maailmancupin top-3 sijoituksia muutaman vuoden takaa, Lontoon olympialaisten 4.) ollessa mukana. Omassa ajossa näkyi ja tuntui karusti sairastelu sekä kuukauden kilpailemattomuus. Vaikka olen ajanut maastossa, se että ei ole ajanut kisavauhtia maastossa teki kaikesta teknisestä suorittamisesta tönkköä. Mutkiin tuli jarruteltua liikaa, alamäessä puuttui rentous ja yleisestikin sellainen flow- meininki oli tipotiessään kaksi ekaa kierrosta. Kolmannella alkoi jo vähän olkapäistä jännitys helpottamaan ja rystysiin väri palautumaan, kun ei puristanut täysillä jarrukahvoista joka alamäessä. Ei todellakaan mikään paras kisa, mutta olin ihan iloinen, että pääsin taas kisailun makuun... enkä töppäillyt pahemmin.


Husqvarna Mountain Challenge 

Huskvarnan jälkeen tavoite treeneissä oli aika selkeä: maastoajoa ja etenkin kovaa ajamista maastossa, jotta olo rentoutuisi. Kahden viikon päästä piti olla syyskauden parhaassa kunnossa XCO:n Pohjoismaisissa mestaruuksissa. PM-kisat olivat tänä vuonna Tanskassa, Vejlessä. Tiimikaveri Kajsa saapui perjantaina junalla Göteborgiin ja jatkoimme huoltajan kera matkaa lauantaina kohti Tanskaa. Perillä totesimme saapuneemme Tanskan vuoristoon: Rata oli yllättävän mäkinen. Noin viiden kilometrin kierrokselle kertyi 180 metriä nousua, huh. Eikä mitään loivaa, vaan sellaista "peppu satulan kärkeen, nenä ohjaustankoon ja kevyin vaihde päälle" nousuja.  Nousujen hyvä puoli on se, että radalla oli myös suht pitkiä laskuja. Paikallisen pyöräseuran puuhamiehet olivat viettäneet päivän jos toisenkin kärräillessään kivituhkaa lähes koko 5km radan pituudelta ja askarrellessaan droppeja ja bermejä, jotta pyöräilijöillä olisi hauskaa.


Podiumilla
Naisten elite-sarjaan oli ilmoittautunut 18 nimeä. Ennakolta kovimmat kuskit olivat Ruotsin Alexandra Engen, Linn Gustafsson (viikko sitten U23-sarjan maailmancupissa 14.), ja Norjan Elisabeth Sveum (EM 20.). Elisabeth ei loppujen lopuksi ilmestynyt viivalle, mikä avasi pronssitaistelun minulle ja tukulle kanssani suht tasavertaista vauhtia ajavalle kuskille. Kisasta muodostuikin yksi kauden jännittävimmistä. Alexandra ja Linn menivät omia menojaan heti paukusta, mutta seuraavassa ryhmässä olinkin sitten minä Norjalaisen Ingrid Jakobsenin kanssa kahdestaan ajamassa pronssinkiilto silmissä. Kaksi ensimmäistä kierrosta menimme vuorovedolla. Kolmannella kierroksella takaa tuli yksi tanskalainen kiinni. Lähdin irtiottoon, kun Ingrid alkoi hyytymään. Tanskalainen seurasi ja nykäisi hetken kuluttua uudestaan. Yritin hetken vastata, mutta totesin, että parempi pitää oma vauhti. Sitten tuli toinen tanskalainen hurjaa vauhtia takaa kiinni. Hänen kyytiinsä pystyin liimautumaan. Myös uutta virtaa jostain saanut Ingrid liittyi ryhmäämme hetkeksi, mutta tippui uudestaan, kun tanskalaisen kanssa lähdimme ajamaan hänen seurakaveriaan kiinni, joka nitkutti 15 sekuntia meidän edellämme. Jyrkimmissä ylämäissä en enää neljännellä kierroksella pysynyt hänen mukanaan ja jättäydyin taas omaan vauhtiini. Ingrid ajoi minut jälleen kiinni, nyt selvästikin uutta virtaa jostain saaneena. 

Vielä kiinni pronssissa
Viidennen eli viimeisen kierroksen alkaessa tanskalaiset eivät olleet kaukana ja aloimme saavuttaa heitä. Sitten ensimmäisessä ylämäessä, kapealla jyrkänteellä sijainneessa teknisessä kohdassa etupyöräni lipsahti jyrkänteen yli. Siinä hapokkailla jaloilla sählätessä meni sen verran aikaa, että Ingrid ehti karkuun. Selkärankani taittui siinä kohtaa, kun näin hänen saavuttaneen tanskalaiskaksikon - tiesin, että en pysty ajamaan kolmikkoa yksin enää kiinni. Ajelin siis oma vauhtia turvallisesti kuudennella sijalla maaliin. Sijoitus ei nostattanut kovin suuria onnentunteita, kun mahdollisuudet oli paljon parempaan. Kotimatkalla asiaa pureskeltuani totesin kuitenkin, että vaikka tulos jäi tekemättä voin ehkä olla tyytyväinen siitä, että onnistuin saamaan kunnon ja ajotekniikan elokuun kisatauon jälkeen ihan hyvälle tasolle PM-kilpailua varten. 


