Kontiolahden kolmeltakympiltä selvitty kunnialla maaliin ja auto rullailee kohti Helsinkiä.
Ehdin ennen tätä kilpailua kahtena edellisenä viikonloppuna tehdä kaksi pidempää tehoharjoitusta, jotka sujuivat suunnitelmien mukaan nousujohteisesti. Lisäksi pääsiäispyhinä tuli tehtyä mahtavia pitkiä lenkkejä ja nautittua auringosta. Kulunut viikko oli sitten vaan palauttelua kolmeakymppiä varten.
Kisa oli ihan positiivinen kokemus. Kymmenen asteen yöpakkanen oli pistänyt ladut rautatie kuntoon eli yleisesti ottaen ei tarvinnut hirveän huolissaan olla suksien luistosta. Salomonit toimivat oikein hyvin koko matkan. Mitä matkan aikana alamäissä tuli vertailtua suksea kisasiskoihin, niin ennemmin tunsin myötätuntoa monen muun luistoa kohtaan kuin omaani.
Ensimmäinen kuuden kilometrin kierros tuntui helpolta, niinkuin sen pitääkin. Oikeastaan missään vaiheessa ei tuntunut hengityksessä tai väsymyksen puolesta älyttömän pahalle. Vauhtia rajoitti lähinnä jalat, jotka tuntuivat keräävän ikävän paljon happoa mäissä. En uskaltanut nostaa vauhtia, koska pelkäsin, että jalat loppuvat ennen aikojaan. Olisi ehkä pitänyt kuitenkin uskaltaa, sillä tuntui, että maalissa oli voimia vielä jäljellä. Lenkin viimeinen nousu nk "seinänousu" tuli vielä ilman suurempia vaikeuksia ylös ja jaksoin hakata nousun jälkeisen viimeisen tasaisen kilometrin maaliin kovaa. Saavutin esimerkiksi hiihtosuunnistuksen maailmanmestaria, Mervi Pesua, puoli minuuttia viimeisellä kilometrillä... Taisi Mervillä painaa matkanteko Kaisa Variksen peesissä.
Sijoitus ei ollut todellakaan sitä, mitä lähdin hakemaan (39.). Kahdenkympin joukossa tosin ei pahemmin ollut muita, kuin maajoukkuehiihtäjät ja terävin kansallinen ryhmä. Taakse jäi monta hyvää kansallisen tason naista, kelle olen tällä kaudella rehellisesti hävinnyt useampaan kertaan... Eli kait sitä pitää jossain määrin olla tyytyväinen. Olisi voinut mennä paljon huonomminkin, jos selkä tai lääkkeet olisivat alkaneet temppuilla. Kivempi se on tulla hyvävoimaisena maaliin, kuin keskeyttää huonovointisena.
Seuraavaksi sukset menevät huoltovahaukseen ja talvisäilöön. Ensi perjantaina tulee uusi pyörä (siitä lisää ensi viikolla) kotiin ja ensi sunnuntaina lähden Medilazer teamin kanssa Saksaan UCI rankattuun HC-kategorian XCO-kilpailuun. HC-kategorian kisathan ovat seuraava taso maailmancupista, mikä tarkoittaa sitä, että kylmää kyytiä luvassa heti ensimmäisestä pyörästartista lähtien. Tosi hauskaa lähteä ekaa kertaa näin kovatasoiseen kisaan, odotan sitä kovasti. Kiva myös päästä kuivaan maastoon harjoittelemaan viikoksi täältä Suomen lumikeleistä.
Noora