Nyt on viikko palauduttu PM-kisasta ja huomenna taas uusi koitos edessä. Pääsen ajamaan "kotiradallani" täällä Göteborgissa Swecupin kilpailun, joka on samalla UCI 3 kategorian kilpailu. Hyvä kilpailu jälleen tiedossa, kun mukana edellisviikonlopun kärkikaksikko. Tämän jälkeen onkin sitten enää kauden päätöskisa jäljellä kahden viikon päästä.


-N


17.9.2016



Resepti kauden päätavoitteeseen

Yhdestä kauden tärkeimmästä kisaviikonlopusta, maastopyöräilyn olympiamatkan (XCO) ja sprintin eli eliminaattorin (XCE), on nyt viikon verran aikaa. Nimesin viime kirjoituksessani tavoitteekseni voiton molemmilla matkoilla... ja siihen myös ylsin! Ei siis voi olla kuin tyytyväinen. 

Eliminaattoria jännitin yllätyksekseni enemmän, mitä XCO:ta. XCE:n suoritus kestää vain pari minuuttia ja kaikki tapahtuu nopeasti: mitä tahansa voi käydä, kun usea kuski punkee täysillä yhtäaikaa kapealle polulle. On siis henkisesti valmistauduttava esim. siihen, että lähtö epäonnistuu ja joudun huonoihin asetelmiin heti kättelyssä. Korson radalla lähtösuora ratkaisee käytännössä melkein koko kisan. Jos ei ekalle polulle pääse ensimmäisenä, ohitusmahdollisuudet ovat tiukassa. En ole kovin nopea starttaaja, joten olin hermostunut. 

XCE:ssä polulla toisena valmiina ohitusyritykseen (kuva: Tarja Kivirinta)

Niinhän siinä lähdössä kävi, että Meiju Salmela kiri lähtösuoran pään kurviin nopeiten ja pääsi ensimmäisenä polulle. Minä seurasin toisena. Onneksi olin miettinyt tilanteen varalta taktiikan, jonka yllätyksekseni myös pystyin toteuttamaan: Ensimmäinen polku on sen verran leveää kalliobaanaa, että ohitus on mahdollinen, jos on hereillä ja nopea. Kiihdytin ensimmäisestä kurvista kallion päälle noustessa Meijun rinnalle, kalliolta alaspäin laskettaessa ajoin riskillä puoliksi varvikossa (siellä olisi voinut olla piilossa kohtalokas kivi) jättäen jarrutuksen viime tippaan niin, että olin eturenkaan mitan verran Meijua edellä, minkä jälkeen ensimmäisen oikeudella valitsin röyhkeästi ajolinjani kurviin, blokaten Meijun kakkoseksi. Tämän jälkeen tiesin klaaraavani lopun. Keskityin kontrolloimaan vauhtia niin, että pidin piikkipaikan, mutta säästin mahdollisimman paljon voimia sunnuntain kisaan.

XCE loppusuoran rutistus (kuva: Tarja Kivirinta)

Sunnuntaina tunsin oloni hieman liian löysäksi. En usko, että se johtui niinkään XCE:stä, koska vedot eivät olleet pitkiä, vaan enemmänkin muutaman päivän kestäneestä kisajännityksestä. XCO:n startissa päätin ottaa alun suht rennosti ja varmistaa vain, että menen polulle ensimmäisenä. Näin tapahtui. Olo polulla ei ollut yhtään normaali: hengitys oli (jännityksestä johtuen) tosi pinnallista ja jaloista ei tuntunut löytyvän voimaa. Juniorivuosina olisin mennyt tästä olotilasta paniikkiin, varsinkin, kun Meiju pystyi ekan puoli kierrosta suht helponnäköisesti peesissä. Kokemusta kisoista ja jos jonkinlaisista olotiloista on sen verran, että yritin siirtää keskittymiseni vahvuuteeni eli teknisesti puhtaaseen ja nopeaan ajoon. Tämä alkoi radan vaikeimmalla osuudella purra ja sain hajuraon aikaiseksi. 

Kärkikaksikko XCO:n starttikierroksella (kuva: Tarja Kivirinta)

Jatkoin tekniikkaani keskittymistä ja yritin lyhyissä alamäissä saada hengitystä tasaantumaan ja hiekkateillä jalat pyörimään. Kolmannella kierroksella olo alkoi helpottua ja eroa Meijuun oli jo pari minuuttia. Sitten menin eräässä dropissa, jonka alastulon tiedän takarenkaalle vaaralliseksi, hyppäämään ja eikös se kolahtanut vanteelle! Vähän matkaa ajettuani alkoi takarengas tuntua tyhjältä. Tiesin, että jos renkas tyhjenee ajokelvottomaksi niin sitten on kiire huoltoalueelle! Ajelin neljännen kierroksen pahimmat polut varovaisesti takarengasta tunnustellen. Renkaan tilanne stabiloitui ja huoltopaikalle tullessani uskalsin jatkaa samalla takarenkaalla varovaista ajoa loppuun asti. Rengas kesti ja maalissa sai tuulettaa helpottuneena! Kotona tarkastelin rengasta. Pienen pieni, terävä kivi oli mennyt läpi pintakuviosta, mutta paikkauslitku oli tukkinut ilmavuodon ajon aikana... huh, mikä tuuri!

Tuplamestari kiittää: pyöräliike Lundberg, Trek, Bontrager, Bliz eyewear, Trimtex, High5 nutrition, Hydrapak, Shimano, Schwalbe varusteista; KSBR, Paslode sekä Husqvarna kisojen ja harjoitusreissujen tuesta; sekä Kari Rissanen & Hieronnan Aika lihashuollosta. Kiitos myös huoltojoukoille, tiimille ja kannustajille, olette korvaamattomia!!

Vaikka onnistuminen tärkeissä kisoissa on pohjimmiltaan perua pidempiaikaisesta harjoittelusta, viimeisten viikkojen treenillä voi saada itsestään esiin vielä yhden lisävaihteen, tai pilata hyvän kunnon totaalisesti. Olen ensimmäisen mestaruuteni (v. 2012) jälkeen noudattanut suunnilleen samaa valmistautumiskaavaa ennen kaikkia tärkeitä kilpailuita. Ellei mitään suurempia ongelmia ole ollut (esim. sairastamista pohjalla) resepti on tuottanut tulosta joka kerta. Valmistautuminen kestää noin 2 viikkoa vähän riippuen, miten tärkeää kisaa edeltävinä viikonloppuina on muita kilpailuita. Kyseessä on sarja harjoitteita, joka toistetaan vähintään kaksi kertaa ennen päätavoitetta. Resepti on seuraava:

Lyhyt teho (anaerobinen kynnys - maksimi, 4-6 krt 2-3 min vedot)
Pitkä teho (vauhtikestävyys- anaerobinenkynnys, 3-4 krt 15 min vedot)
Pitkä rauhallinen lenkki (peruskestävyys 1 alue tai jopa alle sen, 3-5h)
Lepopäivä
Lepopäivä / lyhyt normilenkki (1.5-2h pk1-2 alueella lenkkeilyä)

Tämän kesän kisakalenterin takia en ihan täysin pysynyt tässä formaatissa. Valkeakosken jälkeen tiistaina 11.7 tein ensimmäisen lyhyen tehon. Tein vedot tosi lyhkäsinä, koska edellisestä kisasta oli niin vähän aikaa (10krt 45s täysillä 1min palautuksella). Keskiviikkona ajoin Korson radalla pitkänä tehona isojen poikien perässä pari kierrosta. Torstaina ajoin hissunkissun pari tuntia helppoa maastoa. Perjantaina lepo ja lauantaina olikin sitten Cycli XCO Seinäjoella. Sunnuntaina pieni 1.5h palauttava. Maanantain meni autossa istuessa Kemistä kotiin. Tiistaina lyhyt teho ja keskiviikkona pitkä teho taas radalla. Torstai ja perjantain lepäilyä ennen viikonlopun H-hetkeä.

kuva: Tarja Kivirinta

SM-kisojen jälkeisellä viikolla olen tehnyt vain huoltavia harjoituksia palautuakseni viimeisen neljän viikon kisoista. Toteutin erään pitkäaikaistavoitteeni ja käytin yhden lomapäivän reitti2000 kiertämiseen retkeilymeiningillä... hieno päivä! Muuten aika meni pihaterassia maalatessa ja pakatessa: lauantaina oli aika ahtaa tavarat autoon ja ajaa Tukholman lautalle. Loma on ohi ja palasin sorvin ääreen Göteborgin yliopistolle. Kisakauteni jatkuu siis Ruotsinmaalla. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus ajaa Tanskassa Sramligan UCI 2 kategorian kilpailu, mutta matkaflunssa pukkasi päälle ja joudun pitämään ainakin harjoittelusta taukoa muutaman ylimääräisen päivän. Toivottavasti pääsen viivalle sunnuntaina!



-N





Tekijä, joka mullisti ajotekniikkani

Tahkon jälkeen ajoin kaksi Suomen XCO Cupin kilpailua. Ensimmäinen kilpailu oli Valkeakoskella Medilaser weekendin XCO-kisa. Toinen Seinäjoella järjestetty Cycli XCO. Molemmista tuli voitto. Molemmissa oli myös erittäin mukavat radat. Valkeakosken radalla olen kilpaillut jo pari kertaa aikaisemminkin. Tykkään Valkeakosken radassa erityisesti siitä, että se on selkeä: neljä hyvää nousua latupohjaa ja helppoja polkuja seuraillen, joita seuraa teknisesti haastavat laskut DH-rännejä pitkin. Täydellinen yhdistelmä.

Naisten lähdössä rento tunnelma Valkeakoskella

Seinäjoella en ollut aikaisemmin kilpaillut, mutta rata yllätti erittäin positiivisesti. En ehtinyt kovinkaan perusteellisesti linjoja hioa aamulla ennen starttia. Ensin noustiin laskettelurinnettä puoleen väliin asti ylös, sitten siirryttiin polulle, jossa alkoi stravasegmentiksi merkitty, kuraisella kelillä melko haastava, juurakko ja kivikko pätkä. Noin kahden kilometrin polkujumpan jälkeen siirryttiin takaisin ulkoiluväylälle hetkeksi ja sitten lähdettiin seuraamaan helppoa savipolkua pitkin serpenttiininousua laskettelurinteen päälle. Nousun päältä alas osittain DH-ränniä ja sitten vielä loppunousu kuraista laskettelurinnettä pitkin ja lasku maaliin. Jalka oli hyvä. Kellotin stravasegmenttiin naisten pohjat. Hyvästä kulusta kertoi myös tasaiset kierrosajat. Yleensä ensimmäisen ja viimeisen kierroksen välillä on 1-2 min eroa, mutta nyt oli vain 30s. Lupaa hyvää ensi viikonlopun SM-kilpailuihin.



Tulevana viikonloppuna puolustan suomenmestarin paitaa niin olympiamatkalla kuin eliminatorissakin. SM-kilpailut ovat tänä vuonna erityisen tärkeät minulle, koska oma seurani, Korson kaiku, toimii järjestäjänä ja pääsen puollustamaan mestaruuksia kotiradallani Korson Vierumäessä. Käy tsekkaamassa radan parhaat palat TÄSTÄ. Vierumäessä ei nousuja ole nimeksikään, mutta ei myöskään palauttavia laskuja. Fyysisesti haastavan radasta tekee pitkät kivikko-juurakko-osuudet sekä rakennetut teknisesti haastavat osuudet, joissa täytyy ajaa voimalla ja jumpata pyörän päällä jatkuvasti. 

Loppuverraa tiimiteltalla

Vierumäen rata sopii mitä parhaiten 27.5'' renkailla varustetulle, täysijousitetulle pyörälle. Tämä vuosi on ollut minulle sekä pienemmän rengaskoon, että täysijouston osalta ensimmäinen laatuaan. Puolen vuoden ajamisen jälkeen voin sanoa, että vaihto 29'' jäykkäperäisestä pyörästä nykyiseen menopeliin on ollut asia, joka on muuttanut ajamistani ja tekniikkaani enemmän kuin mikään muu tekijä muutamaan vuoteen. 

Kun 27.5-pyörät ilmestyivät pari vuotta sitten markkinoille perinteinen lause sen erosta isompaan, 29-tuumaiseen rengaskokoon oli, että 29 rullaa kovempaa helpossa maastossa ja helpottaa ajotekniikkaa, mutta 27.5 kiihtyy nopeammin ja on ketterämpi käsitellä. Ajattelin, että kyseistä eroa ajossa hädintuskin huomaisi... mutta kyllä sen huomasi - ja selkeästi! 27.5-pyörän kiihtyvyydestä ja ketteryydestä on erityisesti hyötyä paljon teknisiä yksityiskohtia ja tiukkoja mutkia sisältävillä poluilla. Esimerkiksi Tanskassa kisaratojen tekninen haaste muodostuu pääosin mutkista sekä lyhyistä ja terävistä nousuista, joissa 27.5-pyörä on selvästi nopeampi 29-pyörään verrattuna. Kisoissa on ollut hauska nähdä, että olen voinut ajaa melko aggressiivista linjaa suoraan sisäkurviin 29-kuskien joutuessa ajamaan paljon loivempia kaaria samalla häviten sekunteja. 

Kisapyöräni: 27.5 Trek Topfuel

Toinen ajolinjojani suoristanut tekijä on ollut takaiskarin tuleminen mukaan kuvioihin. Vaikka täysijousto tarkoittaa lisää painoa pyörään, ovat täpäreiden painot tulleet muutamassa vuodessa selvästi lähemmäksi jäykkäperäisten pyörien painoa tehden niistä varteenotettavan vaihtoehdon. Lisäksi XCO-radoilla laskujen tekninen vaativuustaso on noussut: maailmancupin kisoja on jopa ratkaistu sillä, että täpärillä on tehty eroa jäykkäperäisellä ajavaan kilpakumppaniin alamäissä. Siksipä yhä useampi maailman kärkikuskeista niin miehissä kuin naisissakin valitsee herkemmin täysijouston allensa. Itse olen tykännyt todella paljon ajaa kilpaa täpärillä. Olen saanut lisää rohkeutta ja vauhtia hyppyreihin ja alamäkeen. Tärkein tekijä on kuitenkin ollut, että selkärankareumastani johtuva selän lihasten totaalijumi kilpailun aikana on jäänyt täysin historiaan. Totaalijumi on syönyt paljon tehoja reisistä: tuskaisia kisapäiviä, jolloin vain toivon, että jumi selässä jossain kohtaa helpottaisi ja jalat alkaisivat sen jälkeen toimimaan, ei ole tällä kaudella ollut.



Pienikokoisena naishenkilönä myös ajoasentoni on parantunut, kun pienemmällä renkaalla varustetun pyörän geometrian täsmää paremmin kehon mittasuhteisiin. Tämän olen huomannut erityisesti ylämäissä, joissa polkeminen on tänä vuonna tuntunut paljon tehokkaammalta. Takaiskarin ansiosta olen lisäksi voinut nostaa satulan korkeutta parilla senttimetrillä jäykkäperäiseen verrattuna, mikä myös tuo lisää tehoja eteenpäin liikkumiseen. 

Tulevana viikonloppuna tavoitteenani on uusia molemmat suomenmestaruudet - ei enempää eikä vähempää. Mielenkiinnolla odotan erityisesti lauantain eliminator-kisaa, johon vielä nuoret ja nopeat juniorinaiset tulevat mittaamaan "vanhan ja hitaan" nopeusominaisuuksia. Jännää tulee!



Nähdään Korsossa!


-N






Tahko MTB:n 60km voitto reittiennätyksellä


Borlängetourin kakkosetappi (photo: Alina Johansson's mamma)

Kevät Göteborgissa suorastaan lensi. EM-kilpailuiden jälkeen ajoin Vårgårdassa UCI1 kategorian kilpailun, joka meni melkoisen penkin alle reissu- ja muuttoväsymyksen vuoksi. Siitä seuraavana viikonloppuna Borlängetourilta, joka on yksi Swecupin osakilpailu, nappasin 2. sijan, mutta ajo ei ollut parasta mahdollista, koska olin hiukan kipeänä.

Aika-ajoetapin startti Borlängetourilla

Borlängen jälkeen olen pitänyt hiukan kilpailutaukoa ja rakentanut kuntoa kauden kakkososaan. Kisatauko alkoi hyvällä treeniviikko Norjan Strynissä. Sen jälkeen tuli urheilussa ylipäätänsä muutama päivä taukoa, kun istuskelin viikonpäivät Euroopan lihavuuskongressissa. Kongressin päätteeksi matkasin pummailutyyliin Tanskan sramligan kisaan. Olin yksin liikenteessä autolla. Ajoin 8h Göteborgista Tanskan länsirannikolle ja punkkasin pari yötä auton takakontissa... onneksi on iso auto ja aurinkoiset kesäkelit =D. Kisasta ei jäänyt kerrottavaa, kun jouduin keskeyttämään rengasrikon takia, mutta reissu noin muuten oli ihan hauska. Sunnnuntai-ilta meni takaisin kotiin ajellessa. Maanantai-aamuna töihin juosten ja perillä totesin, että on Ruotsin kansallispäivä, joka myös on yleinen vapaapäivä =D.

Friiraiderhommia

Göteborgin harjoitusmastot ovat osoittautuneet erinomaisiksi etenkin maastopyöräilyyn. korkeuseroa ja polkuverkostoa löytyy. Samoiten löytyy kovatasoista treeniseuraa. Täällä on pakko kehittyä, jos haluaa pysyä porukoissa mukana: lenkeillä nimittäin ajetaan kovimman tyypin, eikä sen hitaimman vauhtia, ja jos tiput porukasta, kukaan ei jää odottamaan. Parempi siis vain roikkua  minkä pystyy ja pikkuhiljaa tottua kovempaan perusvauhtiin.

Vuoren päällä

Palasin juhannukseksi Suomeen lomalle ja tänä viikonloppuna kisatauko päättyi yhteen kauden päätapahtumista, Tahko MTB:hen. Tavoitteet olivat tälle vuodelle selkeät: voitto ja kolmen tunnin alitus. Ei enempää eikä vähempää. Jännitystä oli ilmassa, kun edellisestä kisasta oli aikaa: päivän tarkka kunto ei ollut ihan tiedossa, vaikka yleisesti ottaen fiilis on ollut hyvä koko viikon ja valmistautuminen on sujunut.

Ilta-aurinko Lovatnetin campingilla

Kisan ensimmäiset 10 km mentiin viime vuoden tapaan hyvin rauhallisesti, jopa vaarallisen rauhallisesti. Porukassa ajo kärjen takana oli levotonta ja kasoja syntyi. Yritin itse olla mahdollisimman kärjessä, jotta saisin ajaa rauhassa ja välttäisin haverit. No, yksi haveri tapahtui minullekin nimittäin noin 5 km kohdalla ampiainen lensi suoraan kypärän sisään ja pisti, Auts!

Sonndalenin lenkillä

Ensimmäisellä huoltopisteellä Nilsiässä sain kuulla, että Meiju Salmela (kilpailun 2.) oli noin 30s päässä. Ajattelin, että nyt vain pidän hyvää vauhtia yllä ja poluilla sekä erityisesti alamäissä isken. Taktiikka toimi ja eroa tuli tasaisesti lisää kokoajan. Huoltomies antoi tasaisesti väliaikoja. Huoltajani teki myös aikamoisen miehentyön ajellessaan pyörällä juomat, huoltokamat ja varakiekot selässä ympäri reittiä. Maksimisykkeitä sielläkin hätyyteltiin =D. Todellista uhrautumista urheilijan eteen!

Voitonhuumaa (kuva: TahkoMTB)
Olin jo ehtinyt sanoa hyvästit kolmen tunnin alitukselle, koska kisan alussa ajettiin niin hiljaa. Ajattelin, ettei moisella aloituksella kolmea tuntia hätyytellä, varsinkaan, kun radalta kuitenkin löytyi ne muutamia kurakoita, joissa aikaa tuhraantui pyörän päällä liukastellessa. El Granden alla aloin kuitenkin katsella kelloa: minulla oli 20 minuuttia aikaa ehtiä maalin. Aloin laskeskella, että näillä leveysasteilla Suomessa ei nousu voi kestää yli kymmentä minuuttia, ja jos minulla on päällä 10 minuuttia aikaa laskea alas, minun pitäisi ehtiä maaliin ennen kuin kolme tuntia täyttyy. Siitä alkoi loppukiri ja minuuttien laskeminen. Tulin El Granden kuin viimeistä päivää ylös. Päällä minulla oli yhdeksän minuuttia aikaa ehtiä maaliviivan yli eli kädet pois jarruilta, silmät kiinni, paino taakse ja laskuun. Alhaalla järven toisessa päässä oli kolme minuuttia jäljellä. Ketju oikealle ja hanaa! En uskaltanut hellittää edes voittoseppelettä ojentavan tytön kohdalla 20 metriä ennen maalia, kun en ollut varma, onko oma kelloni samassa ajassa kisajärjestäjien kanssa. Vasta, kun näin maalikaaren vieressä olevan kisakellon näyttävän 2:58 uskalsin tuulettaa. Mahtava fiilis! Vielä mahtavampi siinä vaiheessa, kun havaitsin tehneeni naisten reittiennätyksen 60 km matkalla. Lisäksi 60km kokonaismatkalla ajoin parhaan sijoitukseni ollen 32.

Kuva: Pasi Juntunen
Kiitokset tiimille ja erityisesti tukijoillemme, joita ilman nämä hienot hetket eivät olisi mahdollisia: Huolto, pyörä ja osat: Pyöräliike Lundberg sekä Trek, Schwalbe ja Shimano
Energiat ja juomajärjestelmät: High5 sekä Hydrapak
Kengät ja kypärä: Bontrager
Ajolasit: Bliz
Ajovaatteet: Trimtex
Muut tukijat: Keski-Suomen Betonirakenne, Paslode ja Husqvarna

Tästä kausi jatkuu ensi viikonloppuna Medilazer weekendissä, sitten cyclo XCO:ssa ja sen jälkeen Korson Kaiun järjestämissä XCO:n SM-kilpailuissa Vantaan Vierumäellä.


-N

Nooran Välineet



Ajovaatteeni tarjoaa Trimtex








Ajolaseissa luotan Blizin Rapid ULS ja Tempo malleihin







Pyöräni kaudella 2016: Trek Topfuel 27.5






Kypärä ja kengät: Bontrager


EM-huumaa Huskvarnassa ja uuden alku Göteborgissa

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet suhteellisen jännittävää aikaa elämässäni. Tanskan kisan jälkeen alkoi valmistautuminen EM-kilpailuihin, jotka kilpailtiin 5-8.5.2016 Ruotsissa, Huskvarnassa. Sen lisäksi alkoi valmistautuminen Göteborgiin muuttoa varten. 

Uudessa kaupungissa
Viime vuosi töissä meni pitkälti apurahahakemuksia kirjoitellessa Post-Doc tutkimustani varten. Lukuisat hakemukset kantoivat onneksi hedelmää: vuoden vaihteessa sain kuulla, että sain Säätiöiden Post-doc Poolista sen verran rahaa, että keväällä pääsisin lähtemään loppuvuodeksi Göteborgin yliopistoon vierailevaksi tutkijaksi. Niinpä vapun aattona pakkasimme auton täyteen ja ajoimme Ruotsinlautalle. Vappusunnuntai meni autoillessa, avaimia ja asuntoa etsiessä, sekä tavaroita purkaessa. Maanantaina alkoivat työt yliopistollisella sairaalalla. 

Matkalla Huskvarnaan vielä naurattaa
Keskiviikkona töiden jälkeen lähdin kohti Huskvarnaa ja EM-kisoja. Ennakkotunnelmani ja odotukset kisaan voit käydä lukemassa TÄÄLTÄ. Kävin jo syksyllä viimeisen Sramligan kilpailun jälkeen tutustumassa alustavaan rataan, joten tiesin mitä oli tulossa. EM-kisasivuilta löytyy ensifiilikseni radasta, juttuun pääset TÄSTÄ. Tiivistettynä tykkäsin radan profiilista: Alamäet teknisiä ja suht jyrkkiä, ylämäet eivät liian pitkiä eli 3-5 minuutin mittaisia. Nyt rata oli vielä entistä hienompi, kun sinne oli rakennettu muutamia hyppyreitä sekä droppeja ja ajolinjoista oli liika karkeus kulunut pois. Pyörän vaihtaminen 29 tuumaisesta, jäykkäperästä Trek Superflysta 27.5 tuumaiseen täysijousiteettuun Trek Topfueliin antoi aika paljon vauhtia lisää varsinkin alamäkiin. Naisten kilpailussa ajettaisiin 6 kierrosta, mikä tarkoittaa noin 1500 nousumetriä noin 26 kilometrille... siis sellainen Tahko MTB tiivistettynä puolet lyhyemmälle matkalle.

Maisemat kisakeskuksesta järvelle ja alas kaupunkiin olivat huikeat

Ensimmäisenä kisaohjelmassa  Suomen joukkueella oli Team relay eli viestityyppinen kilpailu, jossa jokainen joukkueen neljästä jäsenestä ajaa yhden kierroksen kisarataa niin kovaa kuin lähtee. Eka joukkue maalissa voittaa. Joukkueellamme ei ennakkolähtöisesti ollut pärjäämismahdollisuuksia isojen pyöräilymaiden joukossa, mutta kaikki jäsenet saivat hyvää kilpailukokemusta sekä tuntumaa kisarataan ja valmistavan harjoituksen pääkilpailua varten. Oma osuuteni meni kohtalaisesti. Olen enemmän aamupäivän kisailija, joten myöhäisiltapäivän lähtö ja lämmin keli tekivät olon melko veltoksi. Olin ainut nainen viestin toisella osuudella, joten sain ajella ylhäisessä yksinäisyydessä. Vasta väliajoista näin, että verrattuna esim. Norjan Elisabeth Sveeumiin, joka voitti Tanskan kilpailun muutama viikko takaperin, olin ajanut samaa vauhtia. Hyvä merkki sunnuntaita ajatellen.

Tiukkaa Suomi-Ruotsi ottelua, joka kääntyi lopulta minun hyväkseni (kuva: Anne Kanerva)

Välipäivät menivät palautellessa sunnuntaita varten. Lauantaina kävimme kannustamassa Suomi-tiimin junioreita omissa suorituksissaan. Katsellessa junioreiden ja U23-naisten kilpailua kävi aikalailla selväksi, että täysien kierrosten ajaminen kilpailussa on toiveajattelua. Joka sarjassa voittaja oli minuuttitolkulla omassa luokassaan. Auringon porotuksessa laskettelurinteen kapuaminen näytti raskaalta. Olen alkukauden käyttänyt Shimanon 1x11 vaihteistossani 32 piikkistä eturatasta. Kisaradan nousut olivat sen verran jyrkkiä, että päätin vaihtaa astetta pienemmän eli 30 piikkisen rattaan eteen, jotta ajaminen ei menisi liiaksi voimalla junttaamiseksi. Jälkeenpäin voin sanoa, että kannatti! Kisan jälkeen kilpakumppaneiden kanssa keskustellessani sain käsityksen, että moni muukin oli päätynyt samantyyppiseen ratkaisuun.

(Kuva: Anne Kanerva)

Sunnuntaina naisten startti tapahtui klo 11.30. Menimme kisapaikalle jo yhdeksän aikaa, koska huoltojoukkojen täytyi olla U23-miesten kilpailussa töissä. Pysyttelin varjossa ja yritin ottaa rennosti. 10.50 lähdin verryttelemään. Jalka tuntui hyvältä avaavassa vedossa. Klo 11.15 olin valmiina lähtöviivalle kutsuntaan. Startti ei mennyt ihan täydellisesti: ajokengän kiristyssysteemi osui johonkin ja napsahti auki. Kenkä oli vähällä lähteä alkukiihdytyksessä pois jalasta. Onneksi se ei kuitenkaan vaikuttanut loppujen lopuksi kisaani, koska sain suht nopeasti kengän kiristettyä vauhdissa takaisin. Viimeisestä lähtörivistä lähdin nostamaan sijoitustani tasaisesti. Jalka ja keuhkot molemmat toimivat hyvin. Etukäteen oli tiedossa noin 7 kuskia, joiden kanssa olen ajanut suht samaa vauhtia aikaisemmissa kilpailuissa. Tavoitteeni oli jättää heistä mahdollisimman moni taakse. Siinä onnistuinkin, sillä vain yksi heistä oli tulosluettelossa edelläni. Kolmannella kierroksella sain myös tärkeän päänahan: kevään kisoissa vielä pari minuuttia kovempaa minua ajanut Espanjan mestari tuli selkä edellä vastaan. 

(Kuva: Anne Kanerva

Sain ajaa neljä kovaa kierrosta kisaa sijoittuen lopputuloksissa 25., mikä oli tavoitteeni. Kaiken kaikkiaan naisten kilpailussa vain 20 ensimmäistä pääsivät ajamaan täydet kierrokset. Vielä olisin mielelläni ajanut vähintäänkin yhden kierroksen, koska jalka oli kokoajan paranemaan päin. Kolmannelle kierrokselle olin varannut pulloon High5 X'treme urheilujuoman, joka piristi menoa neljännellä kierroksella kummasti. Juoma on kehitetty nimenomaan ns. viimeisen kierroksen boosteriksi (korkea kofeiinipitoisuus). Olen ottanut tällä kaudella käyttöön kilpailuissa. Vähän kahvia juovana henkilönä huomaan kofeiinin vaikutuksen selvästi. Toimi hyvin EM-kisoissakin!

Täytyy vielä loppuun mainita, että olipahan huikean tapahtuman Ruotsalaiset saaneet aikaan! Jäi suomalaisilta maastopyöräfaneilta nyt kyllä kaikkien aikojen mtb-karkelot väliin. Meiniki ylsi vähintäänkin keski-eurooppalaisen kansanjuhlan tasolle. Kilpailijat saivat ajaa korviahuumaavassa kannustuksessa: Katsojia paikanpäällä oli arvioilta 10 000! Huikeaa! Tärkeimmän ja parhaan kannustuksen sain tietenkin vanhemmiltani (joille tuli varmaan melkein yhtä paljon nousumetrejä kuin minulle, heidän juostessa radan varrella kannustamassa ja väliaikoja huutamassa) sekä huoltotehtäviä hoitaneilta avopuolisoltani Makelta ja valmentajaltani Ismolta.

Seuraavaksi kilpailen Ruotsissa Vårgårda XCO:n, joka on UCI 1 kategorian kilpailu ja samalla osa Pohjoismaista XCO-cupia. Kisasta on odotettavissa kovatasoinen, sillä moni joukkue suuntaa EM-kisojen jälkeen tänne.

-N


Tanskassa Sramligan kisassa

Viikonloppuna päästiin nauttimaan taas mutapainista oikein kunnolla Hammelissa, Tanskan mantereella. Ennakkoon olin toivonut, että Tanskassa kelit olisivat jo vähän keväisemmät ja lämpötila vakiosti yli +10 astetta. No, sääherra ei paljoa toiveita kuuntele: vettä ja kylmää riitti. Onneksi oli talvitakit ja sadevaatteet pakattuna mukaan.

Tiimikaverini Kajsan kanssa lensimme Billundiin jo perjantai-aamuna, jotta radan harjoitteluun ja matkustamisesta palautumiseen olisi riittävästi aikaa.  Sekä perjantaina, että lauantaina saimme odotella pitkälle iltapäivään sateen taukoamista ennen radalle lähtöä. Kisapaikalle ajoi pyörillä 25min majapaikaltamme. Ajaminen radalla oli jo perjantaina melkoista mutarallia. Itselläni oli ensimmäisellä kerralla takana Schwalben Thunder Burt. Selvisin juuri ja juuri kierroksen ympäri pystyssä sillä renkaalla. Oli selvää, että taakse piti vaihtaa pitävämpää settiä, joten ajoin lauantain harjoituksissa ja kilpailussa Bontragerin Team-issue renkaalla, jossa väljä, mutta isompi nappulakuvio. Edessä minulla on ollut jo parin vuoden ajan vakiorengastuksena Schwalben Rocket Ron, jossa pitoa riittää säällä kuin säällä.

Rata oli hyvin tyypillinen Sramligan rata eli superhauska! Intensiivistä spurttailua lyhyisiin, mutta jyrkkiin ylämäkiin ja teknistä mutkaa, juuria ja droppeja alamäkeen heti perään. Täydellistä ajettavaa 27.5 tuumaisilla renkailla varustetulle Top Fuelilleni. Kuivalla kelillä kyseinen ratatyyppi on todella nopeaa ajettavaa, mutta sateen sattuessa voimia vaativaa liisterissä sotkemista. Kokoajan saa keskittyä täysillä ajamiseen. Teknisesti Hammelin radalla ei ollut mitään ylivoimaista, paitsi yksi tuplahyppyri, jossa molempien hyppyreiden väliin oli kaivettu parin metrin levyinen kuoppa, sekä ennen maalia 2m leveän ja syvän joen yli hyppy.

Kisa-aamu alkoi sateisena ja tuulisena. Kävimme hyvissä ajoin ennen kilpailua valmistelemassa varakiekot, huoltokamat ja juomat huoltoalueelle. Olimme sopineet Sakari Lehtisen (HyPy) kanssa yhteishuollon: Sakke juottaa meidät ja me juotetaan Sakke =D. Sitten takaisin kämpille tunniksi lepäilemään, ennen verryttelyyn lähtöä. Sade onneksi loppui ennen sitä. Verryttelyssä jaloissa tuntui olevan hyvin potkua. Kisavauhtisessa lämmittelyvedossa syke nousi ilman ylimääräistä puristamista yli 180, mikä on minulle hyvä merkki. Naisiin oli ennakkoon ilmoittautunut 20 kuskia. Kuskit edustivat hyvää pohjoismaalaista tasoa. Ennakkoon asetin tavoitteekseni ajaa top vitoseen eli ensimmäiseen neljännekseen. Jos jalka olisi oikein hyvä, pidin myös podiumpaikkaa mahdollisena.

Startti oli täysi katastrofi osaltani. En saanut klossia kiinni polkimeen (uudet polkimet lienee syynä) ja menetin heti kättelyssä 6-sijaa. Starttikierroksen päätyttyä olin ehkä sijoilla 7-9. Sitten reitti kapeni joen ylittävälle sillalle, johon tietenkin tuupattiin yhtäaikaa viisi kuskia rinnakkain. Itse tulin äärimmäistä vasenta reunaa sillalle. Ruuhkassa joku vahingossa tuuppasi minua, ja horjahdin kauhukseni sillan kaiteen yli. Vasen jalkani irtosi polkimesta (onneksi) ja jäi sillan kaiteen väliin jumiin. Roikuin pääalaspäin sillalta, metri alla kulkevan joen yllä. Vasen jalka oli edelleen pyörässä kiinni, joka roikkui allani. Huusin paniikissa apua, mutta kukaan ei päässyt auttamaan, ennen kuin kaikki naiset olivat ohittaneet sillan. Miehet nostivat minut ylös. Nopea tsekkaus pyörään ja kuskiin – ei vaurioita. Sitten pyörän päälle ja turhautuneena ajamaan selkiä kiinni.

Jalka oli todella hyvä! Kohtalaisen kisaraivon vallassa nostin jo ensimmäisen kierroksen aikana itseni neljänneksi. Olin todella yllättynyt, että minuutin takamatkalta, vaikka välillä jouduin himmaamaan vauhtia kapeissa kohdissa hitaampien kuskien takana, pystyin näin kovaan nousuun saavuttamaan Top 4  jo ensimmäisen kierroksen aikana. Kärkipään kuskit Tanskassa ovat ajaneet vähintään samaa vauhtia kanssani vielä viime vuonna, joten en uskonut saavuttavani heitä. Vähän kova takaa-ajo kostautui ja jouduin viimeisellä kierroksella antamaan periksi yhden sijan, ylittäen maaliviivan viidentenä.

Pääsin siis periaatteessa tavoitteeseeni, mutta harmitti, koska ilman kolaria podium, jopa voitosta taistelu olisi ollut mahdollista. Top 5 ei myöskään enää riittänyt ensimmäiseen neljännekseen, koska 4 naista jätti starttaamatta. Ristiriitaiset tunnelmat siis jälleen kerran. Tärkeintä ehkä kuitenkin oli, että sain varmistuksen tämänhetkisestä kunnostani: Harjoittelun keventäminen ja herkkyyden hakeminen maksimi- ja nopeusvoimaharjoittelusta viimeisen parin viikon aikana on antanut yhden vaihteen lisää. Vielä muutama viikko virittämistä ja hyvä tulee!


-N